"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tarkistusultra

Tänään oli tarkistusultra. Jännitti niin kovaa, että verenpainekin oli pilvissä! Ei siinä turhia juteltu vaan heitettiin vaatteet pois ja kiivettiin tutkimuspöydälle. Lääkärillä oli mukana opiskelija, jonka läsnäolosta kysyttiin etukäteen. En hennonnut kieltäytyä, vaikka mielessä kävi, että mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa... Lääkäri ensin tunnusteli kohdun ja kertoi sen vastaavan viikkoja. Sitten tutki kohdun kaulan ja pyysi opiskelijaa katsomaan, miltä näyttää synnyttämättömän naisen kohdunsuu... Nice.
Vihdoinkin pääsimme ultraamaan. Lääkäri oli hetken hiljaa, kunnes sanoi: "täällä näyttää hyvältä" ja käänsi monitorin niin, että mekin mieheni kanssa näimme sen. Siellä se pienokainen oli! Sydän jumputti ja saimme kuulla sen! Pää, vartalo ja kädet oli erotettavissa ja miten ihmeellistä olikaan kun hän innostui liikkumaan. Ihan uskomatonta! Kyyneleitäkin vuodatettiin, mutta tällä kertaa onneksi helpotuksesta. Kaikki on hyvin.

Tämän myötä sain joulurauhan ja voin hyvällä mielellä juhlia sukulaisten kanssa. Ensi joulu onkin sitten täysin erilainen... <3

Rv 10+1

8 kommenttia:

  1. Voi, miten onnellinen olen puolestanne! Kaikkea hyvää matkallenne! t.Kahlaajatyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kahlaajatyttö! Toivon, että tämä olisi meidän tarinan onnellinen loppu! <3

      Poista
  2. Voi ihana! Multa oikeesti meinas tulla itku kun luin tätä. Oli niin samantyylinen se meidän eka neuvolaultra. Kattelin silloin vaan että alkaakohan tuo mun mies itkeä kun se oli jotenkin niin liikuttuneen näköinen pikku matkustajan näkemisestä :`)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä ollut tunteet pinnassa koko alkumatkan. Onneksi sain vuodatella vuorostani ilonkyyneleitä, eikä ne kaukana mieheltänikään ollut! Hän ei voinut lakata hymyilemästä ja tästä hoitaja häntä kiusoitteli, kun menimme uudelleen mittauttamaan verenpainettani, joka olikin jo laskenut normaalitasolle iloisten uutisten johdosta :)

      Poista
  3. Hieno juttu, että kaikki oli hyvin! :) Rentouttavaa joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tyttöankka! -ja samoin, oikein hyvää Joulua teillekin!

      Poista
  4. wau, tosi hienoa. Ihanaa että saat mielenrauhan ja ihanan joulun. Varmasti paras joululahja! Itsekin olin yhtä hymyä kun luin hyvät uutiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti paras joululahja ikinä! Muuta en tarvitsekaan. Näistä fiiliksistä on Joulurauha tehty! Tunnelmallista ja Rauhallista Joulua teille!

      Poista

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers