"Vuodet opettavat paljon sellaista, mistä päivät eivät tienneet mitään"-R.W.Emerson

lauantai 29. syyskuuta 2012

Jinxaus

Hiljaisuuden vallitessa mennään taas piinapäivä kerrallaan eteenpäin. Jotenkaan sitä ei uskalla ääneen toivoa eikä ajatella. Jotenkin vaan on sellainen tunne, että jos sanon sen ääneen, sitä ei varmasti tapahdu. Pelottaa taas päästää toiveet valloilleen ja parin viikon päästä keräillä sirpaleita. Taustalla kyllä seuraan muiden kuulumisia, ja positiivisia kuulumisia onkin ollut hurjan paljon! Onnea teille! Josko kohta sitä saisi liittyä samaan porukkaan...

Olen ollut huomaavinani seuraavia "raskausoireita" (ja meneillään on dpo 5!):
  • huimaus
  • pissahätä
  • rintatuntemuksia, ei kipeyttä mutta jotenkin erilaiset
  • alavatsan juilimiset
  • väsy
Just kun pääsin sanomasta, etten halua jinxata, niin jinxaan kuitenkin. Täysillä! Syteen tai saveen!


Pieni irtiotto tulee kuin tilauksesta, kun yllätän mieheni lähestyvien synttäreiden kunniaksi viikonloppureissulla! Ihan kahdestaan, hyvästä ruoasta- ja toistemme seurasta nauttien!

Rakastan järjestää yllätyksiä ja hemmotella miestäni! Hän on sen niin ansainnut!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Toiveiden elättelyä

Inssi nro 2 suoritettu. Jotenkaan ei vaan ole mikään voittajaolo!

Munasolu oli jo kerennyt irrota, joten toivottavasti saavat sen kiinni! Limakalvon paksuus 8,5mm, optimaalinen siis. Sperman laatu ja tilavuus hyvä (6milj./ml, hyvin liikkuvia) mutta määrä oli nihkeenpuoleinen. Tarpeeksi joka tapauksessa hedelmöittämiseen.Tilanne näyttää hyvältä, kuten lääkärikin sanoi. Kai sitä on pettynyt jo niin monta kertaa, ettei sitä tosissaan enää edes odota tapahtuvaksi, vaikka miksi ei? Tämähän voi olla juuri se kierto, josta tärppää.

Vähän mieltä vetää matalaksi myös se, että tänään olisi ollut ensimmäisen raskauden laskettu aika. Pakostakin on miettinyt, että miten erilaista elämä olisi tällä hetkellä. Kun raskaus keväällä päätyi keskenmenoon turvauduin ajatukseen, että olisin varmasti jo uudelleen raskaana, kun tämä päivä koittaisi. Ikäväkseni näin ei ole asia. Nähtäväksi jää olenko uudelleen raskaana tammikuussa, vuoden kuluttua siitä kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestini. Toivottavasti.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hymyilyttää

Kuva: Googlen kuvahaku
Aamun ovulaatiotestiin pärähti hymynaama, yes! Huomenna siis inssi nro 2. Tästä tää toiveiden kasvattaminen taas lähtee...

Eilen oli taloyhtiömme pihatalkoot. Olemme uusia asukkaita näillä nurkilla, joten oli kiva tavata naapureita yhteisen hyvän merkeissä. Niin vaan tälläinen kaupunkilaistyttö nautti pensaiden siistimisestä, pihan haravoimisesta ja kukkapenkeistä puhumisesta. Talkoiden jälkeen nautitut siiderit pihan kerhohuoneessa kruunasivat työteliään päivän.

Naapurin eläkeläisrouva oli kovin utelias avioliitostamme ja odotinkin vauvauteluita hänen suunnaltaan. Hän sivulauseessa totesi, että lapsenteko ei heiltä sujunut ongelmitta mutta "se oli sitä aikaa". Nyt heillä on kuitenkin kaksi lasta ja lapsenlapsia viisi. Kovasti hän toiselta pihan rouvalta kyseli, että joko hänestä on tullut mummi. Pettyneenä rouva totesi, että ei ole, että hän ei tiedä mitä se poika oikein touhuaa! Mua hymyilitti. Kuinkahan moni meistä ajattelee, että mitähän me oikein touhutaan? Että koskas niitä lapsia aletaan ajattelemaan?

perjantai 21. syyskuuta 2012

Toivomisen varaa

Viime aikoina olen ollut luvattoman huono bloggari ja projektilainen. Syksyn kiireet painavat päälle ja illalla kun kotiutuu, niin sitä tahtoo hetken olla miehen kanssa ihan vaan kaksin.

Jonkinlainen ´writer´s block´ -tuntuu myös olevan päällä. Vaikka tuntuu, että on paljon asioita mielessä mutta kun niistä alkaa kirjoittamaan, niin ei ne vaan muotoudu samalla tavalla. Kuulostaa paremmalta omassa päässä kuin julkikirjoitettuna.

Koko viikon olen testaillut ovulaatiota ja tyhjää naamaa on näyttänyt. Tästä olen ollut jopa helpottunut, sillä työkuvioita olisi ollut vaikea järjestää tällä viikolla niin, että olisi päässyt klinikalla poikkeamaan. Nyt sitten pidättelen henkeäni, ettei se tikku huomennakaan hymyilisi, menee muuten inssi sivu suun.

Vaikka usko inssiin ei olekaan kovin korkealla, niin vielä matalampi se on luomuyrittämisen kohdalla. Jotenkin lääkärin toteamus siitä, että munasolu on tarpeeksi kypsä, kohdun limakalvo tarpeeksi paksu sekä sperma tarpeeksi hyvää, lisää uskoa siihen, että tällä kerralla onnistuisi.

Vaikka sitä ei oikein enää jaksakaan vakavasti uskoa, että tässä kierrossa sitä onnistuu, niin eihän sitä koskaan tiedä. Uusi kierto on aina uusi mahdollisuus. Joku kierto minäkin saan epäuskoisena ja hämmentyneenä tehdä positiivisen raskaustestin, ihan niin kuin täällä parissa blogissa on ollut. Onnittelut teille! Ihanaa, että sitä tapahtuu, vaikkakin muille. Mutta juuri se saa uskomaan, että tämä onni jonain päivänä omallekin kohdalle sattuu. Can´t wait!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Hymynaaman metsäsätys

Hymynaaman metsästys alkoi jälleen. Viime kierron pitkittyessä melkeinpä viikolla, on vaikeaa arvioida seuraavan ovulaation ajankohtaa. En kuitenkaan halua ottaa turhaa riskiä sen missaamisessa, joten aloitin tikuttelun jo tänään. Ei hymynaamaa, arvatenkaan, mutta testitikussa oli haalea viiva, joka siis antaisi viitteitä siitä, että ovis olisi matkalla.

Bring it on!

I Love Your Blog

 
 
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen.2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
 
Kaunis kiitos Viivaa tikkuun -kiitos! ja Haikara-airways tästä sydäntälämmittävästä tunnustuksesta! Molemmat olette uusia blogituttavuuksia ja jään innolla seuraamaan matkaanne!
 
Ohjeen mukaan tunnustus tulisi laittaa eteenpäin viidelle lempiblogilleni. Siitäkin huolimatta, että tunnustus on varmasti jo kiertänyt suurimmanosan blogeista, laitan sen vielä kerran eteenpäin, olkaapa siis hyvät:
 


 
Kiitokset blogeistanne, kommenteista, tsempistä ja vertaistuesta!
 
 

torstai 13. syyskuuta 2012

Ruuhkassa

Tapahtui hiljattain iltapäiväruuhkassa julkisessa kulkuvälineessä:

Isä tuli kyytiin kahden lapsensa kanssa. Isompi n. 4-vuotias ja pienempi, arviolta vuoden ikäinen, joka istui sateenvarjorattaissa. No, tämä vuoden ikäinen ei viihtynyt rattaissa hetkeäkään ja aloitti samantien kiljumisen ja raivoamisen. Itseäni hymyilytti. Isä ei voinut pientä ottaa rattaista koska kyyti oli kovin epätasaista eikä istumapaikkoja ollut. Isä yritti rauhoitella pikkuista ja sanoi 4-vuotiaalle, et hei, nyt pitää seurustella pikkuisen kanssa. Voitko puhua sille ja leikkiä sen kanssa? 4-vuotiasta olisi kiinnostanut enemmän katsella vaihtuvia maisemia mutta isä pyysi, että pitäisi pikkuselle seuraa. Pikkuinen jatkoi huutamistaan ja isä siinä yritti puhua hänelle järkeä, että "nyt en voi nostaa sinua, nyt täytyy vaan yrittää jaksaa". Huuto jatkui. Isä kaivoi kassiaan ja ojensi pikkuiselle jotain.4-vuotias kysyi, "mitä sä annoit sille?" ja isä siihen, "jonkun piirakanjämän, että olisi hiljaa." -Ja hiljenihän tuo. Loppumatka taittuikin paremmin kun isä pääsi istumaan ja sai pienemmän syliinsä.

Musta tää oli niin huvittavaa, että melkein nauroin ääneen. Vieläkin naurattaa. Isän äänestä kuulsi paniikki ja neuvottomuus, ja se, että hän kääntyi 4-vuotiaan puoleen,että hän hiljentäsi pikkusisaruksen, oli jotenkin kovin koomista.

Miehen kanssa naurettiin tätä vielä kotona illalla, kun kerroin hänelle. Molemmat tunsivat myötätuntoa isää kohtaan. Ajatus siitä, että tämä varmasti tapahtuu jonain päivänä itsellekin, silloin toivon, että saan myötätuntoisia katseita ärtyneiden sijasta.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vuoristoradassa

On tää touhu kyllä sellaista tunteiden vuoristorataa, että jollen paremmin tietäisi, niin epäilisin vähintääkin kärsiväni jonkinasteisesta mielenvikaisuudesta. Vuoron perään kuljetaan tosi syvissä vesissä, josta ei tunnu olevan poispääsyä ja heti seuraavassa hetkessä voikin jo ajatella, että ehkä tämä tästä sittenkin...

Onhan se ollut itselläni tiedossa, että syyskuu tulee henkisesti olemaan rankka. Kaikenmaailman jossittelut ja mietiskelyt valtaavat mieltä. JOS asiat olisivat menneet toisin. JOS olisin edelleen raskaan. JOS saisimme vauvan ensi viikolla. Niin. Jos.

Aamu alkoi tuttavapariskunnan vauvauutisilla: heille on syntynyt vauva! Syvä huokaus taisi olla ensireaktioni. Samalla työkaverini, jonka vauvamasun kasvamista olen seurannut vierestä kateellisena, jäi tänään äitiyslomalle. Ja vaikka tiedänkin, ettei heidän onnensa ole minulta pois, tunnen silti surua ja epäonnistumista. Näiden iloisten asioiden tapahtuminen lähipiirissä muistuttaa minua siitä, mistä olen jäänyt paitsi.

Ajatuskin siitä, että pienokaista pitäisi mennä lähipäivinä katsomaan, saa sydämen hakkaamaan. En vaan voi. En tässä tilanteessa kun omasta pienokaisesta ei ole toivettakaan. Täytynee yrittää sopia tapaaminen niin, että meillä olisi piinapäivät meneillään. Silloin aina, ihan aina, toivo jostain kumpuaa, eikä vauvojen näkeminen tunnu niin pahalta, koska pienessä mielenvikaisuudessani kuvittelen meillekin sellaisen tekevän juuri tuloaan.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Toivotonta touhua

Menkat alkoivat lauantaina. Vihdoinkin. Tänään on menossa siis kp3 ja Femarit otettu taas käyttöön.
Klinikaltakin hoitaja soitti, mutta koin puhelun turhaakin turhemmaksi. Esitin huoleni ohuesta kohdun limakalvosta, epäillen, että ovulaatio ei enää olisi se ongelma vaan liian ohut limakalvo ja tälle pitäisi tehdä jotain. Hoitaja kuitenkin oli sitä mieltä, että mennään samalla kaavalla vielä tämä kierto, eli 2. inssiä pukkaa. Kun menen inssiin niin sitten voin keskustella lääkärin kanssa, miten jatkossa toimitaan, jos raskaus ei ala.

Keväisen kaavinnan jälkeen limakalvo ei ole ollut entisensä. Menkat ovat varjo vain siitä, mitä olivat aikaisemmin. Olen vakuuttunut, että ohut limakalvo on esteenä raskauden alkamiselle ja turhauttaa kun siihen ei suhtauduta vakavasti.

Minkäs teet? Julkisen hoidon nurjapuoli. Yksityistäkin tulin miettineeksi mutta siihen ei valitettavasti tällä hetkellä riitä rahkeet.

Toiveita 2. inssin onnistumisesta ei tällä hetkellä juurikaan ole. Pelkkää ajan- ja rahanhaaskausta.


lauantai 8. syyskuuta 2012

Epätietoisuus

Epätietoisuus on kamalaa! Menkkoja ei näy, ei kuulu, ovat myöhässä jo viisi päivää. Kaikki scenaariot olen käynyt mielessäni läpi, halpistestien toimivuudesta munasolun katoamiseen.

Testien toimimattomuuteen en oikein usko. Varsinkin kun niitä olen kaksi tehnyt. Miten juuri minun kohdalleni voisi sattua samasta paketista kaksi kuranttia testiä? Ja vaikka ovatkin halpistestejä, niin samaa hormoniahan niillä mitataan. Eli en usko että olen raskaana, mutta mitä ihmettä sitten?

Inssissä lääkäri näki vasemmalla puolella 20mm munarakkulan, joka ei vielä ollut irronnut. Voiko siis olla, että rakkula ei jostain syystä irronnut, tai jos irtosi, niin ei sisältänyt munasolua? Ja jos näin oli, niin mitä sitten tapahtuu? Rakkula surkastuu mutta eikö sen pitäisi tulla sieltä menkkojen mukana pois? Entäs ohkanen limakalvo? Sehän oli vain sen 6 mm, mitä jos se ei ole kasvanut, eikä ole mitään mikä vuotaisi pois? Hitto, miten vaikeaa!

Tässä kierrossahan otettiin taas verikokeet, jossa varmistettiin, että ovulaatio on varmasti tapahtunut. Tuloksia en ole vielä saanut, se selvinnee maanantaina, kun klinikalta otetaan yhteyttä. Mulla on niin monia kysymyksiä kysyttävänä klinikan hoitajalta, että taitaa olla parempi kirjoittaa ne ylös, että varmasti kaiken muistaa. Tarvitsen selvyyttä tähän tilanteeseen!

torstai 6. syyskuuta 2012

Kohtalon ivaa

Eikö ole kohtalon ivaa, että inssin jälkeen on menkat myöhässä mutta testit näyttävät negatiivista? Mikähän tässä taasen on? Viime kierrosta muistan kanssa kuinka kierto venyi, mutta nyt venyy vielä pidemmäksi. Tällä hetkellä menossa kp 30 ja inssistä 17 päivää. Turhauttavaa!

Maanantaina soittavat klinikalta jatkosta. Jospa siihen mennessä alkaisivat.

Ikävää, kun tällainen pitää turhaa toivoa yllä vaikka vastaus jo tiedetään.

Loikkaus

Loikkasin siis Bloggerin puolelle jatkamaan kirjoittelua. Vuodatuksen blogi oli hyvinkin yksinkertainen (ja meikäläisen atk-taitoihin sopiva), mutta jollainlailla viehättää tämä Bloggerin monipuolisuus. Toki hetki tässä menee ennen kuin saa tämän tuntumaan taas omalta. Atk-taidoista johtuen uusi blogi on sekoitus uutta ja vanhaa. Uusi nimi juontunee siitä, että vaikka on paljonkin sellaista mistä voin olla onnellinen juuri tässä ja nyt, silti jotain tuntuu puuttuvan. Onnemme täyttymys olisi oma pieni nyytti.

Vielä jonain päivänä.

[Harmi, että kaikki kannustavat ja ihanat kommentit jäävät matkasta Vuodatuksen puolelle...]

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ei toiveiden täyttymystä toukokuussakaan

Aamun testi negatiivinen.

Olen jotenkin ihan sanaton. Sama pettymys on jo kirjoitettu niin moneen kertaan, ettei ole mitään lisättävää.

Oman pettymyksen vielä kestäisin, ja sen kanssa jaksaisin, mutta kun näen miehen pettymyksen, sydän meinaa särkyä.

Aamulla mies-kulta heräsi testiä valvomaan, kun ei jännitykseltään pystynyt nukkumaan. Kun testi oli tehty ja negatiivinen tulos todettu, lähti mies hartiat lysyssä keittämään teetä ja totesi mennessään että "life sucks". Yep. I know, honey, I know.


Koita sitten tässä olla positiivinen, perkele!

lauantai 1. syyskuuta 2012

I wish...

Kyllähän ne toiveet vaan aina nostaa päätään, kuin myös nyt. Piinapäivät ovat loppusuoralla ja maanantaina, kaksi viikkoa inseminaatiosta, voisin jo tehdä testin. Halpoja liuskatestejä ei kaapissa enää ole, ainostaan löytyy kaksi Clearbluen digitaalitestiä, jotka näyttävät myös viikot. En haluaisi turhaan käyttää arvokasta testiä, vaan vasta sitten kun on aihetta epäillä sen näyttävän toivottua tulosta. Olen miettinyt, että jos en testaisi ollenkaan vaan odottaisin menkkoja pari päivää (mistähän tähän kärsivällisyys?), ja jos niitä ei kuulu, niin sitten voisin uhrata toisen testeistäni. Toinen vaihtoehto, ja todennäköisempi, on kipaista huomenna lähimarkettiin hakemaan halpa testi ja tehdä se.

Olo on niin kovin toiveikas, ja samaan aikaan epätoivoinen. Keväisen keskenmenon jälkeen ajattelin, että kunhan olen raskaana syyskuun lopussa, niin kaikki on hyvin. Nyt alkaa aika loppumaan. On kamalaa ajatella, että laskettu aika kohta tulee ja menee, ja vauvasta ei ole vieläkään merkkiäkään.

Niin sitä vaan taas varautuu pahimpaan, pettymykseen. Vaan olisiko tämä SE kerta, kun pettymys vaihtuukin iloon ja onnellisuuteen? Voi kun olisi.

Yhteistä matkaa takana

Daisypath Anniversary tickers

Onnentäyttymystä odotellessa

Lilypie First Birthday tickers