"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

tiistai 19. helmikuuta 2013

Ihan mahaton

Rakenneultra on  e-n-s-i-  v-i-i-k-o-l-l-a! Ei voi aika kulua tarpeeksi nopeasti! Iänikuinen huolipeikko nostaa taas päätään, että onkohan kaikki hyvin...? Ihan salamana kirkkaalta taivaalta tuli pelko, että maha ei kasva tarpeeksi, ei ole tarpeeksi iso viikkoihin nähden. Onhan se vähän kasvanut mutta helposti vielä luultavissa, että olen vain lihonnut. Painoakaan ei ole tullut sen alun 3,5 kg jälkeen ja kohta häämöttää jo puoliväli. Onkohan tämä normaalia?

Kai sitä luuli, että kun oli mahaa jo ennestään ennen raskautta, niin sitten kun kohtu alkaa siellä alla kasvamaan niin se työntäisi mahan ulos kovinkin nopeasti ja painoa kertyisi entistä enemmän. Väärin.

Ystäväkin totesi, ettei osaa sanoa onko minulla raskausmahaa vielä, koska sitä ei näy päälle päin kun käytän väljiä vaatteita. Totta. En ole vielä valmis mahaa tuomaan esille varsinkin kun pelkään, ettei siellä mitään olekaan, ja siksi se ei kasva. Viikonloppuna sain vielä vanhat farkkuni jalkaan, ja vetskarin ja napinkin kiinni. -joskin farkkujen vyötärö rullaantui alaspäin...


Vau.fi -sivuilla käyn katselemassa Raskaus animaationa -videota, joka näyttää vatsan kasvamisen viikoittain, ja vertailen omaani siihen. Vaikka ei pitäisi vertailla, ei. Kaikki ollaan yksilöitä ja kaikilla se mahaa kasvaa yksilöllisesti, mutta silti se huolestuttaa.


Voi, miksi tämän pitää olla taas näin stressaavaa? Hetkeksi jo pääsin peloistani ja nyt ne ovat täällä taas!
Ehkäpä se on vaan se lähestyvä rakenneultra joka jännittää. Onko pienellä kaikki hyvin? Kasvaako hän normaalisti? Selviääkö sukupuoli? Näihin saamme vastauksen toivottavasti ensi viikolla.




6 kommenttia:

  1. Painoon voin sanoa että ihan normaalia on :) Mulla viikkoja nyt 23+5 ja painoa on tullut jotakin nelisen kiloa vasta :) puolivälin jälkeenhän se lähtee enempi sitten nousemaan. Joten ole huoleti, ihan normaalilukema tuo 3,5 kg ;)

    VastaaPoista
  2. Hei,
    mä olen isokokoinen. Painoni on edelleen noin 3 kiloa pienempi kuin ensimmäisellä neuvoläkäynnillä ja viikkoja on 25+4. Eivät ole neuvolassa huolissaan. Blogissani on joitakin masukuvia, jos haluat katsoa, miltä näyttää epämääräinen masu, sellainen jota ei varmuudella voi sanoa vauvamasuksi... vieläkään.

    VastaaPoista
  3. Ihan normaalia on! Ei mullakaan rakenneultraan mennessä ollut tullut kun 3 kiloa painoa lisää. Ja viimeksi neuvolassa se sf mittakin oli vaan 18 eli ihan alakäyrällä. Että ei kannata huolehtia moisesta. Se on niin yksilöllistä se painonnousu kaikilla.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! Ehkä tässä vähän jännittää ensi viikon rakenneultra... Sitä paitsi, hyvilläänhän tässä pitäisi olla, ettei painoa ole tullut tuon enempää, kyllä se kerkeää varmasti vielä nousemaan... Ja hassuinta on, että varmasti raskauden loppupuolella ihmettelen jatkuvasti kasvavaa mahaa, että onko TÄMÄ enää normaalia??? :)

    VastaaPoista
  5. Ei mullakaan ollut juuri lainkaan mahaa rakenneultraan mennessä. Oikeastaan mulla on vasta joulun jälkeen maha alkanut kasvaa vähän enemmän eli rv 25 kieppeiltä. Aina pitää olla näköjään jostain huolissaan;) Mäkin olin heti vähän huolissaan kun sf-mitta oli yläkäyrän ylärajoilla. Toivottavasti saatte hyviä uutisia rakenneultrasta ja sukupuolenkin selville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano se, aina pitää olla huolissaan jostakin... Onneksi on kohtalontovereita, jotka kommenteillaan onnistuvat rauhoittamaan villinä laukkaavaa mielikuvitusta :)

      Poista

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers