"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

perjantai 4. tammikuuta 2013

Kotiuduttu

Nyt on reissusta kotiuduttu ja ihana loma miehen kotimaisemissa vietetty. Matkalaukut jatkavat vielä reissuaan, toivottavasti ne kuitenkin löytävät tiensä pian kotiin, niihin kun on pakattu puolet elämästä!

Tänään olimme np-ultrassa. Jännitys oli jotain aivan hirveetä ja viime kerran kauhukokemukset olivat mielessä. Onneksemme ahdistus vaihtui iloon ja hämmennykseen siitä, että kaikki on hyvin. Kaikki, mitä on näillä viikoilla nähtävissä, näkyi normaalina: kallo, aivot, sydän, vatsapeitteet, mahalaukku, virtsarakko, ala- ja yläraajat. Myös niskaturvotus oli normaaliarvojen puitteissa.

Raskausviikkoja on tänään  12+3 ja sikiö vastaa 12+0. Tämä siitä syystä, että ovulaatio oli sen 3 päivää myöhässä. Laskettua aikaa ei kuitenkaan lähdetty muuttamaan, vaan se on edelleen viimeisten menkkojen mukaan 16.7.2013

Saimme mukaan muutaman ultrakuvan, joita en voi olla ihastelematta. Miten voikin jo näyttää ihan oikealta vauvalta, vaikka mittaa pienellä on reilut 5 cm?!


Nyt annan itselleni luvan alkaa luottamaan ja uskomaan, että meille tämä pieni ihme suodaan. On sanomattakin selvää, että olemme onnesta ymmyrkäisinä, samoin kaikki läheisemme. Tästä vuodesta ei voi tulla muuta kuin hyvä!

Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! Kunpa vuosi 2013 toisi mahdollisimman monelle hyviä uutisia! <3


3 kommenttia:

  1. Joo kyllä saat jo nauttiakin raskaudesta! :) Vauva kyllä näyttää tosi suloiselta jo tuossa vaiheessa <3

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea hyvistä ultrauutisista<3 Ja vuodesta tulee varmasti mitä mainioin:) Heinäkuu taitaa kulua hikisissä tunnelmissa;)

    VastaaPoista

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers