Hormonimyskyjä

Yksi asia tässä raskaudessa on herättänyt ihmetystä, nimittäin kaikenlaisten hormonien ja tunteiden heittelyt, tai siis kun niitä ei ole ollut, ei minkäänlaisia! Päinvastoin koen, että olen rauhallisempi ja seesteisempi kuin ennen raskautta.

Luulen, että kun tämä vauvan alulle saanti -projekti kesti niinkin pitkään kuin kesti, niin varsinkin viimeisen vuoden aikana huomasin kuinka se kaikki alkoi vaikuttamaan mielialaani ja persoonaani. Kaikki ne pettymykset ja vastoinkäymiset nakersivat iloisuuttani ja onnellisuutta pala palalta. Taisin huomaamattani, tai välinpitämättömyyttäni, luisua jonkinasteiseen masennukseen tai alakuloon. Olin vihaisempi ilman varsinaista syytä ja usein sen mieheeni purin. Olin itkuisempi, saatoin yhtenä hetkenä olla onnellisempi kuin koskaan ja seuraavassa huutaa ja raivoa jostain ihan mitättömästä. Välinpitämättömyyteni näkyi myös liikunta- ja ruokailutavoissani. Tiesin,  että pitäisi kiinnittää huomiota liikuntaan ja vielä enemmän ravintoon, mutta en jaksanut tehdä asialle mitään. Söin suruuni ja palkitsin itseäni suklaalla ja kun kiloja kertyi, pahensi se ahdistusta entisestään.

Kaiken edellisen perusteella kuvittelin, että raskauden mukanaan tuomat hormonit tekisivät minusta ihan hirveän pirttihirmun. Varoittelin miestänikin jo alussa, että ihmeellisiä raivokohtauksia saattaa olla edessä ja, että koittaisi sitten ymmärtää.

Mutta ei mitään. Ei mitään negatiivisiä tunteita tai lieveilmiöitä havaittavissa. Pelkästään positiivista. Kuten miehenikin sanoi, raskauden alettua olen ollut säyseämpi, iloisempi ja yksinkertaisesti onnellisempi. -Ja onnellinen oon.




Ps. Makeanhimokin on hellittänyt niin paljon, että suklaa vähän jopa ällöttää. Miten tämä on edes mahdollista?! Vaikka hyvähän se vaan on ja toivon, että tämä normaalisuhtautuminen makeaan kestää jatkossakin.