"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Oireettomuutta

Olen päässyt ihmeen vähällä tähän mennessä raskausoireideni kanssa. Välillä ihan mietityttää, että voiko se olla näin helppoa? Sitten pessimisti ilmestyy ilkkumaan, että "odotahan vaan! kyllä sinäkin saat osasi..." Toistaiseksi mitään suurta pahoinvointia ei ole ollut, oksentelusta puhumattakaan. Kuvotusta tuntuu aina silloin tällöin mutta on yleensä ohimenevää. Kylmästä juomavedestä on ollut apua. Kunhan muistan pitää huolta, ettei nälkä pääse yllättämään, niin vointikin pysyy yleensä hyvänä.

Mitään ihmeellisiä ruokahimoja tai -inhoja ei ole ilmaantunut. Ruokaa tulee ehkä syötyä enemmän kuin normaalisti, mutta senkin yhdistän siihen, etten uskalla antaa nälän tulla pahoinvoinnin pelossa. Ruokainhosta olin yllättynyt viikonloppuna. Mieheni laittoi ruoaksi laatikkoruoan, jota on aikaisemminkin kokkailut, ja jota olen aina hyvällä ruokahalulla syönyt, mutta nyt en pystynyt syömään ollenkaan. Pelkkä ajatuskin kyseisestä ruoasta sai pahoinvoinnin nostamaan päätään. Ukko-parka joutui syömään koko vuoallisen yksin..:/

Mieheltäni kysyin, että onko hän huomannut, että olisin ollut huomattavan ailahtelevainen mielialaltani, tai muuten raskaus muuttanut minua, mutta hän vain totesi, että mitään muuta ei ole huomannut kuin, että nukun ihan tolkuttomasti!  

Päivisin en tunne oloani väsyneeksi mutta illalla nukahdan jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää. Aamuisin herään virkeänä jo kuuden aikaan, niin arkena kuin viikonloppunakin. Olenkin nauranut, että rytmini on kuin pikkulapsella; aikasin nukkumaan ja aikaisin herätys. -ja jos mahdollista, niin päiväunet jossain vaiheessa.

Turvotusta on jonkin verran. Varsinkin iltapäivästä näyttää, että olisin pidemmälläkin raskaudessa... Eipähän kukaan ole vielä uskaltautunut mitään kysymään, vaikka olenkin huomannut joidenkin vatsanseutuani vaivihkaa pälyilevän. Sormuksetkin sormessa tuntuu kiristävän mutta toivon, ettei ihan vielä tarvitsisi niitä pois ottaa.

Näillä mennään.

Rv 9+2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers