Mitä seuraavaksi?

Kp 1 tänään. Meni sitten se viimeinenkin toivo, että testit valehtelisivat...

Menkat ovat runsaimmat sitten miesmuistiin ja alavatsalla edelleen jomottaa sekä tissejä kolottaa. Jotenkin on kuitenkin helpottavaa, kun tuntuu, että jotain hormonaalista kropassa tapahtuu. Josko nyt kroppa alkaisi elpyä viime keväästä ja toimia kunnolla. Vai elättelenkö vain toiveita? Se jää nähtäväksi.

Klinikalta soitetaan ensi viikolla. Pitäisi miettiä, miten halutaan tästä edetä. Seuraava askel olisi IVF, mutta se tuntuu jotenkin kovin isolta askeleelta ottaa...
Mies toivoo, että loppuvuosi mentäisiin vielä insseillä, ja jos ei sittenkään onnistu, niin alkuvuodesta siirryttäisi ivf-jonoon. Siinähän se vastaus taisi tullakin.

Tämän hetkinen tilanne

Nyt tässä viimeisimmässä kierrossa söin normaalisti clomit kierron 3-7 päivä ja sen jälkeen jäimme odottelemaan tulevaa ovulaatiota. Ultra oli varattu kierron 16. päivä, koska aikaisempina kuukausina kierto on ollut 32-34 päivää, sekin vielä.

Ultraan mennessäni, en oikeastaan osannut ajatella mitään. Vähän ehkä jännitti, kun kyseessä olisi uusi lääkäri ja sairaanhoitaja mutta olin jo kotona laskenut ovulaation ajankohdan ja miettinyt valmiiksi päivämäärän, jolloin aikaisintaan voisin tehdä raskaustestin, kunhan vain olin tarkistamassa, ettei liikatuotantoa synny... Mikään ei valmistanut minua siihen, että tässä kierrossa lääke ei auttaisikaan. Ultrassa ei näkynyt yhtään kehittynyttä munarakkulaa, ei mitään. Taas pudottiin korkealta ja lujaa. Pettymys oli valtava, eikä kyyneliltäkään vältytty. Epämukavaksi asian teki se, että sairaanhoitaja ja lääkäri olivat molemmat varmaankin vastavalmistuneita, nuoren ikänsä ja kokemattomuutensa vuoksi, eikä osanneet ollenkaan käsitellä itkevää, lohdutonta potilasta.

Paikalle kutsuttiin erikoislääkäri kertomaan, että miten tästä eteenpäin. Teroilla kuukautiset alkuun ja sitten kokeillaan  femaria kierron 3-7 päivinä ja jos tämä tuottaa tulosta, voimme miettiä, että haluaisimmeko kokeilla inseminaatiota jo tässä vaiheessa.

Niin pitkälle ajattelussa en ole vielä päässyt, mutta onhan tässä aikaa sitä miettiä, kun on vasta viides tero-päivä menossa.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia siitä, että hoito onnistuu yhdessä kierrossa ja toisessa taas ei? Mietin vain, että kuinkahan tavallista tämä on? Osaan sitten jatkossa varautua...

Hoitoon

Keväällä tutkimuksissa selvisi se mikä jo tiedettiinkin, munasolun irtoamishäiriö. Miehessä ei ollut mitään vikaa, siittiöt elivät, liikkuivat ja voivat oikein hyvin. Luulen, että tämä oli miehelleni helpotus, ehkä hän koki sen eräänlaisena miehuudenmittana.

Joka tapauksessa, ”vika” löytyi ja lääkärin mukaan olemme siinä mielessä onnekkaita, että tähän ongelmaan on monia hoitokeinoja ja tulokset hyviä. Silti se laittaa mietityttämään; me, onnekkaita? Huonoina hetkinä koen olevani kaikkea muuta kuin onnekas, vaikkakin parempina hetkinä ymmärrän, että asiat voisivat olla paljon huonommin.

Hoidot aloitettiin kuluvan vuoden elokuussa ja alkuun pääsemiseksi määrättiin  teroluteja + clomifenia.

Ensimmäinen terolut-clomi-kierto meni harakoille, lääkkeellä ei mitään vaikutusta. Annos oli pienin mahdollinen, 50 mg. Pettymys oli tietysti valtava! Ei ollut tullut mieleenikään, etteikö lääke tehoaisi. Jotenkin naiivisti aina kuvittelin, että SITTEN kun pääsemme hoitoihin, niin tulisin heti raskaaksi. Vähänpä tiesin.

Toinen clomi-kierto oli syyskuussa, tällä kerralla mentiin tupla-annoksella, ja se tuottikin tulosta! Ultrassa näkyi, ei vain yksi, vaan KAKSI puhkeamaisillaan olevaa munarakkulaa, yksi molemmin puolin.

 Voi sitä onnentunnetta! Olin niin varma, että nyt se tapahtuisi, meistä kahdesta tulisi me kolme.

Tein kaiken oppikirjojen mukaan; join greippimehua, söin terveellisesti, liikuin maltilla, söin vitamiineja ja mitä kaikkea vielä.  Ovulaatio bongattiin tikuttamalla, joten ajoituskin olisi pitänyt olla kohdillaan.

Vaan eipä ollutkaan. Kuukautiset tulivat aikalailla ajallaan parin viikon päästä.

Kuukautisten alkaminen oli kova paikka. Olinhan tuntenut jo jos jonkinlaista oiretta raskaudesta; vilunväristyksiä, nipistelyjä, pahoinvointia, flunssaa, väsymystä, kaikkea . Ihmismieli on niin käsittämätön.

Pettymys laantui kuitenkin suhteellisen nopeasti, voisiko sanoa, että  tunne helpottui yhtä mittaa kuukautisvuodon kanssa. Kuukautisten loppumispäivänä oli ajatus jo seuraavassa kierrossa, ensi kerralla me onnistuisimme!