"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Uuden aika

Siivoan työhuonettani, järjestelen hyllyjä ja pakkaan henkilökohtaisia tavaroitani laatikkoon odottamaan paluutani. Tässäkö se nyt on, enkö tosiaan tule tänne viikkoon, kuukauteen, vuoteen, vuosiin? Olo on haikea mutta samalla innostunut uuden elämänvaiheen alkamisesta. Pariin kertaan olen kysellyt kollegoiltani, että mitä jos kyllästynkin kotona. He ovat nauraen todenneet, että vauva varmasti pitää huolta siitä, etten pääse tylsistymään. Ai niin, vauva. Edelleenkin pääsee unohtumaan, että harras toive on käymässä ihan oikeasti toteen. Tuntuu  vaan niin epätodelliselta, että jo 10 viikon päästä meillä voi olla pikkuinen talossa, tai ihan viimeistään 12 viikon kuluttua.

31. raskausviikko käynnissä ja kaikki on niin kuin pitääkin. Eilen neuvolassa tehtyjen mittauksien perusteella vauva olisikin ihan normaalikokoinen ja sf-mittakin asettui kauniisti keskikäyrän kylkeen. Hoitajan perusteli viime kertaisen neuvolalääkärin saamaa mittaeroa sillä, että jokaisella mittaajalla on yksilöllinen tapa mitata ja tämä saattaa aiheuttaa eroavaisuuksia. Turvotusta alkaa pikkuhiljaa olemaan, ei kauheasti mutta niin, että sormukset olen jo ottanut pois, sukat kiristävät nilkoista ja sormet puutuvat pitkin päivää. Ei kuulemma aihetta huoleen, pitää yrittää juoda mahdollisimman paljon, liikkua tilanteen mukaan ja välttää suolaisia herkkuja. Eilen samaisella neuvolakäynnillä alueemme perhetyöntekijä tuli esittäytymään ja kyselemään ajatuksiamme raskauden kulusta, vauvan syntymästä ja ensimmäisistä viikoista kotona. Mieheni oli maailman suloisin selittäessään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sen mahdollisuudesta ja, että hänen täytyy pitää huolta minun jaksamisestani. <3

Isyyspakkaus on viimeistelyä vaille valmis. Huh, siinä onkin ollut väkertämistä mutta olen satavarma, että mieheni arvostaa sitä suunnattomasti. Hän tietää jotakin olevan tekeillä koska postipaketteja on saapunut sieltä ja täältä nettifirmoista ja minä olen kierrellyt ja kaarrellut niiden sisällöstä. Nyt pitäisi vielä ajankohta miettiä, että koska pakkauksen annan? Voi olla etten malta sitä enää pitkään pimittää...

rv 30+1

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Neuvolalääkäri

Tänään oltiin neuvolalääkärissä. Ensiksi hoitajan kanssa tsekattiin perusmittaukset: hemppa on nousussa, nyt 115. Ei kuulemma vieläkään hurrattava mutta tyydyttävä. Verenpaine, paino ja turvotus ok, kuten myös olo ylipäätänsä. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jonka mukaan kaikki on kunnossa. Vatsan päältä tunnusteltaessa sanoi, että vauva on isokokoinen viikkoihin nähden. Sanoi kyllä ettei ole mitään syytä huoleen, että on hyvä, että vauva kasvaa mutta että lähempänä synnytystä täytyy varmasti käydä äitipolilla tarkemmissa mittauksissa, jossa varmistetaan vauvan todennäköinen koko sekä arvioidaan synnytystapa (että mahtuuko alateitse tulemaan..).

Raskausajan diabeteksestä ei ole testien mukaan huolta. Toinen sokerirasitustesti takana ja arvot erinomaisia. Painoa on tullut raskauden alusta 6 kg. Löysin jonkin vanhan painonnousutaulukon vuodelta 2009, jota olisi kuulemma aikoinaan neuvolassa jaettu. Taulukko kertoo viitteellisesti painonnoususta viikko-viikolta:

RV:t

0-12 = 0-1kg

12-15 = 2kg

15-18 = 3kg

18-21 = 4kg

21-23 = 5kg

23-26 = 6kg

26-28 = 7kg

28-31 = 8kg

31-33 = 9kg

33-37 = 10kg

37-40 = 11kg

Mitenkään kiveen kirjoitettuja luvut ei varmastikaan ole. Painonnousuun vaikuttaa moni tekijä ja on siksikin niin yksilöllistä.

Lääkäri neuvoi tarkkailemaan ruokavaliota entistä enemmän, se on ainoa millä voin itse vaikuttaa tässä tilanteessa  Varmistaa, ettei vauva kasva turhasta sokerista... Kieltämättä herkkuja on nautittu luvattoman paljon viime aikoina ja nyt onkin aika ottaa itseään niskasta kiinni. Jos en nyt ihan ehdottomaan herkkulakkoon ryhdy niin ainakin täytyy kiinnittää huomiota herkkujen määrään ja sopia itseni kanssa tietystä päivästä, jolloin niitä saisi nauttia. Vaihtuu irtokarkit kirsikkatomaatteihin ja suklaat babyporkkanoihin! :)


PS. enää 99 päivää laskettuun aikaan!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Isyyspakkaus

Työkaverini palasi kahden viikon lomaltaan ja totesi, että sinä aikana minulle on kasvanut kunnon vauvamaha! Niin se kyllä taitaa ollakin. Enää tätä ei voi erehtyä luulemaan vain keskivartalolihavuudeksi... Ensimmäistä kertaa minulle tarjottiin jopa istumapaikkaa täpötäydessä julkisessa kulkuvälineessä. Häkellyin tästä niin, että kieltäydyin vaikka jalkoja pakottikin. Täytynee oppia ottamaan tällaiset armopalat vastaan tulevaisuudessa...:)

Muutin blogin ulkoasua vaaleansiniseksi Pikku-ukon mukaan. Pikkuinen pyörii ja hyörii kovasti, ihana tunne kun tietää, että kaikki on hyvin! Tällä viikolla mies tunsi ensimmäistä kertaa pikkuisen potkut ja liikkeetkin näkyvät jo päälle päin kun maha hytkyy pikkuisen potkujen tahdissa.

Isyyspakkausta olen suunnitellut miehelleni. Pitäisi saada itsensä tuonne nettiin pyörimään ja sieltä tilamaan kaikenlaista kivaa ja käytännöllistä. Tokihan pikkuiselle on saatava daddyn suosikkijalkapallojoukkueen paita tai body alkajaisiksi! Ehdotuksia hyväksi koetuista tavaroista / asioista toki otetaan vastaan. Tulen sitten kertomaan kun olen saanut paketin kasaan!

Ps. 25. viikolla jo!


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tavarapaljoutta!

Neuvolassa tuli käytyä ja liputja laput saatu mukaan Kelalle lähetettäväksi. Äitiyspakkausta jään odottelemaan innolla!

Hemoglobiini oli alhainen sormenpäästä mitattuna (96), joten hoitaja lähetti minut verikokeeseen, josta selviää tarkempi arvo sekä elimistön rautavarastot. Kehotti kuitenkiin jo aloittamaan lisäraudan, arvot kun ovat laskeneet joka neuvolakäynnillä. Soitti vielä perään, että suonesta otettu arvo on selvästi parempi (115) mutta silti suosituksien alarajoilla. Ehkäpä tässä on syy jatkuvaan väsymykseen, vaikkakin luulin sen vain kuuluvan raskauteen. Yllätyksenä tuli myös, että raudan puute aiheuttaa hengästymistä, jonka olen vain pistänyt huonon kunnon piikkiin... Nähtäväksi jää, että piristyykö olo tässä lähiviikkoina. Muuten voin erinomaisesti. Mieli ja ruumis voivat hyvin! Oli ihana kuulla eilen ystävältä, että näytän niin rauhalliselta, seesteiseltä ja onnelliselta. Kuulemma hehkun raskauden iloa. Siitä hehkumisesta en tiedä mutta muuten olen vain niin käsittämättömän onnellinen ja kiitollinen tilastani, varsinkin kun tietää, että toisinkin voisi olla....

Hankintoja pikkuista varten on tullut tehtyä jo paljonkin -tai lähinnä ystävät ja perheenjäsenet ovat tehneet niitä puolestamme! Vaatehuone on pikkuhiljaa alkanut täyttyä sitteristä, koliikkikeinusta, leikkimatosta, syöttötuolista, rintapumpusta, auton turvaistuimesta, vaatepussukoista ja mistähän kaikesta muusta? On jo pari kertaa pitänyt kohteliaasti kieltäytyä tarjotuista tavaroista ja leluista, ajatuksena itsellä kun on ollut, että ei sitä alkuun niin hirveästi tarvita...

Pinnasänky ja hoitopöytä saadaan lapsen tulevalta kummitädiltä, parhaalta ystävältäni, joka on ollut erinomainen apu näissä hankinnoissa. Hän on vinkannut minulle jos on löytänyt myynnissä olevan kätevän ja käytännöllisen tarvikkeen, jota varmasti tulee tarvitsemaan, ja sen olen sitten hankkinut.
On kyllä ollut helppoa, kun on ollut joku jonka puoleen kääntyä, kun on joutunut miettimään, että mitä kaikkea sitä tarvitseekaan hankkia. Hänellä on kokemusta kolmen lapsen hankinnoista ja täten myös vertailupohjaa eri merkkien ja ominaisuuksien kesken. Olen säästynyt paljolta pohtimiselta ja varmasti myös virheellisistä hankinnoista. Onnea on hyvät ystävät! Tuo samainen ihanuus tulee tänään auttamaan Kelahakemuksien ym. täyttämisessä. Mitä tekisinkään ilman häntä? :)

Kaikki tähän mennessä hankitut vaatteet olen lajitellut kasoihin koon mukaan ja ne odottavat pesua ja lipastoon laittoa. Alunperin olin ajatellut nämä askareet tehdä toukokuussa, kun loma alkaa, mutta sitten sinne alkoi kerääntyä kovasti kaikenlaista tekemistä: pesutupa (matot ja petivaatteet), aidan rakentaminen, makuuhuoneen uudelleen järjestäminen, kaappien siivous, ylimääräisistä kalusteista ja tavaroista eroon pääseminen ja, ja, ja... Lomastakin pitäisi nauttia! Niinpä olenkin aloitellut askareita jo nyt, niin ei sitten tule kiire...

Eli nyt jatkamaan siivousta, tai lähinnä kaappien järjestämistä, pikkuiselle on tehtävä tilaa!

rv22+5

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Rakenneultra

Koittihan se päivä viimeinkin. Alkuun voin helpotuksekseni kertoa, että rakenteellisesti kaikki oli kunnossa. On se kyllä ihmeellistä mitä kaikkea voidaan nähdä jo tässä vaiheessa. Käytiin rakenteet läpi päästä alkaen ja vaikka kätilö selittikin mitä milloinkin oli mittaamassa, huomasin, että jossain vaiheessa luulin ruudulla tutkittavan päätä ja sitten kätilö ilmottikin sen olevan vauvan vatsa! :) Kätilö ilmoitti, että kaikki on niin kuin näinä viikkoina kuuluukin, eikä hänen silmissään mitään epätavallista löytynyt.

Pikkuinen potkaisi pari kertaa suoraan ultralaiteeseen ja kätilö kysyi, että tunsinko minä liikkeet. En tuntenut niitä sillä hetkellä mutta muuten olen alkanut niitä päivittäin tuntemaan. Sellaista pientä möyrimistä. :)

Entä pienokaisen sukupuoli? Selvisikö se? Selvisihän se. Mies seisoi ultran ajan näytön vieressä nähdäkseen kaiken mahdollisimman hyvin ja tarkasti. Mittauksien välissä näytölle ilmestyi tietoja ultrasta ja mieheni kääntyi minua päin ja huuhdahti, että hän tietää kumpi se on! Minä siihen, että kuinka hän voi sen tietää ja mies siihen, että se luki siinä näytöllä: female. Siinä samassa molemmat tajuttiin, että kyseessä oli minun sukupuoleni, ei vauvan! Kuullessaan, että toivoisimme saavamme tietävää kumpi on tulossa, kätilö hetken tutkittuan sanoi, että napanuora kulkee jälkojen välistä mutta on siellä jotain muutakin... Että jos meille tyttö syntyy, niin hän kyllä ihmettelee kovasti! Eli pientä poikaa odotetaan täällä(kin) innolla! <3

Voihan vauva sentään! Niin ihanaa ja huojentavaa! Jokohan sitä nyt alkaisi uskomaan, että tämä todella tapahtuu meille?

Vielä hetki...

Vielä pitäisi aamupäivä malttaa töissä kärvistellä, ja kuten näkyy, niin ei sitä paljoa pysty töihin keskittymään... Puolen päivän aikoihin lähden kotia kohti ja sieltä sairaalaan.

Jännitys kasvaa tunti tunnilta. Niinkään ei jännitä sukupuolen selviäminen kuin että onko kaikki kunnossa? Toki on kutkuttavaa ajatella, että sukupuolikin ehkä selviää. Sillä ei kyllä ole mitään väliä, kumpikin käy! :) Poikaa kuvittelen jostain syystä odottavani, mutta tähän ei ole kyllä mitään tieteellisiä perusteluja, mikä lie etiäinen. Katsotaan, pitääkö paikkansa...

Korkeammilta voimilta pyydän nyt, antakaa meidän olla niin onnekkaita, että pienellä olisi kaikki hyvin. <3

maanantai 25. helmikuuta 2013

Vielä 43 tuntia...

Jännitys sen kun tiivistyy... Vielä pitäisi malttaa kaksi yötä nukkua ennen kuin saadaan vastaus mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Parina menneenä iltana olen uskaltautunut pienen sydänääniä kuuntelemaan kotidoplerilla ja hyvin olen ne saanut kuulumaan: siitä jyskeestä ei ole voinut erehtyä!

Viime yönä heräsin siihen, kun kylkeä kääntäessä alavatsalla tuntui kolme perättäistä "muljahdusta". Tunne oli niin erikoinen ja uusi, että ihan heräsin siihen ja mietin, että mahtoiko ne olla pikkuisen liikkeitä? Yritin siinä vielä pyöriä uudemman kerran suuntaan jos toiseenkin, josko olisin tuntenut ne uudelleen, mutta sitten uni vei voiton...:) Enää ei toivottavasti mene kauaa, kun voin tuntea pikkuisen liikkeet joka päivä..

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ihan mahaton

Rakenneultra on  e-n-s-i-  v-i-i-k-o-l-l-a! Ei voi aika kulua tarpeeksi nopeasti! Iänikuinen huolipeikko nostaa taas päätään, että onkohan kaikki hyvin...? Ihan salamana kirkkaalta taivaalta tuli pelko, että maha ei kasva tarpeeksi, ei ole tarpeeksi iso viikkoihin nähden. Onhan se vähän kasvanut mutta helposti vielä luultavissa, että olen vain lihonnut. Painoakaan ei ole tullut sen alun 3,5 kg jälkeen ja kohta häämöttää jo puoliväli. Onkohan tämä normaalia?

Kai sitä luuli, että kun oli mahaa jo ennestään ennen raskautta, niin sitten kun kohtu alkaa siellä alla kasvamaan niin se työntäisi mahan ulos kovinkin nopeasti ja painoa kertyisi entistä enemmän. Väärin.

Ystäväkin totesi, ettei osaa sanoa onko minulla raskausmahaa vielä, koska sitä ei näy päälle päin kun käytän väljiä vaatteita. Totta. En ole vielä valmis mahaa tuomaan esille varsinkin kun pelkään, ettei siellä mitään olekaan, ja siksi se ei kasva. Viikonloppuna sain vielä vanhat farkkuni jalkaan, ja vetskarin ja napinkin kiinni. -joskin farkkujen vyötärö rullaantui alaspäin...


Vau.fi -sivuilla käyn katselemassa Raskaus animaationa -videota, joka näyttää vatsan kasvamisen viikoittain, ja vertailen omaani siihen. Vaikka ei pitäisi vertailla, ei. Kaikki ollaan yksilöitä ja kaikilla se mahaa kasvaa yksilöllisesti, mutta silti se huolestuttaa.


Voi, miksi tämän pitää olla taas näin stressaavaa? Hetkeksi jo pääsin peloistani ja nyt ne ovat täällä taas!
Ehkäpä se on vaan se lähestyvä rakenneultra joka jännittää. Onko pienellä kaikki hyvin? Kasvaako hän normaalisti? Selviääkö sukupuoli? Näihin saamme vastauksen toivottavasti ensi viikolla.




lauantai 9. helmikuuta 2013

Neuvolassa

Neuvolassa tuli käytyä loppuviikosta ja oli oikein onnistunut käynti! Sain mielenrauhan kun sydänäänet alkoivat heti kuulumaan kun anturi vatsaa kosketti. Kuulosti ihan hevosen laukalta, koppottikoppotikoppoti...:) Syke pienellä oli 150.

Sokerirasituksen tuloksetkin sain, eikä viitteitä raskausajan diabeteksestä ole. Hemoglobiini oli laskenut edellisen käynnin 136:sta 116:sta. Väsymyksen vuoksi hoitaja suositteli lisäraudan aloittamista. Tosin epäilen, että väsymys voi olla töistäkin johtuvaa...

Liikkeitä odotan tuntevani kovasti. Jotain kutitusta olen alavatsalla tuntenut, mutten lähtisi vannomaan, että asialla on pikkuinen... Vaikka voihan se ollakin! Eiköhän lähiviikkoina asia varmistu.

Mahakin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ja käy vaan hankalammaksi sitä yrittää peitellä... Ensimmäiset raskausarvetkin ovat jo ilmestyneet. Nice... Tätä menoa vatsanahka on  kirjava kuin papukaija raskauden päättyessä mutta se on pieni hinta siitä mitä on tulossa <3

Paino oli laskenut kilon edelliseen käyntiin verrattuna. Näin paino on noussut raskauden alusta 3,5kg. Kaikki tuo tuli ensimmäisten viikkojen aikaan kun nälkä kurni vatsassa koko ajan ja pahoinvointi pakotti puputtamaan jatkuvalla syötöllä jotakin. Onneksi makeanhimo on hellittänyt, vaa´an lukemat voisi muuten näyttää vallan jotain muuta... Tosin nyt makea taas maistuu mutta pitää olla varovainen, ettei ihan mahdottomaksi mene.

Kaikki hyvin valtakunnassa! Nyt lähden ihanan ystäväni kanssa viettämään lauantai-aamupäivää kirppistelyn ja kahvittelun merkeissä. Ihanaa lauantaita kaikille!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Hiljaiseloa

Todellista hiljaiseloa vietelty täällä blogin puolella. Toki olen käynyt muiden kuulumisia lukemassa ja toisinaan kommentoimassakin.

Itsellä ei tunnu asiaa kirjoitettavaksi riittävän. Ehkä syynä on se, että alun perinhän pistin tämän blogin pystyyn  purkaakseni tunteita ja pettymyksiä raskautumisen vaikeuksista, ja nyt kun raskaus on hyvässä vauhdissa, päämäärä on ikään kuin saavutettu. Toinen syy on, että saan puhua raskaudesta kyllästymiseen saakka (onko se edes mahdollista?) ystävien ja läheisteni kanssa. Vihdoinkin minullakin on sanottaavaa raskausoireista, tuntemuksista, peloista ja toiveista. Vihdoinkin tunnen kuuluvani tuohon joukkoon, josta niin pitkään vain haaveilin.

Missään nimessä en voi vieläkään, jos koskaan, huoahtaa helpotuksesta. Kyllä mielessä vaanii vaikka mitä mörköja mutta jotta tästä raskausajasta selviää suht selväjärkisenä, on ne möröt tungettava takaisin sinne mielen perukoille ja uskotella itselle, ettei mikään voi mennä pieleen. Neuvolassa hoitaja sen hyvin sanoi, että vaikka kuinka sitä yrittäisi valmistaa itseään siihen pahimpaan, niin ei se auta. Aivan yhtä järkyttävä kokemus se tulisi silti olemaan. Niinpä yritän pitää vaaleanpunaisia laseja silmilläni ja kuvitella, että kaikki tulee menemään enemmän kuin hyvin.

Ensi viikolla on neuvola ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Ensimmäiseksi sisään astuessa aion pyytää, että kuunnellaan sydänäänet. Vaikka sitä ei annakaan peloille valtaa, niin on ne silti olemassa... Ystäväni lainasi minulle koti-dobleria mutta en ole uskaltanut sitä itse vielä käyttää. Pelkään, etten löydä tai tunnista sydänääniä tai sekoitan ne omiini... Ehkä pyydän ystävääni viikonloppuna kylään, jospa hän useamman raskauden läpi käyneenä, löytäisi ne paremmin. Ja jos ei löydäkkään, niin eipähän tarvitsisi neuvolaa odottaa kovin kauaa... We´ll see!

Liikkeitä odotan kovasti tuntevani. Tiedän, että siihen saattaa kuulua vielä muutama viikko, mutta siitä huolimatta herkeämättä analysoin jokaista suolen mutkan muutosta, ilmavaivaa, kutitusta ja mitä niitä tuntemuksia kaikkea (muka) onkaan ollut. En usko, että mitään olen vielä oikeasti tuntenut mutta sitä odotellessa. Toivottavasti tuntisin pian, niin tämä jatkuva epäileminen, jossittelu ja sitkuttelu saisi luvan loppua.

Vatsa alkaa jo pikkuhiljaa kasvamaan. Vielä se on peiteltävissä löysillä paidoilla, mutta sellaisista paidoista alkaa olla pulaa. Suurin osa on jo sen verran vatsan kohdalta kireitä, ettei sitten voisi tilastani erehtyä. Itse en kuitenkaan ole ihan vielä niin sinut asian kanssa, että haluaisin vatsaani alkaa esittelemään. Varmasti senkin aika tulee, varsinkin jos rakenneultrassa kaikki on hyvin (rakenneultra 4 viikon päästä = pieni ikuisuus...).

Työpaikallani raskauteni on jo yleisesti tiedossa. Vaikka itse kerroin siitä vain omalle tiimilleni, on puskaradio toiminut hyvin.. Onnittelujen vastaanottaminen puolitutuilta ja toteamukset, kuten: no, kyllä se susta jo vähän näkyykin, saa tekohymyn piirtymään kasvoilleni. En vielä haluaisi jakaa tätä onnea kaikkien kanssa. Vasta sitten kun rakenneultrassa kaikki näyttää hyvälle, vatsa kasvaa ja viikot paukkuu. Tai ehkä vasta sitten, kun pienokainen on turvallisesti täällä minun sylissäni.

Uskomatonta, että juuri alkoi 5. raskauskuukausi (viikkojen mukaan). Olen siis viidennellä kuulla raskaana! Hohhoh!

Rv 16+3


Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers