Äitiyspolille

Tämänpäiväisen neuvolakäynnin seurauksena saatiin lähete äitiyspoliklinikalle raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Pissassa ensimmäistä kertaa proteiinia sekä verenpaineet koholla. Varmuuden vuoksi kuulemma kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne. Väläyttelivät jopa synnytyksen käynnistämisen mahdollisuutta... Hui! Olo on kuin puulla päähän lyöty, en yhtään osannut tätä odottaa!

Nähtäväksi jää onko tässä jo tosi kyseessä... Jännittää!

Rv 38+3

37+0 - taas yksi virstanpylväs saavutettu!

Jos alkuraskaus kuluikin hitaasti ja verkkaisesti niin tämä loppuraskaus kyllä etenee järjetöntä vauhtia! Nyt siis ollaan täysiaikaisia (rv 38 alkoi) ja jos vauva päättää nyt lähteä syntymään, niin ei sitä esteltäisi eikä ihmeteltäisi -paitsi ehkä minä itse...

Paljon saan kysymyksiä. että olenko jo ihan kärsimätön ja vieläkö maltan odottaa? Rehellisesti voin sanoa, ettei minulla ole mitään kiirettä synnyttämään vaan päinvastoin, toivon, että vauva viihtyisi vielä tovin vatsassa. Tieto siitä, että elämä tulee heittämään häränpyllyä hetkenä minä hyvänsä, on saanut minut malttamaan mieleni. Nyt on hyvää aikaa nauttia miehen kanssa kahden kiireettömistä aamuista (ja illoista), käydä leffassa, syömässä ja kylässä, ilman sen suurempia suunnitteluja ja valmistautumisia. Toki oma olo asettaa jonkinlaisia rajoituksia, kaikkea ei vaan tahdo enää jaksaa tehdä vaikka mieli tekisikin. Lisäksi tieto siitä, että ihan viimeistään v-i-i-d-e-n viikon päästä (42+1) pikkuinen on täällä, on niin huikeaa, että yritän nauttia tästä kiireettömästä elämäntilanteesta vielä kun se on mahdollista.

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, lienee pitäisi? Vauvalle kotiintulovaatteet olen saanut valittua, vaikka vaikeaa se olikin. Luulen, että kassissa on pakattuna kolme eri asukokonaisuutta 2 eri koossa, eli yhteensä 6 erilaista bodya (isompaa kokoa, pienempää kokoa, kietaisumallia, pään yli puettavaa...) ja 6 erilaiset puolipotkarit (+ pari hattua, parit sukat, tumput...). Omakin järki sanoo, että vähempikin riittäisi mutta kun en osaa päättää! Ajattelin sitten, että menkööt! Katsotaan sitten kotiutumisvaiheessa, että mitä pikkuiselle laitetaan päälle. :) Oma kassi pitäisi saada pakattua ja olenkin jo miettinyt sen sisältöä. Nyt vaan pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, ennen kuin käy niin, että kassia aletaan pakata silloin kun on jo tosi kyseessä...

Synnytyssairaalaakin pitäisi vielä käydä tutustumassa... Sitä suositeltiin kai jo rv 35 alkaen... Tästä ehkä huomaa, etten edelleenkään ole sisäistänyt sitä, että vauva on ihan oikeasti tulossa ja jo ihan kohta täällä! Paniikki!

Huomenna neuvolaan. Meidän oma hoitaja jää lomalle heinäkuuksi, joten seuraavan kerran tapaamme hänet kun pikkumies on täällä!

Not a giant baby!

Alkuviikosta käytiin viimeistä kertaa neuvolalääkärin vastaanotolla. Siellä lääkäri käsin tunnusteli vauvan kokoa sekä tarkisti, että paikat ovat kiinni ja vauva edelleen pää alaspäin raivotarjonnassa. Tuomio oli: "Not a giant baby" eli ihan normaalikokoista vauvaa odotellaan vaikkakin raskauden alusta asti (tai siitä kun sf-mittaa alettiin mittaamaan) ollaan oltu mitan yläkäyrillä, josta arveltiin, että vauva olisi isokokoinen, mutta tämä siis nyt tasoittunut ja nyt sf-mitta on ensimmäistä kertaa keskikäyrällä. Lääkäri arveli, että jos vauva syntyy laskettuna aikana painaa hän n. 3500-3800g. Mitään estettä hän ei nähnyt normaalille alatiesynnytykselle eikä hänen mukaansa lähetettä varsinaiseen synnytystapa-arviointiin tarvita. Lääkäri sanoi, ettei vauva ole vielä laskeutunut eikä kiinnittynyt ja kohdunkaulakin on vielä entisellään, totesi vaan, ettei vauva ihan lähiaikoina ole tulossa. Ei siis juhannusvauvaa meille! :) Hyvä niin, saa vielä pikkuinen kasvaa ja voimistua rauhassa ja tulla sitten kun siltä tuntuu!

Tämän myötä me vetäydymme Juhannuksen viettoon mökin rauhaan siskojeni ja veljeni kanssa, kuten joka vuosi. Ensi juhannus onkin sitten kohdallamme ihan erilainen, hassua ajatella!

 

 

Rauhallista Juhannusta kaikille!

Kuva Googlesta

Rv 36+2

Mitä tuleman pitää?

Viikot ne vierivät ja pikkuhiljaa esiin nousee paniikki, kerkeänkö tekemään kaiken, mitä olen suunnittellut ennen vauvan syntymää... Mitään siis niin isoa ei ole suunnitteilla (remontteja tms.), mitä ei voisi tehdä syntymän jälkeenkin, mutta jotenkin tällainen suorittajaluonne haluaisi kaiken olevan aivan tiptop kun vauva kotiutuu... Lisäksi mielessä on alkanut pyöriä vauvan tuoma muutos -siis se, miten iso elämänmuutos on edessä! Olenko valmis? Onko mieheni valmis? Kestääkö parisuhteemme? Kestänkö minä? Älkääkä käsittäkö väärin, en vaihtaisi nykyistä olotilaani mihinkään, niin kiitollinen siitä olen mutta toisaalta rutiineja rakastavana sekä mestarisuunnittelijana edessä oleva tuntematon pelottaa. Mieheni mielestä stressaan ja ajattelen liikaa, häntä ei edessä oleva muutos niinkään mietitytä, ainoastaan on siitä innoissaan. Hänen mielestään ei kannata stressata sellaisesta, mitä ei ole vielä tapahtunutkaan... Voi elämä. Tässä me mennään kyllä niin ristiin, että väkisin alkaa pelottamaan kahta kauheammin, ettei hän ymmärrä yhtään mitä on edessä. Täytyy myöntää, että itse odotan vauva-ajan olevan rankkaa kaikkine muutoksineen ja tunteineen. Odotan vauvan olevan vaativa ja itkuinen, sitovan minut kotiin pitkäksi aikaa vailla omaa tilaa. Tosiasiassa en voi yhtään tietää mitä tuleman pitää: jos vauva-arki ei olekkaan näin kamalaa, niin sehän on sitten vain hyvä ja positiivinen asia! Ehkä on vähän vinksahtanut ajattelutapa ja ehkäpä tosiaan ajattelen liikaa...

Eilen käytiin neuvolassa ja kaikki oli kuten pitääkin. Pikkuinen on asettunut pää alaspäin, jonka hoitaja halusi varmistaa vielä ultralla. Niinpä pääsimme jälleen kurkkaamaan pikkuista ja voi että, kun oli liikuttava näky! <3 Hoitaja varoitteli, että saattaa olla hankalaa nähdä mitään konkreettista koska vauva alkaa olemaan jo niin iso ja tilaa on vähän. Kuvakulma oli kuitenkin juuri oikea ja pikkuinen paistatteli skannerin alla näyttäen kasvonsa, joista selkeästi pystyi erottamaan silmät, nenän ja maiskuttelevan suun, kun lapsivettä nieleskeli. Kasvoja ympäröi kädet, joista oli laskettavissa sormet. Varpaatkin vilahtivat kuvassa kun pikkuinen liikkui. Tuleva isä ja hoitaja olivat molemmat nenä kiinni monitorissa ihastellen pikkuisen yksityiskohtia. Hoitaja oli itsekin kovin innoissaan, sanoi, että harvoin pääsee näkemään heidän laitteillaan näin hyvin enää tässä vaiheessa.

Itsellä vointi on edelleen hyvä, joskin raskaus tuntuu pitkin päivää selässä ja jaloissa, jos ei muista levätä tarpeeksi. Turvotus on pahimmillaan nilkoissa ja sormissa, sormet ovatkin puutuneet suurimman osan päivästä mutta siihenkin alkaa jo tottumaan. Pidän huolta, että juon vettä vähintään
2-3 litraa päivässä, vältän suolaa ja liikun, minkä jaksan.
Väsymys on taas alkanut vaivaamaan, mutta hemoglobiinista se ei johdu tällä kertaa, se kun oli hienosti 125. Lieneekö sitten vauvan kasvu ja kannatteleminen vaatii veronsa päiväunien muodossa? Maha jatkaa kasvuaan ja sf-mitta on siellä yläkäyrän tuntumassa. Vaikka maha ei varsinaisesti eloa haittaakaan, saan edelleen sukat ja kengät jalkaan, pystyn kumartumaan, saan lakattua varpaankynnet jne., mutta sohvalta makuuasennosta ylösnouseminen tuottaa tuskaa! Ähellän ja punkerran ennen kuin saan itseni kammettua sieltä pystyyn. Miehelle totesinkin etten enää muista, miltä tuntuu nousta sohvalta ylös vaivattomasti... Toisaalta, jos tämä on suurin ongelmani, niin asiathan ovat paremmin kuin hyvin! :)

Rv 33+2

Kahdestaan -vielä hetken aikaa

Olimme mieheni kanssa viikonloppureissussa ihan kahdestaan, ehkäpä viimeisen kerran. Mietimme, että matkustaminen ei enää koskaan tule olemaan yhtä helppoa ja vaivatonta mutta toisaalta totesimme, ettei se haittaa ollenkaan, odotamme innolla perhematkoja kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Huomaamatta katse hakeutui lapsiperheisiin ja heidän iloitteluun, varsinkin niihin perheen pienempiin. Hymyillen mietimme, että kohta se on meidänkin elämää.

Vähän huolta viime aikoina on aiheuttanut vauvan vähäisiltä tuntuvat liikkeet. Jos aikaisemmin tuntui kunnolla potkut ja kääntymiset, niin ei samalla tavalla tunnu enää. Tottakai googlettelin ja löysin sivustoja, jotka tietävät kertoa että on tavallista että tilanahtauden vuoksi liikkeet eivät tunnu enää samalla tavalla. Viikon ajan olen tätä pohtinut ja yrittänyt mieltäni rauhoitella, koska kuitenkin liikkeitä on joka päivä tuntunut ja sydämenlyönnit olen saanut kotidoblerilla kuulumaan. Tänään kuitenkin soitin neuvolaan varmuuden vuoksi ja aina-niin-ihana hoitaja pyysi pistäytymään kuulemassa sydänääniä sekä keskustelemaan, että mikä on normaalia liikehdintää näillä viikoilla. Sain mielenrauhan ja ohjeet jatkoon jos liikkeitä ei tunnu tuntuvan. Kaikki siis hyvin. Vähän nolotti, että olinkohan ylireagoinut  ja sanoinkin hoitajalle, etten haluaisi olla ylihysteerinen ensiodottaja mutta toisaalta, en myöskään halua jälkeenpäin miettiä, että olisiko pitänyt ja mitä jos... Hoitaja kuitenkin vakuutti, että oli hyvä olla yhteydessä, niin ei tarvitse sitten turhaan murehtia.

Nyt kun taas illan mittaan liikkeitä tuntuu, saa jokainen niistä huokaisemaan helpotuksesta ja hymyn huulille. Siellä se pikkuinen viestittää, että voi hyvin eikä syytä huoleen ole.

Uuden aika

Siivoan työhuonettani, järjestelen hyllyjä ja pakkaan henkilökohtaisia tavaroitani laatikkoon odottamaan paluutani. Tässäkö se nyt on, enkö tosiaan tule tänne viikkoon, kuukauteen, vuoteen, vuosiin? Olo on haikea mutta samalla innostunut uuden elämänvaiheen alkamisesta. Pariin kertaan olen kysellyt kollegoiltani, että mitä jos kyllästynkin kotona. He ovat nauraen todenneet, että vauva varmasti pitää huolta siitä, etten pääse tylsistymään. Ai niin, vauva. Edelleenkin pääsee unohtumaan, että harras toive on käymässä ihan oikeasti toteen. Tuntuu  vaan niin epätodelliselta, että jo 10 viikon päästä meillä voi olla pikkuinen talossa, tai ihan viimeistään 12 viikon kuluttua.

31. raskausviikko käynnissä ja kaikki on niin kuin pitääkin. Eilen neuvolassa tehtyjen mittauksien perusteella vauva olisikin ihan normaalikokoinen ja sf-mittakin asettui kauniisti keskikäyrän kylkeen. Hoitajan perusteli viime kertaisen neuvolalääkärin saamaa mittaeroa sillä, että jokaisella mittaajalla on yksilöllinen tapa mitata ja tämä saattaa aiheuttaa eroavaisuuksia. Turvotusta alkaa pikkuhiljaa olemaan, ei kauheasti mutta niin, että sormukset olen jo ottanut pois, sukat kiristävät nilkoista ja sormet puutuvat pitkin päivää. Ei kuulemma aihetta huoleen, pitää yrittää juoda mahdollisimman paljon, liikkua tilanteen mukaan ja välttää suolaisia herkkuja. Eilen samaisella neuvolakäynnillä alueemme perhetyöntekijä tuli esittäytymään ja kyselemään ajatuksiamme raskauden kulusta, vauvan syntymästä ja ensimmäisistä viikoista kotona. Mieheni oli maailman suloisin selittäessään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sen mahdollisuudesta ja, että hänen täytyy pitää huolta minun jaksamisestani. <3

Isyyspakkaus on viimeistelyä vaille valmis. Huh, siinä onkin ollut väkertämistä mutta olen satavarma, että mieheni arvostaa sitä suunnattomasti. Hän tietää jotakin olevan tekeillä koska postipaketteja on saapunut sieltä ja täältä nettifirmoista ja minä olen kierrellyt ja kaarrellut niiden sisällöstä. Nyt pitäisi vielä ajankohta miettiä, että koska pakkauksen annan? Voi olla etten malta sitä enää pitkään pimittää...

rv 30+1

Neuvolalääkäri

Tänään oltiin neuvolalääkärissä. Ensiksi hoitajan kanssa tsekattiin perusmittaukset: hemppa on nousussa, nyt 115. Ei kuulemma vieläkään hurrattava mutta tyydyttävä. Verenpaine, paino ja turvotus ok, kuten myös olo ylipäätänsä. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jonka mukaan kaikki on kunnossa. Vatsan päältä tunnusteltaessa sanoi, että vauva on isokokoinen viikkoihin nähden. Sanoi kyllä ettei ole mitään syytä huoleen, että on hyvä, että vauva kasvaa mutta että lähempänä synnytystä täytyy varmasti käydä äitipolilla tarkemmissa mittauksissa, jossa varmistetaan vauvan todennäköinen koko sekä arvioidaan synnytystapa (että mahtuuko alateitse tulemaan..).

Raskausajan diabeteksestä ei ole testien mukaan huolta. Toinen sokerirasitustesti takana ja arvot erinomaisia. Painoa on tullut raskauden alusta 6 kg. Löysin jonkin vanhan painonnousutaulukon vuodelta 2009, jota olisi kuulemma aikoinaan neuvolassa jaettu. Taulukko kertoo viitteellisesti painonnoususta viikko-viikolta:

RV:t

0-12 = 0-1kg

12-15 = 2kg

15-18 = 3kg

18-21 = 4kg

21-23 = 5kg

23-26 = 6kg

26-28 = 7kg

28-31 = 8kg

31-33 = 9kg

33-37 = 10kg

37-40 = 11kg

Mitenkään kiveen kirjoitettuja luvut ei varmastikaan ole. Painonnousuun vaikuttaa moni tekijä ja on siksikin niin yksilöllistä.

Lääkäri neuvoi tarkkailemaan ruokavaliota entistä enemmän, se on ainoa millä voin itse vaikuttaa tässä tilanteessa  Varmistaa, ettei vauva kasva turhasta sokerista... Kieltämättä herkkuja on nautittu luvattoman paljon viime aikoina ja nyt onkin aika ottaa itseään niskasta kiinni. Jos en nyt ihan ehdottomaan herkkulakkoon ryhdy niin ainakin täytyy kiinnittää huomiota herkkujen määrään ja sopia itseni kanssa tietystä päivästä, jolloin niitä saisi nauttia. Vaihtuu irtokarkit kirsikkatomaatteihin ja suklaat babyporkkanoihin! :)


PS. enää 99 päivää laskettuun aikaan!

Neuvolassa

Neuvolassa tuli käytyä loppuviikosta ja oli oikein onnistunut käynti! Sain mielenrauhan kun sydänäänet alkoivat heti kuulumaan kun anturi vatsaa kosketti. Kuulosti ihan hevosen laukalta, koppottikoppotikoppoti...:) Syke pienellä oli 150.

Sokerirasituksen tuloksetkin sain, eikä viitteitä raskausajan diabeteksestä ole. Hemoglobiini oli laskenut edellisen käynnin 136:sta 116:sta. Väsymyksen vuoksi hoitaja suositteli lisäraudan aloittamista. Tosin epäilen, että väsymys voi olla töistäkin johtuvaa...

Liikkeitä odotan tuntevani kovasti. Jotain kutitusta olen alavatsalla tuntenut, mutten lähtisi vannomaan, että asialla on pikkuinen... Vaikka voihan se ollakin! Eiköhän lähiviikkoina asia varmistu.

Mahakin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ja käy vaan hankalammaksi sitä yrittää peitellä... Ensimmäiset raskausarvetkin ovat jo ilmestyneet. Nice... Tätä menoa vatsanahka on  kirjava kuin papukaija raskauden päättyessä mutta se on pieni hinta siitä mitä on tulossa <3

Paino oli laskenut kilon edelliseen käyntiin verrattuna. Näin paino on noussut raskauden alusta 3,5kg. Kaikki tuo tuli ensimmäisten viikkojen aikaan kun nälkä kurni vatsassa koko ajan ja pahoinvointi pakotti puputtamaan jatkuvalla syötöllä jotakin. Onneksi makeanhimo on hellittänyt, vaa´an lukemat voisi muuten näyttää vallan jotain muuta... Tosin nyt makea taas maistuu mutta pitää olla varovainen, ettei ihan mahdottomaksi mene.

Kaikki hyvin valtakunnassa! Nyt lähden ihanan ystäväni kanssa viettämään lauantai-aamupäivää kirppistelyn ja kahvittelun merkeissä. Ihanaa lauantaita kaikille!