"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tavarapaljoutta!

Neuvolassa tuli käytyä ja liputja laput saatu mukaan Kelalle lähetettäväksi. Äitiyspakkausta jään odottelemaan innolla!

Hemoglobiini oli alhainen sormenpäästä mitattuna (96), joten hoitaja lähetti minut verikokeeseen, josta selviää tarkempi arvo sekä elimistön rautavarastot. Kehotti kuitenkiin jo aloittamaan lisäraudan, arvot kun ovat laskeneet joka neuvolakäynnillä. Soitti vielä perään, että suonesta otettu arvo on selvästi parempi (115) mutta silti suosituksien alarajoilla. Ehkäpä tässä on syy jatkuvaan väsymykseen, vaikkakin luulin sen vain kuuluvan raskauteen. Yllätyksenä tuli myös, että raudan puute aiheuttaa hengästymistä, jonka olen vain pistänyt huonon kunnon piikkiin... Nähtäväksi jää, että piristyykö olo tässä lähiviikkoina. Muuten voin erinomaisesti. Mieli ja ruumis voivat hyvin! Oli ihana kuulla eilen ystävältä, että näytän niin rauhalliselta, seesteiseltä ja onnelliselta. Kuulemma hehkun raskauden iloa. Siitä hehkumisesta en tiedä mutta muuten olen vain niin käsittämättömän onnellinen ja kiitollinen tilastani, varsinkin kun tietää, että toisinkin voisi olla....

Hankintoja pikkuista varten on tullut tehtyä jo paljonkin -tai lähinnä ystävät ja perheenjäsenet ovat tehneet niitä puolestamme! Vaatehuone on pikkuhiljaa alkanut täyttyä sitteristä, koliikkikeinusta, leikkimatosta, syöttötuolista, rintapumpusta, auton turvaistuimesta, vaatepussukoista ja mistähän kaikesta muusta? On jo pari kertaa pitänyt kohteliaasti kieltäytyä tarjotuista tavaroista ja leluista, ajatuksena itsellä kun on ollut, että ei sitä alkuun niin hirveästi tarvita...

Pinnasänky ja hoitopöytä saadaan lapsen tulevalta kummitädiltä, parhaalta ystävältäni, joka on ollut erinomainen apu näissä hankinnoissa. Hän on vinkannut minulle jos on löytänyt myynnissä olevan kätevän ja käytännöllisen tarvikkeen, jota varmasti tulee tarvitsemaan, ja sen olen sitten hankkinut.
On kyllä ollut helppoa, kun on ollut joku jonka puoleen kääntyä, kun on joutunut miettimään, että mitä kaikkea sitä tarvitseekaan hankkia. Hänellä on kokemusta kolmen lapsen hankinnoista ja täten myös vertailupohjaa eri merkkien ja ominaisuuksien kesken. Olen säästynyt paljolta pohtimiselta ja varmasti myös virheellisistä hankinnoista. Onnea on hyvät ystävät! Tuo samainen ihanuus tulee tänään auttamaan Kelahakemuksien ym. täyttämisessä. Mitä tekisinkään ilman häntä? :)

Kaikki tähän mennessä hankitut vaatteet olen lajitellut kasoihin koon mukaan ja ne odottavat pesua ja lipastoon laittoa. Alunperin olin ajatellut nämä askareet tehdä toukokuussa, kun loma alkaa, mutta sitten sinne alkoi kerääntyä kovasti kaikenlaista tekemistä: pesutupa (matot ja petivaatteet), aidan rakentaminen, makuuhuoneen uudelleen järjestäminen, kaappien siivous, ylimääräisistä kalusteista ja tavaroista eroon pääseminen ja, ja, ja... Lomastakin pitäisi nauttia! Niinpä olenkin aloitellut askareita jo nyt, niin ei sitten tule kiire...

Eli nyt jatkamaan siivousta, tai lähinnä kaappien järjestämistä, pikkuiselle on tehtävä tilaa!

rv22+5

5 kommenttia:

  1. Ite oon kans nyt puuhastellut mahdollisimman paljon kaikki vauvaan liittyvät hommelit valmiiksi, että sitten loman ajan voi vaan olla. Veikkaan että minulla on siinä vaiheessa jo selkäkin siinä kunnossa etten tee paljon enää yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi tosiaan aloittaa ajoissa, koska eihän sitä koskaan tiedä mikä olo on sitten lähempänä h-hetkeä. Ja ehkä näin jää aikaa nauttia siitä lomastakin! :) Sitä paitsi, onhan se ihanaa puuhastella pienelle kaikkea mukavaa jo nyt, eli en malttaisi odottaakaan kesään!

      Poista
  2. huomasin kanssa että raudan puute aiheuttaa hengästymisen, puuskutin jo kun kävelin ihan pienen matkan. Kahden rautatiputuksen jälkeen puuskutus loppui :D

    Ilkikurimus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kanssa hengästymisen pienillä kävelylenkeillä tai rappusia noustessa... Olitko siis ihan tiputuksessa raudan vuoksi? Itse aloitin rautatabletit ja toivon, että ne helpottaisivat tätä väsymystä myös...

      Poista
  3. Joo ihan injektiona laitettiin rautaa kun ei noista rautatableteista tahtonut se rauta oikein imeytyä. Mä tosiian söin niitä ihan alkuraskaudesta asti ja silti hemppa tipahti 85. Noitten tiputusten jälkeen se oli ny 120, mulle hyvä, jollekkin muulle varmaan huono.

    Ilkikurimus

    VastaaPoista

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers