"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isyyspakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isyyspakkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Äitiyslomalla!

Tänään on virallisesti äitiyslomani ensimmäinen päivä. Minä. Äitiyslomalla? Absurdia.
Onneksi olen edeltävien viikkojen aikana saanut tehtyä aikalailla kaiken mitä olin suunnitellutkin ennen vauvan tuloa tehtäväksi, niin nyt voin tosissaan alkaa rauhoittumaan ja nauttimaan lomasta: levätä silloin kun tuntuu siltä, lukea kirjaa, viettää aikaa miehen kanssa, katsoa viime syksynä tallentamani Sinkkuelämää -tuotantokausi, tavata ystäviä, ylipäätään tehdä kaikkea mieluista. -Koska kohtahan siihen ei ole enää aikaa, niin kaikki tuntuu toitottavan...:)

Viikonloppuna lahjoin miestäni isyyspakkauksella, jonka olin hänelle koonnut:
 
Kokosin tavarat SpiderMan-laatikkoon, josta saa myöhemmin
pikkuselle lelukorin
 


Paketin sisältöä..



 
Daddy oli pakkauksesta valtavan otettu ja ylpeä, minun ihana, rakas mieheni! <3
 
 


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Isyyspakkaus

Työkaverini palasi kahden viikon lomaltaan ja totesi, että sinä aikana minulle on kasvanut kunnon vauvamaha! Niin se kyllä taitaa ollakin. Enää tätä ei voi erehtyä luulemaan vain keskivartalolihavuudeksi... Ensimmäistä kertaa minulle tarjottiin jopa istumapaikkaa täpötäydessä julkisessa kulkuvälineessä. Häkellyin tästä niin, että kieltäydyin vaikka jalkoja pakottikin. Täytynee oppia ottamaan tällaiset armopalat vastaan tulevaisuudessa...:)

Muutin blogin ulkoasua vaaleansiniseksi Pikku-ukon mukaan. Pikkuinen pyörii ja hyörii kovasti, ihana tunne kun tietää, että kaikki on hyvin! Tällä viikolla mies tunsi ensimmäistä kertaa pikkuisen potkut ja liikkeetkin näkyvät jo päälle päin kun maha hytkyy pikkuisen potkujen tahdissa.

Isyyspakkausta olen suunnitellut miehelleni. Pitäisi saada itsensä tuonne nettiin pyörimään ja sieltä tilamaan kaikenlaista kivaa ja käytännöllistä. Tokihan pikkuiselle on saatava daddyn suosikkijalkapallojoukkueen paita tai body alkajaisiksi! Ehdotuksia hyväksi koetuista tavaroista / asioista toki otetaan vastaan. Tulen sitten kertomaan kun olen saanut paketin kasaan!

Ps. 25. viikolla jo!


Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers