Piinapäivät ovat meneillään mutta jostain syystä ei tunnu piinaavalta. Ehkä syynä on hyvin skeptinen suhtautuminen mahdollisuuksiin tämän yrityksen kohdalla. En tiedä mistä tuo juontaa juurensa, sillä ovulaatiohan bongattiin ja tilaisuus käytettiin mahdollisimman hyvin hyödyksi. Ehkä mielen matalaksi vetää se, että sattumoisin ovulaatio ja yrityskerrat sattuivat täsmälleen samoille viikonpäiville, kun edellisen kerran ovuloidessa (syyskuussa) eikä tuolloin syntynyt tulosta. Huomaan, että menee pitkiäkin aikoja, ettei asia käy edes mielessäni! Illalla saatan ajatella, etten ole suonut aiheelle ajatustakaan. Voisiko kyse olla itsesuojeluvaistosta, pessimisti voi vain positiivisesti yllättyä! :) Vaikkakin luonnehtisin itseäni peruspositiiviseksi, en aina jaksa sitä olla.
Tokihan asia on käynyt mielessäni silloin tällöin, ja näinä hetkinä olen päästänyt itseni haaveilemaan; kummalta pienokainen näyttäisi enemmän, miltä hän tuntuisi sylissä, miltä hän tuoksuisi ja miltä tuntuisi herätä aamulla pienokainen vieressään? Näistä ajatuksista revin itseni irti, ja tiuskaisen mielessäni, ain´t gonna happen!
Onhan tässä vielä aikaa piinan kehittymiselle, katsotaan ensi viikolla tilanne uudelleen... Mahdollisen testin tekeminen on ajankohtaista vasta ensi viikonloppuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti