Odotellaan...

Tänään tuli taas käytyä äitipolilla mittauksissa eikä mitään ihmeellisiä muutoksia ole tapahtunut: vauvan sydänkäyrä ok, pissa 1 plussalla ja verenpaine huiteli taas jossain 142/84 -lukemissa. Kunhan pysyy reippaasti alle sadan, niin kuulemma hyvä on. Ultratessa kaikki näytti hyvältä, nyt kokoarvioksi saatiin 2800g, eli pientä kasvua on tapahtunut! :) Napavirtaukset toimivat hyvin mutta lapsivesi oli entisestään vähentynyt. Edelleenkään ei olla hälyyttävällä tasolla mutta lääkäri haluaa nyt monitoroida meitä päivittäin. Olisin oman (ja mieheni!) mielenrauhan vuoksi saanut jäädä osastolle jo tänään, jossa sitten päivittäin nämä perusmittaukset tehtäisiin ja edettäisiin niiden tuloksien mukaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että koska mitään varsinaista hätää ei ole, vauva liikkuu, kasvaa ja voi hyvin, niin mieluummin olemme vielä kotona kun se on mahdollista.

Perjantaina tapaamme taas lääkärin ja katsotaan lapsiveden määrä, kohdunkaulakanavan tilanne (jota nyt 2cm jäljellä, kohdunsuu on kiinni mutta pehmenemäänpäin) ja mietitään mahdollista käynnistämistä ballongin avulla. Ballonki olisi kuulemma hellävaraisempi käynnistysmuoto kuin lääkkeellinen mutta kun kävin lukemassa muiden  kokemuksia siitä, niin enpä montaa positiivista kokemusta löytänyt...  Ei paljoa houkuttelisi 3 päivän tulokseton käynnistely ja päätyminen sektioon... Vaikka eihän sitä voi tietää miten omalla kohdalla tilanne etenee. Vauvan vointi on kuitenkin tärkeintä. Kunpa vaan luonto hoitaisi homman ja synnytys käynnistyisi itsestään!

Lääkäri kuitenkin totesi, ettei yli lasketunajan annettaisi raskauden jatkua, vaan silloin viimeistään käynnisteltäisiin. Hurjaa ajatella, että viikon sisällä meillä mitä luultavammin on käärö sylissä!

Tarkkaillaan

Äitipolilla tuli käytyä ja hyvä niin. Ihan aiheettomasti ei lähetettä sinne laitettu vaan tosiaan raskausmyrkytyksestä on viitteitä mutta ei vielä mitään hälyyttävää, siksi tilannetta tarkkaillaan parin päivän välein.

Polilla minut laitettiin käyrille ja pikkuisen sydän löi tasaista vauhtia. Verenpaine oli laskemaan päin (128/81) ja valkuaista pissassa vähemmän kuin aikaisemmin päivällä (asteikolla 1-3 arvo oli alle 1). Lääkäri ultrasi vauvan koon, lapsiveden määrän sekä istukan virtaukset. Koko oli pienenpuoleinen, tämän hetkinen kokoarvio oli vain 2,6kg. Se siitä neuvolan jättivauvasta, jota raskauden alussa povattiin... Lapsivettä oli myös vähänlaisesti, joka  yhdessä alentuneen sf-mitan ja minun painon kanssa viittaisi vauvan kasvun hidastumiseen. Istukan virtauksen olivat onneksi normaalit. Näitä edellä mainittuja tarkkaillaan nyt säännöllisesti. Sunnuntaina takaisin äitipolille verikokeisiin sekä käyrille, jonka jälkeen sitten tarkistetaan verenpaine ja pissa. Jos näissä ei ole hälyyttävää, niin ma tai ti neuvolaan samoihin mittauksiin ja keskiviikkona aika sairaalaan lääkärin mitattavaksi, jossa katsotaan onko muutosta tämänpäiväisiin arvoihin tapahtunut ja mietitään jatkoa.

Tällä hetkellä kaikki on siis hyvin. Pikkuinen liikkuu hyvin ja on virkeä. Huoli on kuitenkin kova. Eihän se auta kuin levätä ja yrittää ottaa rauhallisesti.

Äitiyspolille

Tämänpäiväisen neuvolakäynnin seurauksena saatiin lähete äitiyspoliklinikalle raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Pissassa ensimmäistä kertaa proteiinia sekä verenpaineet koholla. Varmuuden vuoksi kuulemma kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne. Väläyttelivät jopa synnytyksen käynnistämisen mahdollisuutta... Hui! Olo on kuin puulla päähän lyöty, en yhtään osannut tätä odottaa!

Nähtäväksi jää onko tässä jo tosi kyseessä... Jännittää!

Rv 38+3

Synnytyssairaala ja sairaalakassi

Loppuviikosta käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan, jossa toivon mukaan pienokaisemme syntyy. Kyseessä on pieni sairaala, joka oli yksi syistä miksi sen valitsimme. Jospa henkilökunnalla ei olisi niin kova kiire ja pystyisivät olemaan enemmän läsnä... Kierroksen aikana ei ollut yhtään synnytystä käynnissä ja koko vuorokauden aikana oli syntynyt vain kolme vauvaa. Hoitaja tosin totesi, ettei aina ole näin hiljaista, että toisinaan tulee sulkujakin ettei tilaa ole, ja silloin lähetetään synnyttämään muihin lähikuntiin. Osastonhoitaja, joka meille tiloja esitteli, oli erittäin mukava ja sympaattinen ja esittelystä jäi hyvä mieli. Brittiläisenä mieheni oli innoissaan vuodeosastolla olevasta yhteisestä keittiöstä, josta voi halutessaan käydä hakemassa kupin teetä mihin kellon aikaan tahansa. :)

Yksi asia, joka minua jäi arveluttamaan, on että kun synnytyksen aika on, niin onkohan paikalla englanninkielentaitoista kätilöä? Esittelykierroksella hoitaja ei puhunut englantia vaan sovittiin, että minä käännän keskustelut miehelleni. Tässä ei siis minun puolestani ole mitään ongelmaa niin kauan kuin olen tolkuissani. Voisin kuitenkin väittää, että jossain vaiheessa synnytystä katoaa ajan- ja todellisuudentaju... Miestäni jo varoittelin, ettei minusta välttämättä ole koko aikaa kertomaan mitä tapahtuu ja missä mennään vaan täytyy toivoa, että vuorossa sattuisi olemaan joku pystyisi pitämään myös mieheni ajan tasalla. Vähän ahdistaa ajatus, että hän jää tästä kokemuksesta ulkopuolelle kielimuurin takia.

Sairaalakassia olen alkanut pakkaamaan. Paperille olen kirjoittanut ylös mitä mukaan tulee ottaa ja pikkuhiljaa niitä myös kassiin olen saanut siirrettyä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kassin kanssa kuitenkin tulee kiire... Noh, lista on tehty suomeksi ja englanniksi, joten jos jotain unohtuukin voi mies ne jälkeenpäin kotoolta noutaa.

Rv 37+5

37+0 - taas yksi virstanpylväs saavutettu!

Jos alkuraskaus kuluikin hitaasti ja verkkaisesti niin tämä loppuraskaus kyllä etenee järjetöntä vauhtia! Nyt siis ollaan täysiaikaisia (rv 38 alkoi) ja jos vauva päättää nyt lähteä syntymään, niin ei sitä esteltäisi eikä ihmeteltäisi -paitsi ehkä minä itse...

Paljon saan kysymyksiä. että olenko jo ihan kärsimätön ja vieläkö maltan odottaa? Rehellisesti voin sanoa, ettei minulla ole mitään kiirettä synnyttämään vaan päinvastoin, toivon, että vauva viihtyisi vielä tovin vatsassa. Tieto siitä, että elämä tulee heittämään häränpyllyä hetkenä minä hyvänsä, on saanut minut malttamaan mieleni. Nyt on hyvää aikaa nauttia miehen kanssa kahden kiireettömistä aamuista (ja illoista), käydä leffassa, syömässä ja kylässä, ilman sen suurempia suunnitteluja ja valmistautumisia. Toki oma olo asettaa jonkinlaisia rajoituksia, kaikkea ei vaan tahdo enää jaksaa tehdä vaikka mieli tekisikin. Lisäksi tieto siitä, että ihan viimeistään v-i-i-d-e-n viikon päästä (42+1) pikkuinen on täällä, on niin huikeaa, että yritän nauttia tästä kiireettömästä elämäntilanteesta vielä kun se on mahdollista.

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, lienee pitäisi? Vauvalle kotiintulovaatteet olen saanut valittua, vaikka vaikeaa se olikin. Luulen, että kassissa on pakattuna kolme eri asukokonaisuutta 2 eri koossa, eli yhteensä 6 erilaista bodya (isompaa kokoa, pienempää kokoa, kietaisumallia, pään yli puettavaa...) ja 6 erilaiset puolipotkarit (+ pari hattua, parit sukat, tumput...). Omakin järki sanoo, että vähempikin riittäisi mutta kun en osaa päättää! Ajattelin sitten, että menkööt! Katsotaan sitten kotiutumisvaiheessa, että mitä pikkuiselle laitetaan päälle. :) Oma kassi pitäisi saada pakattua ja olenkin jo miettinyt sen sisältöä. Nyt vaan pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, ennen kuin käy niin, että kassia aletaan pakata silloin kun on jo tosi kyseessä...

Synnytyssairaalaakin pitäisi vielä käydä tutustumassa... Sitä suositeltiin kai jo rv 35 alkaen... Tästä ehkä huomaa, etten edelleenkään ole sisäistänyt sitä, että vauva on ihan oikeasti tulossa ja jo ihan kohta täällä! Paniikki!

Huomenna neuvolaan. Meidän oma hoitaja jää lomalle heinäkuuksi, joten seuraavan kerran tapaamme hänet kun pikkumies on täällä!

Not a giant baby!

Alkuviikosta käytiin viimeistä kertaa neuvolalääkärin vastaanotolla. Siellä lääkäri käsin tunnusteli vauvan kokoa sekä tarkisti, että paikat ovat kiinni ja vauva edelleen pää alaspäin raivotarjonnassa. Tuomio oli: "Not a giant baby" eli ihan normaalikokoista vauvaa odotellaan vaikkakin raskauden alusta asti (tai siitä kun sf-mittaa alettiin mittaamaan) ollaan oltu mitan yläkäyrillä, josta arveltiin, että vauva olisi isokokoinen, mutta tämä siis nyt tasoittunut ja nyt sf-mitta on ensimmäistä kertaa keskikäyrällä. Lääkäri arveli, että jos vauva syntyy laskettuna aikana painaa hän n. 3500-3800g. Mitään estettä hän ei nähnyt normaalille alatiesynnytykselle eikä hänen mukaansa lähetettä varsinaiseen synnytystapa-arviointiin tarvita. Lääkäri sanoi, ettei vauva ole vielä laskeutunut eikä kiinnittynyt ja kohdunkaulakin on vielä entisellään, totesi vaan, ettei vauva ihan lähiaikoina ole tulossa. Ei siis juhannusvauvaa meille! :) Hyvä niin, saa vielä pikkuinen kasvaa ja voimistua rauhassa ja tulla sitten kun siltä tuntuu!

Tämän myötä me vetäydymme Juhannuksen viettoon mökin rauhaan siskojeni ja veljeni kanssa, kuten joka vuosi. Ensi juhannus onkin sitten kohdallamme ihan erilainen, hassua ajatella!

 

 

Rauhallista Juhannusta kaikille!

Kuva Googlesta

Rv 36+2

Äitiyslomalla!

Tänään on virallisesti äitiyslomani ensimmäinen päivä. Minä. Äitiyslomalla? Absurdia.
Onneksi olen edeltävien viikkojen aikana saanut tehtyä aikalailla kaiken mitä olin suunnitellutkin ennen vauvan tuloa tehtäväksi, niin nyt voin tosissaan alkaa rauhoittumaan ja nauttimaan lomasta: levätä silloin kun tuntuu siltä, lukea kirjaa, viettää aikaa miehen kanssa, katsoa viime syksynä tallentamani Sinkkuelämää -tuotantokausi, tavata ystäviä, ylipäätään tehdä kaikkea mieluista. -Koska kohtahan siihen ei ole enää aikaa, niin kaikki tuntuu toitottavan...:)

Viikonloppuna lahjoin miestäni isyyspakkauksella, jonka olin hänelle koonnut:

 

Kokosin tavarat SpiderMan-laatikkoon, josta saa myöhemmin
pikkuselle lelukorin

 



Paketin sisältöä..



 

Daddy oli pakkauksesta valtavan otettu ja ylpeä, minun ihana, rakas mieheni! <3

 

 



Baby Showerit!

Eilen ihanat ystäväni järjestivät minulle vauvakutsut! Päivä oli ihan täydellinen ilmoineen, ruokineen, juomineen, ohjelmineen ja seuroineen. Päivä oli ihanan rento muutamine leikkeineen ja arvailuneen, jota seurasi seurustelua ja herkuttelua sekä lahjojen availua.Ystävät koristelivat kotimme ihanilla vauvajutuilla:

 

It´s a Boy! -palloja

Baby Shower!
 

Vaippakakku

 

Ilma oli mitä mahtavin ja saatiin nauttia auringosta takapihan terassillamme, ihanan täydellistä! Vieraat pääsivät ihastelemaan vauvanurkkausta sänkyineen ja hoitopöytineen, jotka saimme mieheni kanssa viimeinkin kasattua. Ohjelmassa oli pantomiimia, Äiti-korun tekemistä ja arvuuttelua vauvan syntymäajasta, pituudesta ja painosta. Jännä yhteensattuma oli, että toisistamme tietämättä arvasimme siskoni kanssa täsmälleen saman syntymäpäivän ja pituuden, paino heitti vain muutamalla kymmenellä grammalla. Lisäksi Daddy kotiuduttuaan täytti oman arvauslappusensa ja arvasi hänkin tuon saman syntymäpäivän! Saas nähdä onko 12.7. SE maaginen päivä...:)

 

Päivä meni tosi nopeasti, mutta niinhän se hyvässä seurassa taitaa aina mennäkin! Lahjuksia saatiin runsain mitoin: kimppalahjana kaikki ottivat osaa itkuhälyttimiin, joista olin ystävälleni aikaisemmin maininnut, että ovat vielä hankkimatta. Miehen avulla saivat juoniteltua niin, ettei minulla ollut hajuakaan yllätyksestä. Erinomainen ja todella tarpeellinen lahjaidea!

Philips Avent SCD525 -itkuhälyttimet

 

Lisäksi meitä hemmoteltiin ihanilla vaatteilla...

 

...sekä iltalukemisella. Ihana yksityiskohta oli laittaa pikkuisemme ultrakuva Synnytys-kirjan kanteen.

 

 

 

 

Päivä oli kerrassaan ihana! Ihan ihmeellistä, että viimeinkin juhlimme minun / meidän vauvajuhlia. Niistä niin monet kerrat olen vain haaveillut...

 

Oih, onnea on ihanat ystävät ja perheenjäsenet! <3

 

 

 

Mitä tuleman pitää?

Viikot ne vierivät ja pikkuhiljaa esiin nousee paniikki, kerkeänkö tekemään kaiken, mitä olen suunnittellut ennen vauvan syntymää... Mitään siis niin isoa ei ole suunnitteilla (remontteja tms.), mitä ei voisi tehdä syntymän jälkeenkin, mutta jotenkin tällainen suorittajaluonne haluaisi kaiken olevan aivan tiptop kun vauva kotiutuu... Lisäksi mielessä on alkanut pyöriä vauvan tuoma muutos -siis se, miten iso elämänmuutos on edessä! Olenko valmis? Onko mieheni valmis? Kestääkö parisuhteemme? Kestänkö minä? Älkääkä käsittäkö väärin, en vaihtaisi nykyistä olotilaani mihinkään, niin kiitollinen siitä olen mutta toisaalta rutiineja rakastavana sekä mestarisuunnittelijana edessä oleva tuntematon pelottaa. Mieheni mielestä stressaan ja ajattelen liikaa, häntä ei edessä oleva muutos niinkään mietitytä, ainoastaan on siitä innoissaan. Hänen mielestään ei kannata stressata sellaisesta, mitä ei ole vielä tapahtunutkaan... Voi elämä. Tässä me mennään kyllä niin ristiin, että väkisin alkaa pelottamaan kahta kauheammin, ettei hän ymmärrä yhtään mitä on edessä. Täytyy myöntää, että itse odotan vauva-ajan olevan rankkaa kaikkine muutoksineen ja tunteineen. Odotan vauvan olevan vaativa ja itkuinen, sitovan minut kotiin pitkäksi aikaa vailla omaa tilaa. Tosiasiassa en voi yhtään tietää mitä tuleman pitää: jos vauva-arki ei olekkaan näin kamalaa, niin sehän on sitten vain hyvä ja positiivinen asia! Ehkä on vähän vinksahtanut ajattelutapa ja ehkäpä tosiaan ajattelen liikaa...

Eilen käytiin neuvolassa ja kaikki oli kuten pitääkin. Pikkuinen on asettunut pää alaspäin, jonka hoitaja halusi varmistaa vielä ultralla. Niinpä pääsimme jälleen kurkkaamaan pikkuista ja voi että, kun oli liikuttava näky! <3 Hoitaja varoitteli, että saattaa olla hankalaa nähdä mitään konkreettista koska vauva alkaa olemaan jo niin iso ja tilaa on vähän. Kuvakulma oli kuitenkin juuri oikea ja pikkuinen paistatteli skannerin alla näyttäen kasvonsa, joista selkeästi pystyi erottamaan silmät, nenän ja maiskuttelevan suun, kun lapsivettä nieleskeli. Kasvoja ympäröi kädet, joista oli laskettavissa sormet. Varpaatkin vilahtivat kuvassa kun pikkuinen liikkui. Tuleva isä ja hoitaja olivat molemmat nenä kiinni monitorissa ihastellen pikkuisen yksityiskohtia. Hoitaja oli itsekin kovin innoissaan, sanoi, että harvoin pääsee näkemään heidän laitteillaan näin hyvin enää tässä vaiheessa.

Itsellä vointi on edelleen hyvä, joskin raskaus tuntuu pitkin päivää selässä ja jaloissa, jos ei muista levätä tarpeeksi. Turvotus on pahimmillaan nilkoissa ja sormissa, sormet ovatkin puutuneet suurimman osan päivästä mutta siihenkin alkaa jo tottumaan. Pidän huolta, että juon vettä vähintään
2-3 litraa päivässä, vältän suolaa ja liikun, minkä jaksan.
Väsymys on taas alkanut vaivaamaan, mutta hemoglobiinista se ei johdu tällä kertaa, se kun oli hienosti 125. Lieneekö sitten vauvan kasvu ja kannatteleminen vaatii veronsa päiväunien muodossa? Maha jatkaa kasvuaan ja sf-mitta on siellä yläkäyrän tuntumassa. Vaikka maha ei varsinaisesti eloa haittaakaan, saan edelleen sukat ja kengät jalkaan, pystyn kumartumaan, saan lakattua varpaankynnet jne., mutta sohvalta makuuasennosta ylösnouseminen tuottaa tuskaa! Ähellän ja punkerran ennen kuin saan itseni kammettua sieltä pystyyn. Miehelle totesinkin etten enää muista, miltä tuntuu nousta sohvalta ylös vaivattomasti... Toisaalta, jos tämä on suurin ongelmani, niin asiathan ovat paremmin kuin hyvin! :)

Rv 33+2

Kahdestaan -vielä hetken aikaa

Olimme mieheni kanssa viikonloppureissussa ihan kahdestaan, ehkäpä viimeisen kerran. Mietimme, että matkustaminen ei enää koskaan tule olemaan yhtä helppoa ja vaivatonta mutta toisaalta totesimme, ettei se haittaa ollenkaan, odotamme innolla perhematkoja kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Huomaamatta katse hakeutui lapsiperheisiin ja heidän iloitteluun, varsinkin niihin perheen pienempiin. Hymyillen mietimme, että kohta se on meidänkin elämää.

Vähän huolta viime aikoina on aiheuttanut vauvan vähäisiltä tuntuvat liikkeet. Jos aikaisemmin tuntui kunnolla potkut ja kääntymiset, niin ei samalla tavalla tunnu enää. Tottakai googlettelin ja löysin sivustoja, jotka tietävät kertoa että on tavallista että tilanahtauden vuoksi liikkeet eivät tunnu enää samalla tavalla. Viikon ajan olen tätä pohtinut ja yrittänyt mieltäni rauhoitella, koska kuitenkin liikkeitä on joka päivä tuntunut ja sydämenlyönnit olen saanut kotidoblerilla kuulumaan. Tänään kuitenkin soitin neuvolaan varmuuden vuoksi ja aina-niin-ihana hoitaja pyysi pistäytymään kuulemassa sydänääniä sekä keskustelemaan, että mikä on normaalia liikehdintää näillä viikoilla. Sain mielenrauhan ja ohjeet jatkoon jos liikkeitä ei tunnu tuntuvan. Kaikki siis hyvin. Vähän nolotti, että olinkohan ylireagoinut  ja sanoinkin hoitajalle, etten haluaisi olla ylihysteerinen ensiodottaja mutta toisaalta, en myöskään halua jälkeenpäin miettiä, että olisiko pitänyt ja mitä jos... Hoitaja kuitenkin vakuutti, että oli hyvä olla yhteydessä, niin ei tarvitse sitten turhaan murehtia.

Nyt kun taas illan mittaan liikkeitä tuntuu, saa jokainen niistä huokaisemaan helpotuksesta ja hymyn huulille. Siellä se pikkuinen viestittää, että voi hyvin eikä syytä huoleen ole.