Meidän tarinan onnellinen loppu

Olen onnekas. Meidän tarinamme sai onnellisen lopun. Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki odotus ja sen mukana tuomat epäonnistumiset ovat olleet tämän arvoista -tekisin kaiken samalla tavalla uudelleen! Jos jotain olisin toivonut, niin sitä, että pahimpina aikoina joku olisi voinut vannoa minulle, että meidänkin vuoromme tulee. Se olisi tehnyt odotuksesta paljon helpompaa. Mutta sehän siinä juuri onkin vaikeaa, kukaan ei voi luvata, että se vuoro tulee. Se tulee tai ei tule. Niin julmaa. Lämpimin ajatuksin ajattelen teitä kaikkia, joilla odotus antaa vielä odottaa. Kunpa voisin luvata, että varmasti se teidänkin vuoronne tulee mutta ainakin voin toivoa niin -ja toivonkin, sydämestäni. Jään seuraamaan, miten matkanne edistyy. Onneksi suurin osa teistä pääsee perille, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. <3

Meidän kolmen tarina jatkuu täällä ruudun toisella puolella. Reilu seitsemän viikkoa on yhteistä eloa takana ja monen monta viikkoa, kuukautta ja vuotta edessä. Pikkumies kasvaa kovaa vauhtia, tänään neuvolassa mitattiin jo 51,7 senttiä ja 3980 grammaa. <3




Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet tätä matkaa kanssani. Kommenteistanne, tuestanne ja mukana elämisestä. Arvostan niitä suuresti.



"...Tähdenlennon taivaalla nähdessäsi, kuiskaa toive tuulen mukaan ja jonain päivänä se käy toteen..."

Synnytyksestä

Niin se aika vaan hurahtaa: jo kolme viikkoa eloa takana pikkumiehen kanssa! Uusi arki on totaalisesti vienyt mennessään enkä ole tänne kerennyt paljoa kuulumisia päivittelemään.

Synnytyksestä jäi hyvät muistot vaikka kaikki nopeasti tapahtuikin... Onneksi Daddy kerkesi juuri ennen H-hetkeä saliin todistamaan pikkuisen maailmaantuloa! Miten se niin täpärälle sitten meni? No, tässä synnytyskertomus lyhykäisyydessään:

Synnytys päätettiin käynnistää tuolloin 12.7. lapsivesikontrollin yhteydessä, jossa vesi oli entisestään vähentynyt. Ballonkia ei saatu asetettua, joten lääkkeillä käynnistettiin klo 11.00. Kaksi annosta tarvitsin, kunnes supistuksia alkoi tulemaan. Noin kello 19 supistukset kuitenkin tuntuivat olevan laantumaanpäin. Tilannetta tarkkailtiin ja klo 21 jälkeen tarkistettiin kohdunkaulan tilanne: olin ainoastaan 0,5cm auki ja hoitaja totesi, ettei yön aikana varmasti mitään tapahtuisi, että parasta olisi yrittää levätä yön yli ja jatkaa käynnistämistä aamulla. Mies lähti kotiin klo 22.00. Minä puolestani yritin nukkua, joka oli mahdotonta supistuksien vuoksi, jotka olivat kyllä kivuliaita, mutta jotenkin ajattelin, etteivät ne vielä ole niitä itsejään, koska eihän synnytys ollut vielä edes kunnolla alkanut! Aloin oksentamaan jokaisella supistuksella, johon sain pahoinvointipiikin sekä kipupiikin lihakseen, jotta saisin nukuttua. Ei auttanut. Kärvistelin kunnes klo 1.00 soitin hoitajalle, että nyt tarvitsisin jotain kipulääkettä. Kävin vessassa ja tunsin suurta tarvetta ponnistaa. Menin takaisin huoneeseeni, jossa kerroin hoitajalle ponnistuksen tarpeesta. Hoitaja ymmärsi heti mitä oli tapahtumassa (itse en sitä vielä siinä tajunnut!). Kohdunsuun tilanne tarkistettiin ja hoitajan kommentti kuului: "Ei voi olla totta!". Olin auki 10cm ja ponnistusvaihe alkamassa! Vauva oli tulossa nyt! Paniikissa rupesin vaatimaan epiduraalia, johon hoitaja vastasi, etten tarvitsisi sitä enää, avautumisvaihe oli jo ohi! Sen sijaan hoitaja kehotti soittamaan miehelleni, että tämä kiiruhtaisi takaisin sairaalaan. Minä siirryin synnytyssaliin, jossa alkoi ponnistaminen. Synnytyslääkäri tuli paikalle antamaan kohdunkaulanpuudutuksen, joka onneksi kerkesi vaikuttamaan ja teki ponnistamisesta helppoa. Mieheni ehti paikalle 10 minuttia ennen pikkumiehen maailmaantuloa! Onneksi mieheni oli mennyt ystäväpariskunnan tykö yöksi, heiltä kun ajoi sairaalaan 15 minuuttia ja meiltä kotoolta matkaa olisi ollut 50 minuuttia... Täpärälle siis meni!

Virallisesti synnytys merkittiin alkaneeksi lapsiveden menosta klo 22.00 (jonka jälkeenpäin tajusin menneen vessakäynnin yhteydessä), eli kestoksi tuli 4 tuntia. Ensisynnyttäjäksi aika nopeaa toimintaa. :) Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sairaalassa saatiin perhehuone ja oltiin sairaalassa 3 päivää. Pikkuisen vointia ja painoa seurattiin tarkasti. Sairaalan henkilökunta olivat erittäin empaattisia ja asiantuntevia. Kotiin lähdettiinkin ristiriitaisin fiiliksin: sairaalassa apu oli koko ajan kellonsoiton päässä ja kotona oltaisiin omillamme, miten ikinä osaisimme pitää pikkuisen hengissä?

Kyllä sitä vaan osaa. Nyt jo arki vähän asettunut ja pikkuherra on kaikinpuolin tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Äiti ja Daddykin jo saanut vähän varmuutta otteisiin, eikä enää pelkää, että pikkuinen särkyy. Paino on noussut pikkumiehellä hienosti, nyt ollaan jo yli kolme kiloisia, tarkalleen 3170g! Eli kahdessa viikossa paino on noussut 500g!

Eihän tätä tunnetilaa pysty sanoin kuvailemaan. Se kun katson pientä poikaani, joka sylissäni nukkuu, saa minut tuntemaan jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen tuntenut. Äidinrakkaus. Sitä sen täytyy olla. <3

Onnentäyttymys!

Hän on täällä!

Suloinen poikamme syntyi 13.7.2013 klo: 1.54

Kokoa pikkuisella oli vaatimattomasti 45cm ja 2670g.

Tänään on kotiuduttu sairaalasta ja nyt totutellaan ihan erilaiseen uuteen arkeen <3

Odotellaan...

Tänään tuli taas käytyä äitipolilla mittauksissa eikä mitään ihmeellisiä muutoksia ole tapahtunut: vauvan sydänkäyrä ok, pissa 1 plussalla ja verenpaine huiteli taas jossain 142/84 -lukemissa. Kunhan pysyy reippaasti alle sadan, niin kuulemma hyvä on. Ultratessa kaikki näytti hyvältä, nyt kokoarvioksi saatiin 2800g, eli pientä kasvua on tapahtunut! :) Napavirtaukset toimivat hyvin mutta lapsivesi oli entisestään vähentynyt. Edelleenkään ei olla hälyyttävällä tasolla mutta lääkäri haluaa nyt monitoroida meitä päivittäin. Olisin oman (ja mieheni!) mielenrauhan vuoksi saanut jäädä osastolle jo tänään, jossa sitten päivittäin nämä perusmittaukset tehtäisiin ja edettäisiin niiden tuloksien mukaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että koska mitään varsinaista hätää ei ole, vauva liikkuu, kasvaa ja voi hyvin, niin mieluummin olemme vielä kotona kun se on mahdollista.

Perjantaina tapaamme taas lääkärin ja katsotaan lapsiveden määrä, kohdunkaulakanavan tilanne (jota nyt 2cm jäljellä, kohdunsuu on kiinni mutta pehmenemäänpäin) ja mietitään mahdollista käynnistämistä ballongin avulla. Ballonki olisi kuulemma hellävaraisempi käynnistysmuoto kuin lääkkeellinen mutta kun kävin lukemassa muiden  kokemuksia siitä, niin enpä montaa positiivista kokemusta löytänyt...  Ei paljoa houkuttelisi 3 päivän tulokseton käynnistely ja päätyminen sektioon... Vaikka eihän sitä voi tietää miten omalla kohdalla tilanne etenee. Vauvan vointi on kuitenkin tärkeintä. Kunpa vaan luonto hoitaisi homman ja synnytys käynnistyisi itsestään!

Lääkäri kuitenkin totesi, ettei yli lasketunajan annettaisi raskauden jatkua, vaan silloin viimeistään käynnisteltäisiin. Hurjaa ajatella, että viikon sisällä meillä mitä luultavammin on käärö sylissä!

Tarkkaillaan

Äitipolilla tuli käytyä ja hyvä niin. Ihan aiheettomasti ei lähetettä sinne laitettu vaan tosiaan raskausmyrkytyksestä on viitteitä mutta ei vielä mitään hälyyttävää, siksi tilannetta tarkkaillaan parin päivän välein.

Polilla minut laitettiin käyrille ja pikkuisen sydän löi tasaista vauhtia. Verenpaine oli laskemaan päin (128/81) ja valkuaista pissassa vähemmän kuin aikaisemmin päivällä (asteikolla 1-3 arvo oli alle 1). Lääkäri ultrasi vauvan koon, lapsiveden määrän sekä istukan virtaukset. Koko oli pienenpuoleinen, tämän hetkinen kokoarvio oli vain 2,6kg. Se siitä neuvolan jättivauvasta, jota raskauden alussa povattiin... Lapsivettä oli myös vähänlaisesti, joka  yhdessä alentuneen sf-mitan ja minun painon kanssa viittaisi vauvan kasvun hidastumiseen. Istukan virtauksen olivat onneksi normaalit. Näitä edellä mainittuja tarkkaillaan nyt säännöllisesti. Sunnuntaina takaisin äitipolille verikokeisiin sekä käyrille, jonka jälkeen sitten tarkistetaan verenpaine ja pissa. Jos näissä ei ole hälyyttävää, niin ma tai ti neuvolaan samoihin mittauksiin ja keskiviikkona aika sairaalaan lääkärin mitattavaksi, jossa katsotaan onko muutosta tämänpäiväisiin arvoihin tapahtunut ja mietitään jatkoa.

Tällä hetkellä kaikki on siis hyvin. Pikkuinen liikkuu hyvin ja on virkeä. Huoli on kuitenkin kova. Eihän se auta kuin levätä ja yrittää ottaa rauhallisesti.

Äitiyspolille

Tämänpäiväisen neuvolakäynnin seurauksena saatiin lähete äitiyspoliklinikalle raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Pissassa ensimmäistä kertaa proteiinia sekä verenpaineet koholla. Varmuuden vuoksi kuulemma kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne. Väläyttelivät jopa synnytyksen käynnistämisen mahdollisuutta... Hui! Olo on kuin puulla päähän lyöty, en yhtään osannut tätä odottaa!

Nähtäväksi jää onko tässä jo tosi kyseessä... Jännittää!

Rv 38+3

Synnytyssairaala ja sairaalakassi

Loppuviikosta käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan, jossa toivon mukaan pienokaisemme syntyy. Kyseessä on pieni sairaala, joka oli yksi syistä miksi sen valitsimme. Jospa henkilökunnalla ei olisi niin kova kiire ja pystyisivät olemaan enemmän läsnä... Kierroksen aikana ei ollut yhtään synnytystä käynnissä ja koko vuorokauden aikana oli syntynyt vain kolme vauvaa. Hoitaja tosin totesi, ettei aina ole näin hiljaista, että toisinaan tulee sulkujakin ettei tilaa ole, ja silloin lähetetään synnyttämään muihin lähikuntiin. Osastonhoitaja, joka meille tiloja esitteli, oli erittäin mukava ja sympaattinen ja esittelystä jäi hyvä mieli. Brittiläisenä mieheni oli innoissaan vuodeosastolla olevasta yhteisestä keittiöstä, josta voi halutessaan käydä hakemassa kupin teetä mihin kellon aikaan tahansa. :)

Yksi asia, joka minua jäi arveluttamaan, on että kun synnytyksen aika on, niin onkohan paikalla englanninkielentaitoista kätilöä? Esittelykierroksella hoitaja ei puhunut englantia vaan sovittiin, että minä käännän keskustelut miehelleni. Tässä ei siis minun puolestani ole mitään ongelmaa niin kauan kuin olen tolkuissani. Voisin kuitenkin väittää, että jossain vaiheessa synnytystä katoaa ajan- ja todellisuudentaju... Miestäni jo varoittelin, ettei minusta välttämättä ole koko aikaa kertomaan mitä tapahtuu ja missä mennään vaan täytyy toivoa, että vuorossa sattuisi olemaan joku pystyisi pitämään myös mieheni ajan tasalla. Vähän ahdistaa ajatus, että hän jää tästä kokemuksesta ulkopuolelle kielimuurin takia.

Sairaalakassia olen alkanut pakkaamaan. Paperille olen kirjoittanut ylös mitä mukaan tulee ottaa ja pikkuhiljaa niitä myös kassiin olen saanut siirrettyä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kassin kanssa kuitenkin tulee kiire... Noh, lista on tehty suomeksi ja englanniksi, joten jos jotain unohtuukin voi mies ne jälkeenpäin kotoolta noutaa.

Rv 37+5

37+0 - taas yksi virstanpylväs saavutettu!

Jos alkuraskaus kuluikin hitaasti ja verkkaisesti niin tämä loppuraskaus kyllä etenee järjetöntä vauhtia! Nyt siis ollaan täysiaikaisia (rv 38 alkoi) ja jos vauva päättää nyt lähteä syntymään, niin ei sitä esteltäisi eikä ihmeteltäisi -paitsi ehkä minä itse...

Paljon saan kysymyksiä. että olenko jo ihan kärsimätön ja vieläkö maltan odottaa? Rehellisesti voin sanoa, ettei minulla ole mitään kiirettä synnyttämään vaan päinvastoin, toivon, että vauva viihtyisi vielä tovin vatsassa. Tieto siitä, että elämä tulee heittämään häränpyllyä hetkenä minä hyvänsä, on saanut minut malttamaan mieleni. Nyt on hyvää aikaa nauttia miehen kanssa kahden kiireettömistä aamuista (ja illoista), käydä leffassa, syömässä ja kylässä, ilman sen suurempia suunnitteluja ja valmistautumisia. Toki oma olo asettaa jonkinlaisia rajoituksia, kaikkea ei vaan tahdo enää jaksaa tehdä vaikka mieli tekisikin. Lisäksi tieto siitä, että ihan viimeistään v-i-i-d-e-n viikon päästä (42+1) pikkuinen on täällä, on niin huikeaa, että yritän nauttia tästä kiireettömästä elämäntilanteesta vielä kun se on mahdollista.

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, lienee pitäisi? Vauvalle kotiintulovaatteet olen saanut valittua, vaikka vaikeaa se olikin. Luulen, että kassissa on pakattuna kolme eri asukokonaisuutta 2 eri koossa, eli yhteensä 6 erilaista bodya (isompaa kokoa, pienempää kokoa, kietaisumallia, pään yli puettavaa...) ja 6 erilaiset puolipotkarit (+ pari hattua, parit sukat, tumput...). Omakin järki sanoo, että vähempikin riittäisi mutta kun en osaa päättää! Ajattelin sitten, että menkööt! Katsotaan sitten kotiutumisvaiheessa, että mitä pikkuiselle laitetaan päälle. :) Oma kassi pitäisi saada pakattua ja olenkin jo miettinyt sen sisältöä. Nyt vaan pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, ennen kuin käy niin, että kassia aletaan pakata silloin kun on jo tosi kyseessä...

Synnytyssairaalaakin pitäisi vielä käydä tutustumassa... Sitä suositeltiin kai jo rv 35 alkaen... Tästä ehkä huomaa, etten edelleenkään ole sisäistänyt sitä, että vauva on ihan oikeasti tulossa ja jo ihan kohta täällä! Paniikki!

Huomenna neuvolaan. Meidän oma hoitaja jää lomalle heinäkuuksi, joten seuraavan kerran tapaamme hänet kun pikkumies on täällä!

Not a giant baby!

Alkuviikosta käytiin viimeistä kertaa neuvolalääkärin vastaanotolla. Siellä lääkäri käsin tunnusteli vauvan kokoa sekä tarkisti, että paikat ovat kiinni ja vauva edelleen pää alaspäin raivotarjonnassa. Tuomio oli: "Not a giant baby" eli ihan normaalikokoista vauvaa odotellaan vaikkakin raskauden alusta asti (tai siitä kun sf-mittaa alettiin mittaamaan) ollaan oltu mitan yläkäyrillä, josta arveltiin, että vauva olisi isokokoinen, mutta tämä siis nyt tasoittunut ja nyt sf-mitta on ensimmäistä kertaa keskikäyrällä. Lääkäri arveli, että jos vauva syntyy laskettuna aikana painaa hän n. 3500-3800g. Mitään estettä hän ei nähnyt normaalille alatiesynnytykselle eikä hänen mukaansa lähetettä varsinaiseen synnytystapa-arviointiin tarvita. Lääkäri sanoi, ettei vauva ole vielä laskeutunut eikä kiinnittynyt ja kohdunkaulakin on vielä entisellään, totesi vaan, ettei vauva ihan lähiaikoina ole tulossa. Ei siis juhannusvauvaa meille! :) Hyvä niin, saa vielä pikkuinen kasvaa ja voimistua rauhassa ja tulla sitten kun siltä tuntuu!

Tämän myötä me vetäydymme Juhannuksen viettoon mökin rauhaan siskojeni ja veljeni kanssa, kuten joka vuosi. Ensi juhannus onkin sitten kohdallamme ihan erilainen, hassua ajatella!

 

 

Rauhallista Juhannusta kaikille!

Kuva Googlesta

Rv 36+2

Äitiyslomalla!

Tänään on virallisesti äitiyslomani ensimmäinen päivä. Minä. Äitiyslomalla? Absurdia.
Onneksi olen edeltävien viikkojen aikana saanut tehtyä aikalailla kaiken mitä olin suunnitellutkin ennen vauvan tuloa tehtäväksi, niin nyt voin tosissaan alkaa rauhoittumaan ja nauttimaan lomasta: levätä silloin kun tuntuu siltä, lukea kirjaa, viettää aikaa miehen kanssa, katsoa viime syksynä tallentamani Sinkkuelämää -tuotantokausi, tavata ystäviä, ylipäätään tehdä kaikkea mieluista. -Koska kohtahan siihen ei ole enää aikaa, niin kaikki tuntuu toitottavan...:)

Viikonloppuna lahjoin miestäni isyyspakkauksella, jonka olin hänelle koonnut:

 

Kokosin tavarat SpiderMan-laatikkoon, josta saa myöhemmin
pikkuselle lelukorin

 



Paketin sisältöä..



 

Daddy oli pakkauksesta valtavan otettu ja ylpeä, minun ihana, rakas mieheni! <3