H-hetki lähenee

Taas se lähenee: testipäivä. Päivä, joka murskaa haaveet ja särkee sydämen. Jälleen kerran.

Nyt harmittaa, että olen maininnut oireistani ja toiveistani miehelleni ja parhaimmille ystävilleni. Yhdessä olemme spekuloineet, että jospa NYT se olisikin totta. Ihan niin kuin kaikkina edellisinäkin kiertoina ja kuukausina. Jotenkin tunnen itseni hölmöksi. Että vieläkin, kaikkien näiden kuukausien jälkeen, jaksan edelleen uskoa, toivoa ja haaveilla.

Kuten aina H-hetken lähestyessä, huomaan miten toivo vaihtuu epätoivoon. Kuin valmistaen itseäni pettymykseen, joka jälleen kerran nurkan takana häämöttää.

Pelkään, että kehoni ja mieleni pettää minut hetkenä minä hyvänsä. Olenko vain kuvitellut kaiken? Onko oireita oikeasti ollut? Vai haluaisinko niitä olevan niin kovasti, että olen kuvittelut ne? Eikö mitkä tahansa tissit tule aroiksi jos niitä puristelee päivät pitkät? Eikö vatsan jomotukset ja viiltelyt kuulu asiaan, kun menkat lähenee? Entä väsymys? Ainahan olen väsynyt, lienee kroonista laatua. Ehkä olenkin vain ymmärtänyt oireeni väärin. Ohjannut niitä suuntaan, johon haluan, miettimättä muuta mahdollisuutta.

Toisaalta taas, joku kuukausihan sen testin on näytettävä plussaa (näin tilastollisesti ajatellen), joten miksi se olisi juuri tämä kuukausi? Miksei se voisi tapahtua meille juuri nyt, tässä kuussa, ylihuomenna?

Voih, kunpa se olisi juuri tämä kuukausi.

Dpo 12. Pelottaa.

Toivoa on

Viimeiset pari päivää alavatsalla on ollut erilaisia tuntemuksia: vihlontaa, juilimista ja menkkamaista särkyä. Tänään vessassa käytyä paperiin pyyhkiytyi täplä kirkkaan punaista verta. Ensimmäinen reaktio oli, että voiko menkat alkaa jo nyt (kp26 ja dpo 9), mutta mieleen hiipii myös varovainen toivo, että tämä voisi tarkoittaa juuri sitä. Kamalasti muita oireita ole, päinvastoin, aikaisemmin mainitsemistani oireista on kadonnut huimaus ja pissähätä. Tissituntemuksetkin ovat vähän niin ja näin, eli ei ehkä mitään. Ota tästä sitten selvää...

Sen verran toiveikkaana kuitenkin ollaan (jälleen kerran!), että olen lupautunut huomenna mennä katsomaan ystäväpariskunnan pariviikkoista tytärtä. Miehelle sanoin, että meidän on kyläiltävä tällä viikolla tai sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, koska jos maanantaina teen taas negatiivisen raskaustestin, en hetkeen aikaan kestä pikkuisia nähdä.

Huomenna käyn kuitenkin pikkuista tervehtimässä ja sylissä pitämässä.

Jinxaus

Hiljaisuuden vallitessa mennään taas piinapäivä kerrallaan eteenpäin. Jotenkaan sitä ei uskalla ääneen toivoa eikä ajatella. Jotenkin vaan on sellainen tunne, että jos sanon sen ääneen, sitä ei varmasti tapahdu. Pelottaa taas päästää toiveet valloilleen ja parin viikon päästä keräillä sirpaleita. Taustalla kyllä seuraan muiden kuulumisia, ja positiivisia kuulumisia onkin ollut hurjan paljon! Onnea teille! Josko kohta sitä saisi liittyä samaan porukkaan...

Olen ollut huomaavinani seuraavia "raskausoireita" (ja meneillään on dpo 5!):

• huimaus
• pissahätä
• rintatuntemuksia, ei kipeyttä mutta jotenkin erilaiset
• alavatsan juilimiset
• väsy

Just kun pääsin sanomasta, etten halua jinxata, niin jinxaan kuitenkin. Täysillä! Syteen tai saveen!


Pieni irtiotto tulee kuin tilauksesta, kun yllätän mieheni lähestyvien synttäreiden kunniaksi viikonloppureissulla! Ihan kahdestaan, hyvästä ruoasta- ja toistemme seurasta nauttien!

Rakastan järjestää yllätyksiä ja hemmotella miestäni! Hän on sen niin ansainnut!

Epätietoisuus

Epätietoisuus on kamalaa! Menkkoja ei näy, ei kuulu, ovat myöhässä jo viisi päivää. Kaikki scenaariot olen käynyt mielessäni läpi, halpistestien toimivuudesta munasolun katoamiseen.

Testien toimimattomuuteen en oikein usko. Varsinkin kun niitä olen kaksi tehnyt. Miten juuri minun kohdalleni voisi sattua samasta paketista kaksi kuranttia testiä? Ja vaikka ovatkin halpistestejä, niin samaa hormoniahan niillä mitataan. Eli en usko että olen raskaana, mutta mitä ihmettä sitten?

Inssissä lääkäri näki vasemmalla puolella 20mm munarakkulan, joka ei vielä ollut irronnut. Voiko siis olla, että rakkula ei jostain syystä irronnut, tai jos irtosi, niin ei sisältänyt munasolua? Ja jos näin oli, niin mitä sitten tapahtuu? Rakkula surkastuu mutta eikö sen pitäisi tulla sieltä menkkojen mukana pois? Entäs ohkanen limakalvo? Sehän oli vain sen 6 mm, mitä jos se ei ole kasvanut, eikä ole mitään mikä vuotaisi pois? Hitto, miten vaikeaa!

Tässä kierrossahan otettiin taas verikokeet, jossa varmistettiin, että ovulaatio on varmasti tapahtunut. Tuloksia en ole vielä saanut, se selvinnee maanantaina, kun klinikalta otetaan yhteyttä. Mulla on niin monia kysymyksiä kysyttävänä klinikan hoitajalta, että taitaa olla parempi kirjoittaa ne ylös, että varmasti kaiken muistaa. Tarvitsen selvyyttä tähän tilanteeseen!

I wish...

Kyllähän ne toiveet vaan aina nostaa päätään, kuin myös nyt. Piinapäivät ovat loppusuoralla ja maanantaina, kaksi viikkoa inseminaatiosta, voisin jo tehdä testin. Halpoja liuskatestejä ei kaapissa enää ole, ainostaan löytyy kaksi Clearbluen digitaalitestiä, jotka näyttävät myös viikot. En haluaisi turhaan käyttää arvokasta testiä, vaan vasta sitten kun on aihetta epäillä sen näyttävän toivottua tulosta. Olen miettinyt, että jos en testaisi ollenkaan vaan odottaisin menkkoja pari päivää (mistähän tähän kärsivällisyys?), ja jos niitä ei kuulu, niin sitten voisin uhrata toisen testeistäni. Toinen vaihtoehto, ja todennäköisempi, on kipaista huomenna lähimarkettiin hakemaan halpa testi ja tehdä se.

Olo on niin kovin toiveikas, ja samaan aikaan epätoivoinen. Keväisen keskenmenon jälkeen ajattelin, että kunhan olen raskaana syyskuun lopussa, niin kaikki on hyvin. Nyt alkaa aika loppumaan. On kamalaa ajatella, että laskettu aika kohta tulee ja menee, ja vauvasta ei ole vieläkään merkkiäkään.

Niin sitä vaan taas varautuu pahimpaan, pettymykseen. Vaan olisiko tämä SE kerta, kun pettymys vaihtuukin iloon ja onnellisuuteen? Voi kun olisi.

Toivoa täynnä

Vähiin on jäänyt kirjoittelut piinapäivillä. Inssistä siis viikko ja pelko epäonnistumisesta hiipii mieleen jatkuvasti. Yritän olla ajattelemasta koko asiaa, kun se pettymys on niin kurjaa. Päivittäin kyllä kokeilen, onko rinnat arat. Se on ainoa oire, johon enään uskon. Kaikki muut oireet ovat pettäneet minut "valeraskauksillani" mutta tissikipua ei ole ollut kuin ainoastaan silloin kerran kun olin raskaana. Arkuutta ei tosin ole, eikä näin ollen suuria toiveita raskaudesta. Tästä huolimatta yllätän itseni ajattelemasta, että mitä jos sittenkin...?

Piina jatkuu

Kummallista, ettei menkat ole vieläkään alkaneet. Kaiken laskujeni mukaan niiden olisi pitänyt alkaa eilen, viimeistään tänään, ja nyt olen koko aamun ravannut vessassa katsomassa, että joko ne sieltä olisivat matkalla mutta ei merkkiäkään. Ikäväähän tässä on se, että tämä pitää turhaa toivoa yllä. Pikkuhiljaa mieleen hiipii toivo, että josko se eilinen negatiivinen muuttuisikin plussaksi...

Odotellaan.

Jos tänään ei tapahdu mitään, teen testin aamulla. Yksi liuskatesti on vielä jäljellä, kunpa niitä ei tarvitsisikaan tilata lisää...

Hiljaiseloa

Kesä on saapunut tänne blogimaailmaankin, päätellen harvemmin päivittyvistä blogeista. Moni onkin ilmoittanut pitävänsä lomaa kaikesta tästä, rentoutuen ja keräävän voimia syksyä varten. Hyvä päätös, jonka minäkin tein ja nyt jo sitä rikkomassa. Ikävä kyllä piinapäivistä ei saa lomaa...

Tämä piinaviikkojen viimeinen loppuviikko on mielestäni koko prosessin kamalin vaihe (siis jos ei lasketa negatiivisia testituloksia mukaan). Kovasti sitä yrittää pitää jalat maassa, vaikka samaan aikaan pää kurkottelee korkeammalle pilviin. Toivo ja epätoivo kamppailevat keskenään, kumpi voittaa?

Juhannuksena onnistuin vilustuttamaan itseni. Viikon verran kärsin flunssasta, jonka loppuviimein lääkäri totesi ylähengitystieinfektioksi: korvatulehdus, joka ylläpitää kurkunpään tulehdusta. Jestas, mitä lastentauteja! Antibiootteja kasa ja olo alkaa helpottumaan. Flunssasta, tulehduksesta ja antibiooteista johtuen pelkään, ettei elimistöni ole parhaimmillaan mahdollista uutta raskautta varten - vaikkakin tiedän ettei se siitä yksistään ole kiinni.

Mahdollista raskautta en lähde edes spekuloimaan, en jaksa. On todella kuluttavaa rakentaa pilvilinnoja kuukaudesta toiseen ja sitten ne aina romahtavat. Itselläni on jo ajatus syksyssä ja hoidoissa etenemisessä. Lienee tarvitsee alkaa miettimään jotain muuta, jos tässä kesän aikana ei näillä apukeinoilla raskauduta? Tuleva pelottaa, jännittää ja ahdistaa. En koskaan uskonut, että vielä kahdenkin vuoden päästä häistä me olisimme lapsettomia. Mutta kuka näitä koskaan tietää?


DPO 9 - koska saan taas pettyä?

Hätäilyä

Niinhän sitä piti tuhlata yksi testi aamulla kun tein negatiivisen raskaustestin. DPO 11 ja tiedän, ettei näin aikasen mitään vielä tarvitse näkyäkään... Ei näkynyt viime kerrallakaan. Jotenkin sitä vain ajatteli, että raskaana ollaan kun oireetkin puhuvat sen puolesta (vaikkakaan tissikipua ei vieläkään ole ilmestynyt...) Tämänaamuinen tipauttaa taas lähemmäs maanpintaa, lauantaina tehtävä testi voi hyvinkin olla negatiivinen. Siihen täytyy tässä taas henkisesti varautua.

Nämä viimeiset päivät ovat todellista piinaa! Toiveet ovat edelleen korkealla vaikkakin epätoivo kurkistaa jo kulman takana...

Voi, kunpa yllättyisin positiivisesti lauantaiaamuna...

Yhtä hyvin...

Sitä niin helposti päästää itsensä kuvittelemaan kaikenlaista, pää pilvissä taas haaveillen...

Dpo 6 ja spekulaatiot mahdollisesta raskaudesta käyvät kuumina... -ja vaikka mitä oireitakin olen ollut havaitsevinani:

- pissan lisääntynyt määrä (yhtä hyvin voi johtua kiihtyneestä aineenvaihdunnasta, jota viimeaikoina harrastettu liikunta olisi auttanut)

- pissan voimakas tuoksu (yhtä hyvin voi johtua liian vähästä vedenjuonnista tms.)

- väsymys (yhtä hyvin voi johtua myös meneillään olevasta rempasta ja lähenevästä muutosta)

- ilmavaivat ja turvotus (yhtä hyvin voi johtua myös liiallisesta hiilihapollisten juomien nauttimisesta)

- jomotukset ja tuntemukset alavatsalla (yhtä hyvin voi johtua lähestyvistä menkoista)

- rintaan ilmestynyt ihottuma (yhtä hyvin voi johtua kuivasta ihosta)

- hetkittäinen päänsärky (yhtä hyvin voi johtua stressistä ja väsymyksestä)


Mitäpä näistä nyt sitten päättelisi?

Piinaako?

Piinapäivät ovat meneillään mutta jostain syystä ei tunnu piinaavalta. Ehkä syynä on hyvin skeptinen suhtautuminen mahdollisuuksiin tämän yrityksen kohdalla. En tiedä mistä tuo juontaa juurensa, sillä ovulaatiohan bongattiin ja tilaisuus käytettiin mahdollisimman hyvin hyödyksi. Ehkä mielen matalaksi vetää se, että sattumoisin ovulaatio ja yrityskerrat sattuivat täsmälleen samoille viikonpäiville, kun edellisen kerran ovuloidessa (syyskuussa) eikä tuolloin syntynyt tulosta. Huomaan, että menee pitkiäkin aikoja, ettei asia käy edes mielessäni! Illalla saatan ajatella, etten ole suonut aiheelle ajatustakaan. Voisiko kyse olla itsesuojeluvaistosta, pessimisti voi vain positiivisesti yllättyä! :) Vaikkakin luonnehtisin itseäni peruspositiiviseksi, en aina jaksa sitä olla.

Tokihan asia on käynyt mielessäni silloin tällöin, ja näinä hetkinä olen päästänyt itseni haaveilemaan; kummalta pienokainen näyttäisi enemmän, miltä hän tuntuisi sylissä, miltä hän tuoksuisi ja miltä tuntuisi herätä aamulla pienokainen vieressään? Näistä ajatuksista revin itseni irti, ja tiuskaisen mielessäni, ain´t gonna happen!

Onhan tässä vielä aikaa piinan kehittymiselle, katsotaan ensi viikolla tilanne uudelleen... Mahdollisen testin tekeminen on ajankohtaista vasta ensi viikonloppuna.

Pitäisikö itkeä vai nauraa?

Tänään on testien mukaan tapahtunut ovulaatio. Tilaisuus on tullut kyllä hyvin hyödynnettyä, mutta sen sijaan, että hyppisin innosta ja kiljuisin riemusta, minua harmittaa! Harmittaa jo nyt, ettei tämä onnistunut taaskaan, että nyt vaan yritän elätellä toiveita kaksi viikkoa ja sitten petyn taas karvaasti, huoh.

Kevyt projektikin alkoi, hyvä, koska mieleni tekee niin kovasti suklaata lohduttamaan tässä mielipahassa. Taistelen kuitenkin vastaan, aamuinen vaa´alla käynti ei luvannut hyvää! Olen lihonnut pelkästään syksyn aikana 6 kg!!! Tämä oli itselleni järkytys, vaikkakin olen sen jollakin tavalla tiedostanutkin mutta pyyhkinyt sen mielestä, ajattelen, että ENSI maanantaina alkaa kevyempi elämä, pyh ja pah! Kulunut syksy oli kyllä elämäni rankimmasta päästä. Lapsettomuushoitojen aloitus, uuden työn sisäistäminen ja sen tuoma stressi sekä pimenevät illat ovat tarjonneet hyvät puitteet painonnousulle...

Huomenna on jo parempi mieli!