"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

torstai 30. toukokuuta 2013

Mitä tuleman pitää?

Viikot ne vierivät ja pikkuhiljaa esiin nousee paniikki, kerkeänkö tekemään kaiken, mitä olen suunnittellut ennen vauvan syntymää... Mitään siis niin isoa ei ole suunnitteilla (remontteja tms.), mitä ei voisi tehdä syntymän jälkeenkin, mutta jotenkin tällainen suorittajaluonne haluaisi kaiken olevan aivan tiptop kun vauva kotiutuu... Lisäksi mielessä on alkanut pyöriä vauvan tuoma muutos -siis se, miten iso elämänmuutos on edessä! Olenko valmis? Onko mieheni valmis? Kestääkö parisuhteemme? Kestänkö minä? Älkääkä käsittäkö väärin, en vaihtaisi nykyistä olotilaani mihinkään, niin kiitollinen siitä olen mutta toisaalta rutiineja rakastavana sekä mestarisuunnittelijana edessä oleva tuntematon pelottaa. Mieheni mielestä stressaan ja ajattelen liikaa, häntä ei edessä oleva muutos niinkään mietitytä, ainoastaan on siitä innoissaan. Hänen mielestään ei kannata stressata sellaisesta, mitä ei ole vielä tapahtunutkaan... Voi elämä. Tässä me mennään kyllä niin ristiin, että väkisin alkaa pelottamaan kahta kauheammin, ettei hän ymmärrä yhtään mitä on edessä. Täytyy myöntää, että itse odotan vauva-ajan olevan rankkaa kaikkine muutoksineen ja tunteineen. Odotan vauvan olevan vaativa ja itkuinen, sitovan minut kotiin pitkäksi aikaa vailla omaa tilaa. Tosiasiassa en voi yhtään tietää mitä tuleman pitää: jos vauva-arki ei olekkaan näin kamalaa, niin sehän on sitten vain hyvä ja positiivinen asia! Ehkä on vähän vinksahtanut ajattelutapa ja ehkäpä tosiaan ajattelen liikaa...

Eilen käytiin neuvolassa ja kaikki oli kuten pitääkin. Pikkuinen on asettunut pää alaspäin, jonka hoitaja halusi varmistaa vielä ultralla. Niinpä pääsimme jälleen kurkkaamaan pikkuista ja voi että, kun oli liikuttava näky! <3 Hoitaja varoitteli, että saattaa olla hankalaa nähdä mitään konkreettista koska vauva alkaa olemaan jo niin iso ja tilaa on vähän. Kuvakulma oli kuitenkin juuri oikea ja pikkuinen paistatteli skannerin alla näyttäen kasvonsa, joista selkeästi pystyi erottamaan silmät, nenän ja maiskuttelevan suun, kun lapsivettä nieleskeli. Kasvoja ympäröi kädet, joista oli laskettavissa sormet. Varpaatkin vilahtivat kuvassa kun pikkuinen liikkui. Tuleva isä ja hoitaja olivat molemmat nenä kiinni monitorissa ihastellen pikkuisen yksityiskohtia. Hoitaja oli itsekin kovin innoissaan, sanoi, että harvoin pääsee näkemään heidän laitteillaan näin hyvin enää tässä vaiheessa.

Itsellä vointi on edelleen hyvä, joskin raskaus tuntuu pitkin päivää selässä ja jaloissa, jos ei muista levätä tarpeeksi. Turvotus on pahimmillaan nilkoissa ja sormissa, sormet ovatkin puutuneet suurimman osan päivästä mutta siihenkin alkaa jo tottumaan. Pidän huolta, että juon vettä vähintään
2-3 litraa päivässä, vältän suolaa ja liikun, minkä jaksan.
Väsymys on taas alkanut vaivaamaan, mutta hemoglobiinista se ei johdu tällä kertaa, se kun oli hienosti 125. Lieneekö sitten vauvan kasvu ja kannatteleminen vaatii veronsa päiväunien muodossa? Maha jatkaa kasvuaan ja sf-mitta on siellä yläkäyrän tuntumassa. Vaikka maha ei varsinaisesti eloa haittaakaan, saan edelleen sukat ja kengät jalkaan, pystyn kumartumaan, saan lakattua varpaankynnet jne., mutta sohvalta makuuasennosta ylösnouseminen tuottaa tuskaa! Ähellän ja punkerran ennen kuin saan itseni kammettua sieltä pystyyn. Miehelle totesinkin etten enää muista, miltä tuntuu nousta sohvalta ylös vaivattomasti... Toisaalta, jos tämä on suurin ongelmani, niin asiathan ovat paremmin kuin hyvin! :)

Rv 33+2

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kahdestaan -vielä hetken aikaa

Olimme mieheni kanssa viikonloppureissussa ihan kahdestaan, ehkäpä viimeisen kerran. Mietimme, että matkustaminen ei enää koskaan tule olemaan yhtä helppoa ja vaivatonta mutta toisaalta totesimme, ettei se haittaa ollenkaan, odotamme innolla perhematkoja kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Huomaamatta katse hakeutui lapsiperheisiin ja heidän iloitteluun, varsinkin niihin perheen pienempiin. Hymyillen mietimme, että kohta se on meidänkin elämää.

Vähän huolta viime aikoina on aiheuttanut vauvan vähäisiltä tuntuvat liikkeet. Jos aikaisemmin tuntui kunnolla potkut ja kääntymiset, niin ei samalla tavalla tunnu enää. Tottakai googlettelin ja löysin sivustoja, jotka tietävät kertoa että on tavallista että tilanahtauden vuoksi liikkeet eivät tunnu enää samalla tavalla. Viikon ajan olen tätä pohtinut ja yrittänyt mieltäni rauhoitella, koska kuitenkin liikkeitä on joka päivä tuntunut ja sydämenlyönnit olen saanut kotidoblerilla kuulumaan. Tänään kuitenkin soitin neuvolaan varmuuden vuoksi ja aina-niin-ihana hoitaja pyysi pistäytymään kuulemassa sydänääniä sekä keskustelemaan, että mikä on normaalia liikehdintää näillä viikoilla. Sain mielenrauhan ja ohjeet jatkoon jos liikkeitä ei tunnu tuntuvan. Kaikki siis hyvin. Vähän nolotti, että olinkohan ylireagoinut  ja sanoinkin hoitajalle, etten haluaisi olla ylihysteerinen ensiodottaja mutta toisaalta, en myöskään halua jälkeenpäin miettiä, että olisiko pitänyt ja mitä jos... Hoitaja kuitenkin vakuutti, että oli hyvä olla yhteydessä, niin ei tarvitse sitten turhaan murehtia.

Nyt kun taas illan mittaan liikkeitä tuntuu, saa jokainen niistä huokaisemaan helpotuksesta ja hymyn huulille. Siellä se pikkuinen viestittää, että voi hyvin eikä syytä huoleen ole.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Uuden aika

Siivoan työhuonettani, järjestelen hyllyjä ja pakkaan henkilökohtaisia tavaroitani laatikkoon odottamaan paluutani. Tässäkö se nyt on, enkö tosiaan tule tänne viikkoon, kuukauteen, vuoteen, vuosiin? Olo on haikea mutta samalla innostunut uuden elämänvaiheen alkamisesta. Pariin kertaan olen kysellyt kollegoiltani, että mitä jos kyllästynkin kotona. He ovat nauraen todenneet, että vauva varmasti pitää huolta siitä, etten pääse tylsistymään. Ai niin, vauva. Edelleenkin pääsee unohtumaan, että harras toive on käymässä ihan oikeasti toteen. Tuntuu  vaan niin epätodelliselta, että jo 10 viikon päästä meillä voi olla pikkuinen talossa, tai ihan viimeistään 12 viikon kuluttua.

31. raskausviikko käynnissä ja kaikki on niin kuin pitääkin. Eilen neuvolassa tehtyjen mittauksien perusteella vauva olisikin ihan normaalikokoinen ja sf-mittakin asettui kauniisti keskikäyrän kylkeen. Hoitajan perusteli viime kertaisen neuvolalääkärin saamaa mittaeroa sillä, että jokaisella mittaajalla on yksilöllinen tapa mitata ja tämä saattaa aiheuttaa eroavaisuuksia. Turvotusta alkaa pikkuhiljaa olemaan, ei kauheasti mutta niin, että sormukset olen jo ottanut pois, sukat kiristävät nilkoista ja sormet puutuvat pitkin päivää. Ei kuulemma aihetta huoleen, pitää yrittää juoda mahdollisimman paljon, liikkua tilanteen mukaan ja välttää suolaisia herkkuja. Eilen samaisella neuvolakäynnillä alueemme perhetyöntekijä tuli esittäytymään ja kyselemään ajatuksiamme raskauden kulusta, vauvan syntymästä ja ensimmäisistä viikoista kotona. Mieheni oli maailman suloisin selittäessään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sen mahdollisuudesta ja, että hänen täytyy pitää huolta minun jaksamisestani. <3

Isyyspakkaus on viimeistelyä vaille valmis. Huh, siinä onkin ollut väkertämistä mutta olen satavarma, että mieheni arvostaa sitä suunnattomasti. Hän tietää jotakin olevan tekeillä koska postipaketteja on saapunut sieltä ja täältä nettifirmoista ja minä olen kierrellyt ja kaarrellut niiden sisällöstä. Nyt pitäisi vielä ajankohta miettiä, että koska pakkauksen annan? Voi olla etten malta sitä enää pitkään pimittää...

rv 30+1

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers