Meidän tarinan onnellinen loppu

Olen onnekas. Meidän tarinamme sai onnellisen lopun. Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki odotus ja sen mukana tuomat epäonnistumiset ovat olleet tämän arvoista -tekisin kaiken samalla tavalla uudelleen! Jos jotain olisin toivonut, niin sitä, että pahimpina aikoina joku olisi voinut vannoa minulle, että meidänkin vuoromme tulee. Se olisi tehnyt odotuksesta paljon helpompaa. Mutta sehän siinä juuri onkin vaikeaa, kukaan ei voi luvata, että se vuoro tulee. Se tulee tai ei tule. Niin julmaa. Lämpimin ajatuksin ajattelen teitä kaikkia, joilla odotus antaa vielä odottaa. Kunpa voisin luvata, että varmasti se teidänkin vuoronne tulee mutta ainakin voin toivoa niin -ja toivonkin, sydämestäni. Jään seuraamaan, miten matkanne edistyy. Onneksi suurin osa teistä pääsee perille, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. <3

Meidän kolmen tarina jatkuu täällä ruudun toisella puolella. Reilu seitsemän viikkoa on yhteistä eloa takana ja monen monta viikkoa, kuukautta ja vuotta edessä. Pikkumies kasvaa kovaa vauhtia, tänään neuvolassa mitattiin jo 51,7 senttiä ja 3980 grammaa. <3




Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet tätä matkaa kanssani. Kommenteistanne, tuestanne ja mukana elämisestä. Arvostan niitä suuresti.



"...Tähdenlennon taivaalla nähdessäsi, kuiskaa toive tuulen mukaan ja jonain päivänä se käy toteen..."

Synnytyksestä

Niin se aika vaan hurahtaa: jo kolme viikkoa eloa takana pikkumiehen kanssa! Uusi arki on totaalisesti vienyt mennessään enkä ole tänne kerennyt paljoa kuulumisia päivittelemään.

Synnytyksestä jäi hyvät muistot vaikka kaikki nopeasti tapahtuikin... Onneksi Daddy kerkesi juuri ennen H-hetkeä saliin todistamaan pikkuisen maailmaantuloa! Miten se niin täpärälle sitten meni? No, tässä synnytyskertomus lyhykäisyydessään:

Synnytys päätettiin käynnistää tuolloin 12.7. lapsivesikontrollin yhteydessä, jossa vesi oli entisestään vähentynyt. Ballonkia ei saatu asetettua, joten lääkkeillä käynnistettiin klo 11.00. Kaksi annosta tarvitsin, kunnes supistuksia alkoi tulemaan. Noin kello 19 supistukset kuitenkin tuntuivat olevan laantumaanpäin. Tilannetta tarkkailtiin ja klo 21 jälkeen tarkistettiin kohdunkaulan tilanne: olin ainoastaan 0,5cm auki ja hoitaja totesi, ettei yön aikana varmasti mitään tapahtuisi, että parasta olisi yrittää levätä yön yli ja jatkaa käynnistämistä aamulla. Mies lähti kotiin klo 22.00. Minä puolestani yritin nukkua, joka oli mahdotonta supistuksien vuoksi, jotka olivat kyllä kivuliaita, mutta jotenkin ajattelin, etteivät ne vielä ole niitä itsejään, koska eihän synnytys ollut vielä edes kunnolla alkanut! Aloin oksentamaan jokaisella supistuksella, johon sain pahoinvointipiikin sekä kipupiikin lihakseen, jotta saisin nukuttua. Ei auttanut. Kärvistelin kunnes klo 1.00 soitin hoitajalle, että nyt tarvitsisin jotain kipulääkettä. Kävin vessassa ja tunsin suurta tarvetta ponnistaa. Menin takaisin huoneeseeni, jossa kerroin hoitajalle ponnistuksen tarpeesta. Hoitaja ymmärsi heti mitä oli tapahtumassa (itse en sitä vielä siinä tajunnut!). Kohdunsuun tilanne tarkistettiin ja hoitajan kommentti kuului: "Ei voi olla totta!". Olin auki 10cm ja ponnistusvaihe alkamassa! Vauva oli tulossa nyt! Paniikissa rupesin vaatimaan epiduraalia, johon hoitaja vastasi, etten tarvitsisi sitä enää, avautumisvaihe oli jo ohi! Sen sijaan hoitaja kehotti soittamaan miehelleni, että tämä kiiruhtaisi takaisin sairaalaan. Minä siirryin synnytyssaliin, jossa alkoi ponnistaminen. Synnytyslääkäri tuli paikalle antamaan kohdunkaulanpuudutuksen, joka onneksi kerkesi vaikuttamaan ja teki ponnistamisesta helppoa. Mieheni ehti paikalle 10 minuttia ennen pikkumiehen maailmaantuloa! Onneksi mieheni oli mennyt ystäväpariskunnan tykö yöksi, heiltä kun ajoi sairaalaan 15 minuuttia ja meiltä kotoolta matkaa olisi ollut 50 minuuttia... Täpärälle siis meni!

Virallisesti synnytys merkittiin alkaneeksi lapsiveden menosta klo 22.00 (jonka jälkeenpäin tajusin menneen vessakäynnin yhteydessä), eli kestoksi tuli 4 tuntia. Ensisynnyttäjäksi aika nopeaa toimintaa. :) Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sairaalassa saatiin perhehuone ja oltiin sairaalassa 3 päivää. Pikkuisen vointia ja painoa seurattiin tarkasti. Sairaalan henkilökunta olivat erittäin empaattisia ja asiantuntevia. Kotiin lähdettiinkin ristiriitaisin fiiliksin: sairaalassa apu oli koko ajan kellonsoiton päässä ja kotona oltaisiin omillamme, miten ikinä osaisimme pitää pikkuisen hengissä?

Kyllä sitä vaan osaa. Nyt jo arki vähän asettunut ja pikkuherra on kaikinpuolin tyytyväinen ja rauhallinen tapaus. Äiti ja Daddykin jo saanut vähän varmuutta otteisiin, eikä enää pelkää, että pikkuinen särkyy. Paino on noussut pikkumiehellä hienosti, nyt ollaan jo yli kolme kiloisia, tarkalleen 3170g! Eli kahdessa viikossa paino on noussut 500g!

Eihän tätä tunnetilaa pysty sanoin kuvailemaan. Se kun katson pientä poikaani, joka sylissäni nukkuu, saa minut tuntemaan jotain sellaista mitä en ole koskaan ennen tuntenut. Äidinrakkaus. Sitä sen täytyy olla. <3

Onnentäyttymys!

Hän on täällä!

Suloinen poikamme syntyi 13.7.2013 klo: 1.54

Kokoa pikkuisella oli vaatimattomasti 45cm ja 2670g.

Tänään on kotiuduttu sairaalasta ja nyt totutellaan ihan erilaiseen uuteen arkeen <3

Odotellaan...

Tänään tuli taas käytyä äitipolilla mittauksissa eikä mitään ihmeellisiä muutoksia ole tapahtunut: vauvan sydänkäyrä ok, pissa 1 plussalla ja verenpaine huiteli taas jossain 142/84 -lukemissa. Kunhan pysyy reippaasti alle sadan, niin kuulemma hyvä on. Ultratessa kaikki näytti hyvältä, nyt kokoarvioksi saatiin 2800g, eli pientä kasvua on tapahtunut! :) Napavirtaukset toimivat hyvin mutta lapsivesi oli entisestään vähentynyt. Edelleenkään ei olla hälyyttävällä tasolla mutta lääkäri haluaa nyt monitoroida meitä päivittäin. Olisin oman (ja mieheni!) mielenrauhan vuoksi saanut jäädä osastolle jo tänään, jossa sitten päivittäin nämä perusmittaukset tehtäisiin ja edettäisiin niiden tuloksien mukaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että koska mitään varsinaista hätää ei ole, vauva liikkuu, kasvaa ja voi hyvin, niin mieluummin olemme vielä kotona kun se on mahdollista.

Perjantaina tapaamme taas lääkärin ja katsotaan lapsiveden määrä, kohdunkaulakanavan tilanne (jota nyt 2cm jäljellä, kohdunsuu on kiinni mutta pehmenemäänpäin) ja mietitään mahdollista käynnistämistä ballongin avulla. Ballonki olisi kuulemma hellävaraisempi käynnistysmuoto kuin lääkkeellinen mutta kun kävin lukemassa muiden  kokemuksia siitä, niin enpä montaa positiivista kokemusta löytänyt...  Ei paljoa houkuttelisi 3 päivän tulokseton käynnistely ja päätyminen sektioon... Vaikka eihän sitä voi tietää miten omalla kohdalla tilanne etenee. Vauvan vointi on kuitenkin tärkeintä. Kunpa vaan luonto hoitaisi homman ja synnytys käynnistyisi itsestään!

Lääkäri kuitenkin totesi, ettei yli lasketunajan annettaisi raskauden jatkua, vaan silloin viimeistään käynnisteltäisiin. Hurjaa ajatella, että viikon sisällä meillä mitä luultavammin on käärö sylissä!

Tarkkaillaan

Äitipolilla tuli käytyä ja hyvä niin. Ihan aiheettomasti ei lähetettä sinne laitettu vaan tosiaan raskausmyrkytyksestä on viitteitä mutta ei vielä mitään hälyyttävää, siksi tilannetta tarkkaillaan parin päivän välein.

Polilla minut laitettiin käyrille ja pikkuisen sydän löi tasaista vauhtia. Verenpaine oli laskemaan päin (128/81) ja valkuaista pissassa vähemmän kuin aikaisemmin päivällä (asteikolla 1-3 arvo oli alle 1). Lääkäri ultrasi vauvan koon, lapsiveden määrän sekä istukan virtaukset. Koko oli pienenpuoleinen, tämän hetkinen kokoarvio oli vain 2,6kg. Se siitä neuvolan jättivauvasta, jota raskauden alussa povattiin... Lapsivettä oli myös vähänlaisesti, joka  yhdessä alentuneen sf-mitan ja minun painon kanssa viittaisi vauvan kasvun hidastumiseen. Istukan virtauksen olivat onneksi normaalit. Näitä edellä mainittuja tarkkaillaan nyt säännöllisesti. Sunnuntaina takaisin äitipolille verikokeisiin sekä käyrille, jonka jälkeen sitten tarkistetaan verenpaine ja pissa. Jos näissä ei ole hälyyttävää, niin ma tai ti neuvolaan samoihin mittauksiin ja keskiviikkona aika sairaalaan lääkärin mitattavaksi, jossa katsotaan onko muutosta tämänpäiväisiin arvoihin tapahtunut ja mietitään jatkoa.

Tällä hetkellä kaikki on siis hyvin. Pikkuinen liikkuu hyvin ja on virkeä. Huoli on kuitenkin kova. Eihän se auta kuin levätä ja yrittää ottaa rauhallisesti.

Äitiyspolille

Tämänpäiväisen neuvolakäynnin seurauksena saatiin lähete äitiyspoliklinikalle raskausmyrkytysepäilyn vuoksi. Pissassa ensimmäistä kertaa proteiinia sekä verenpaineet koholla. Varmuuden vuoksi kuulemma kannattaa käydä tarkistuttamassa tilanne. Väläyttelivät jopa synnytyksen käynnistämisen mahdollisuutta... Hui! Olo on kuin puulla päähän lyöty, en yhtään osannut tätä odottaa!

Nähtäväksi jää onko tässä jo tosi kyseessä... Jännittää!

Rv 38+3

Synnytyssairaala ja sairaalakassi

Loppuviikosta käytiin tutustumassa synnytyssairaalaan, jossa toivon mukaan pienokaisemme syntyy. Kyseessä on pieni sairaala, joka oli yksi syistä miksi sen valitsimme. Jospa henkilökunnalla ei olisi niin kova kiire ja pystyisivät olemaan enemmän läsnä... Kierroksen aikana ei ollut yhtään synnytystä käynnissä ja koko vuorokauden aikana oli syntynyt vain kolme vauvaa. Hoitaja tosin totesi, ettei aina ole näin hiljaista, että toisinaan tulee sulkujakin ettei tilaa ole, ja silloin lähetetään synnyttämään muihin lähikuntiin. Osastonhoitaja, joka meille tiloja esitteli, oli erittäin mukava ja sympaattinen ja esittelystä jäi hyvä mieli. Brittiläisenä mieheni oli innoissaan vuodeosastolla olevasta yhteisestä keittiöstä, josta voi halutessaan käydä hakemassa kupin teetä mihin kellon aikaan tahansa. :)

Yksi asia, joka minua jäi arveluttamaan, on että kun synnytyksen aika on, niin onkohan paikalla englanninkielentaitoista kätilöä? Esittelykierroksella hoitaja ei puhunut englantia vaan sovittiin, että minä käännän keskustelut miehelleni. Tässä ei siis minun puolestani ole mitään ongelmaa niin kauan kuin olen tolkuissani. Voisin kuitenkin väittää, että jossain vaiheessa synnytystä katoaa ajan- ja todellisuudentaju... Miestäni jo varoittelin, ettei minusta välttämättä ole koko aikaa kertomaan mitä tapahtuu ja missä mennään vaan täytyy toivoa, että vuorossa sattuisi olemaan joku pystyisi pitämään myös mieheni ajan tasalla. Vähän ahdistaa ajatus, että hän jää tästä kokemuksesta ulkopuolelle kielimuurin takia.

Sairaalakassia olen alkanut pakkaamaan. Paperille olen kirjoittanut ylös mitä mukaan tulee ottaa ja pikkuhiljaa niitä myös kassiin olen saanut siirrettyä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että kassin kanssa kuitenkin tulee kiire... Noh, lista on tehty suomeksi ja englanniksi, joten jos jotain unohtuukin voi mies ne jälkeenpäin kotoolta noutaa.

Rv 37+5

37+0 - taas yksi virstanpylväs saavutettu!

Jos alkuraskaus kuluikin hitaasti ja verkkaisesti niin tämä loppuraskaus kyllä etenee järjetöntä vauhtia! Nyt siis ollaan täysiaikaisia (rv 38 alkoi) ja jos vauva päättää nyt lähteä syntymään, niin ei sitä esteltäisi eikä ihmeteltäisi -paitsi ehkä minä itse...

Paljon saan kysymyksiä. että olenko jo ihan kärsimätön ja vieläkö maltan odottaa? Rehellisesti voin sanoa, ettei minulla ole mitään kiirettä synnyttämään vaan päinvastoin, toivon, että vauva viihtyisi vielä tovin vatsassa. Tieto siitä, että elämä tulee heittämään häränpyllyä hetkenä minä hyvänsä, on saanut minut malttamaan mieleni. Nyt on hyvää aikaa nauttia miehen kanssa kahden kiireettömistä aamuista (ja illoista), käydä leffassa, syömässä ja kylässä, ilman sen suurempia suunnitteluja ja valmistautumisia. Toki oma olo asettaa jonkinlaisia rajoituksia, kaikkea ei vaan tahdo enää jaksaa tehdä vaikka mieli tekisikin. Lisäksi tieto siitä, että ihan viimeistään v-i-i-d-e-n viikon päästä (42+1) pikkuinen on täällä, on niin huikeaa, että yritän nauttia tästä kiireettömästä elämäntilanteesta vielä kun se on mahdollista.

Sairaalakassia en ole vielä pakannut, lienee pitäisi? Vauvalle kotiintulovaatteet olen saanut valittua, vaikka vaikeaa se olikin. Luulen, että kassissa on pakattuna kolme eri asukokonaisuutta 2 eri koossa, eli yhteensä 6 erilaista bodya (isompaa kokoa, pienempää kokoa, kietaisumallia, pään yli puettavaa...) ja 6 erilaiset puolipotkarit (+ pari hattua, parit sukat, tumput...). Omakin järki sanoo, että vähempikin riittäisi mutta kun en osaa päättää! Ajattelin sitten, että menkööt! Katsotaan sitten kotiutumisvaiheessa, että mitä pikkuiselle laitetaan päälle. :) Oma kassi pitäisi saada pakattua ja olenkin jo miettinyt sen sisältöä. Nyt vaan pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen, ennen kuin käy niin, että kassia aletaan pakata silloin kun on jo tosi kyseessä...

Synnytyssairaalaakin pitäisi vielä käydä tutustumassa... Sitä suositeltiin kai jo rv 35 alkaen... Tästä ehkä huomaa, etten edelleenkään ole sisäistänyt sitä, että vauva on ihan oikeasti tulossa ja jo ihan kohta täällä! Paniikki!

Huomenna neuvolaan. Meidän oma hoitaja jää lomalle heinäkuuksi, joten seuraavan kerran tapaamme hänet kun pikkumies on täällä!

Not a giant baby!

Alkuviikosta käytiin viimeistä kertaa neuvolalääkärin vastaanotolla. Siellä lääkäri käsin tunnusteli vauvan kokoa sekä tarkisti, että paikat ovat kiinni ja vauva edelleen pää alaspäin raivotarjonnassa. Tuomio oli: "Not a giant baby" eli ihan normaalikokoista vauvaa odotellaan vaikkakin raskauden alusta asti (tai siitä kun sf-mittaa alettiin mittaamaan) ollaan oltu mitan yläkäyrillä, josta arveltiin, että vauva olisi isokokoinen, mutta tämä siis nyt tasoittunut ja nyt sf-mitta on ensimmäistä kertaa keskikäyrällä. Lääkäri arveli, että jos vauva syntyy laskettuna aikana painaa hän n. 3500-3800g. Mitään estettä hän ei nähnyt normaalille alatiesynnytykselle eikä hänen mukaansa lähetettä varsinaiseen synnytystapa-arviointiin tarvita. Lääkäri sanoi, ettei vauva ole vielä laskeutunut eikä kiinnittynyt ja kohdunkaulakin on vielä entisellään, totesi vaan, ettei vauva ihan lähiaikoina ole tulossa. Ei siis juhannusvauvaa meille! :) Hyvä niin, saa vielä pikkuinen kasvaa ja voimistua rauhassa ja tulla sitten kun siltä tuntuu!

Tämän myötä me vetäydymme Juhannuksen viettoon mökin rauhaan siskojeni ja veljeni kanssa, kuten joka vuosi. Ensi juhannus onkin sitten kohdallamme ihan erilainen, hassua ajatella!

 

 

Rauhallista Juhannusta kaikille!

Kuva Googlesta

Rv 36+2

Äitiyslomalla!

Tänään on virallisesti äitiyslomani ensimmäinen päivä. Minä. Äitiyslomalla? Absurdia.
Onneksi olen edeltävien viikkojen aikana saanut tehtyä aikalailla kaiken mitä olin suunnitellutkin ennen vauvan tuloa tehtäväksi, niin nyt voin tosissaan alkaa rauhoittumaan ja nauttimaan lomasta: levätä silloin kun tuntuu siltä, lukea kirjaa, viettää aikaa miehen kanssa, katsoa viime syksynä tallentamani Sinkkuelämää -tuotantokausi, tavata ystäviä, ylipäätään tehdä kaikkea mieluista. -Koska kohtahan siihen ei ole enää aikaa, niin kaikki tuntuu toitottavan...:)

Viikonloppuna lahjoin miestäni isyyspakkauksella, jonka olin hänelle koonnut:

 

Kokosin tavarat SpiderMan-laatikkoon, josta saa myöhemmin
pikkuselle lelukorin

 



Paketin sisältöä..



 

Daddy oli pakkauksesta valtavan otettu ja ylpeä, minun ihana, rakas mieheni! <3

 

 



Baby Showerit!

Eilen ihanat ystäväni järjestivät minulle vauvakutsut! Päivä oli ihan täydellinen ilmoineen, ruokineen, juomineen, ohjelmineen ja seuroineen. Päivä oli ihanan rento muutamine leikkeineen ja arvailuneen, jota seurasi seurustelua ja herkuttelua sekä lahjojen availua.Ystävät koristelivat kotimme ihanilla vauvajutuilla:

 

It´s a Boy! -palloja

Baby Shower!
 

Vaippakakku

 

Ilma oli mitä mahtavin ja saatiin nauttia auringosta takapihan terassillamme, ihanan täydellistä! Vieraat pääsivät ihastelemaan vauvanurkkausta sänkyineen ja hoitopöytineen, jotka saimme mieheni kanssa viimeinkin kasattua. Ohjelmassa oli pantomiimia, Äiti-korun tekemistä ja arvuuttelua vauvan syntymäajasta, pituudesta ja painosta. Jännä yhteensattuma oli, että toisistamme tietämättä arvasimme siskoni kanssa täsmälleen saman syntymäpäivän ja pituuden, paino heitti vain muutamalla kymmenellä grammalla. Lisäksi Daddy kotiuduttuaan täytti oman arvauslappusensa ja arvasi hänkin tuon saman syntymäpäivän! Saas nähdä onko 12.7. SE maaginen päivä...:)

 

Päivä meni tosi nopeasti, mutta niinhän se hyvässä seurassa taitaa aina mennäkin! Lahjuksia saatiin runsain mitoin: kimppalahjana kaikki ottivat osaa itkuhälyttimiin, joista olin ystävälleni aikaisemmin maininnut, että ovat vielä hankkimatta. Miehen avulla saivat juoniteltua niin, ettei minulla ollut hajuakaan yllätyksestä. Erinomainen ja todella tarpeellinen lahjaidea!

Philips Avent SCD525 -itkuhälyttimet

 

Lisäksi meitä hemmoteltiin ihanilla vaatteilla...

 

...sekä iltalukemisella. Ihana yksityiskohta oli laittaa pikkuisemme ultrakuva Synnytys-kirjan kanteen.

 

 

 

 

Päivä oli kerrassaan ihana! Ihan ihmeellistä, että viimeinkin juhlimme minun / meidän vauvajuhlia. Niistä niin monet kerrat olen vain haaveillut...

 

Oih, onnea on ihanat ystävät ja perheenjäsenet! <3

 

 

 

Mitä tuleman pitää?

Viikot ne vierivät ja pikkuhiljaa esiin nousee paniikki, kerkeänkö tekemään kaiken, mitä olen suunnittellut ennen vauvan syntymää... Mitään siis niin isoa ei ole suunnitteilla (remontteja tms.), mitä ei voisi tehdä syntymän jälkeenkin, mutta jotenkin tällainen suorittajaluonne haluaisi kaiken olevan aivan tiptop kun vauva kotiutuu... Lisäksi mielessä on alkanut pyöriä vauvan tuoma muutos -siis se, miten iso elämänmuutos on edessä! Olenko valmis? Onko mieheni valmis? Kestääkö parisuhteemme? Kestänkö minä? Älkääkä käsittäkö väärin, en vaihtaisi nykyistä olotilaani mihinkään, niin kiitollinen siitä olen mutta toisaalta rutiineja rakastavana sekä mestarisuunnittelijana edessä oleva tuntematon pelottaa. Mieheni mielestä stressaan ja ajattelen liikaa, häntä ei edessä oleva muutos niinkään mietitytä, ainoastaan on siitä innoissaan. Hänen mielestään ei kannata stressata sellaisesta, mitä ei ole vielä tapahtunutkaan... Voi elämä. Tässä me mennään kyllä niin ristiin, että väkisin alkaa pelottamaan kahta kauheammin, ettei hän ymmärrä yhtään mitä on edessä. Täytyy myöntää, että itse odotan vauva-ajan olevan rankkaa kaikkine muutoksineen ja tunteineen. Odotan vauvan olevan vaativa ja itkuinen, sitovan minut kotiin pitkäksi aikaa vailla omaa tilaa. Tosiasiassa en voi yhtään tietää mitä tuleman pitää: jos vauva-arki ei olekkaan näin kamalaa, niin sehän on sitten vain hyvä ja positiivinen asia! Ehkä on vähän vinksahtanut ajattelutapa ja ehkäpä tosiaan ajattelen liikaa...

Eilen käytiin neuvolassa ja kaikki oli kuten pitääkin. Pikkuinen on asettunut pää alaspäin, jonka hoitaja halusi varmistaa vielä ultralla. Niinpä pääsimme jälleen kurkkaamaan pikkuista ja voi että, kun oli liikuttava näky! <3 Hoitaja varoitteli, että saattaa olla hankalaa nähdä mitään konkreettista koska vauva alkaa olemaan jo niin iso ja tilaa on vähän. Kuvakulma oli kuitenkin juuri oikea ja pikkuinen paistatteli skannerin alla näyttäen kasvonsa, joista selkeästi pystyi erottamaan silmät, nenän ja maiskuttelevan suun, kun lapsivettä nieleskeli. Kasvoja ympäröi kädet, joista oli laskettavissa sormet. Varpaatkin vilahtivat kuvassa kun pikkuinen liikkui. Tuleva isä ja hoitaja olivat molemmat nenä kiinni monitorissa ihastellen pikkuisen yksityiskohtia. Hoitaja oli itsekin kovin innoissaan, sanoi, että harvoin pääsee näkemään heidän laitteillaan näin hyvin enää tässä vaiheessa.

Itsellä vointi on edelleen hyvä, joskin raskaus tuntuu pitkin päivää selässä ja jaloissa, jos ei muista levätä tarpeeksi. Turvotus on pahimmillaan nilkoissa ja sormissa, sormet ovatkin puutuneet suurimman osan päivästä mutta siihenkin alkaa jo tottumaan. Pidän huolta, että juon vettä vähintään
2-3 litraa päivässä, vältän suolaa ja liikun, minkä jaksan.
Väsymys on taas alkanut vaivaamaan, mutta hemoglobiinista se ei johdu tällä kertaa, se kun oli hienosti 125. Lieneekö sitten vauvan kasvu ja kannatteleminen vaatii veronsa päiväunien muodossa? Maha jatkaa kasvuaan ja sf-mitta on siellä yläkäyrän tuntumassa. Vaikka maha ei varsinaisesti eloa haittaakaan, saan edelleen sukat ja kengät jalkaan, pystyn kumartumaan, saan lakattua varpaankynnet jne., mutta sohvalta makuuasennosta ylösnouseminen tuottaa tuskaa! Ähellän ja punkerran ennen kuin saan itseni kammettua sieltä pystyyn. Miehelle totesinkin etten enää muista, miltä tuntuu nousta sohvalta ylös vaivattomasti... Toisaalta, jos tämä on suurin ongelmani, niin asiathan ovat paremmin kuin hyvin! :)

Rv 33+2

Kahdestaan -vielä hetken aikaa

Olimme mieheni kanssa viikonloppureissussa ihan kahdestaan, ehkäpä viimeisen kerran. Mietimme, että matkustaminen ei enää koskaan tule olemaan yhtä helppoa ja vaivatonta mutta toisaalta totesimme, ettei se haittaa ollenkaan, odotamme innolla perhematkoja kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Huomaamatta katse hakeutui lapsiperheisiin ja heidän iloitteluun, varsinkin niihin perheen pienempiin. Hymyillen mietimme, että kohta se on meidänkin elämää.

Vähän huolta viime aikoina on aiheuttanut vauvan vähäisiltä tuntuvat liikkeet. Jos aikaisemmin tuntui kunnolla potkut ja kääntymiset, niin ei samalla tavalla tunnu enää. Tottakai googlettelin ja löysin sivustoja, jotka tietävät kertoa että on tavallista että tilanahtauden vuoksi liikkeet eivät tunnu enää samalla tavalla. Viikon ajan olen tätä pohtinut ja yrittänyt mieltäni rauhoitella, koska kuitenkin liikkeitä on joka päivä tuntunut ja sydämenlyönnit olen saanut kotidoblerilla kuulumaan. Tänään kuitenkin soitin neuvolaan varmuuden vuoksi ja aina-niin-ihana hoitaja pyysi pistäytymään kuulemassa sydänääniä sekä keskustelemaan, että mikä on normaalia liikehdintää näillä viikoilla. Sain mielenrauhan ja ohjeet jatkoon jos liikkeitä ei tunnu tuntuvan. Kaikki siis hyvin. Vähän nolotti, että olinkohan ylireagoinut  ja sanoinkin hoitajalle, etten haluaisi olla ylihysteerinen ensiodottaja mutta toisaalta, en myöskään halua jälkeenpäin miettiä, että olisiko pitänyt ja mitä jos... Hoitaja kuitenkin vakuutti, että oli hyvä olla yhteydessä, niin ei tarvitse sitten turhaan murehtia.

Nyt kun taas illan mittaan liikkeitä tuntuu, saa jokainen niistä huokaisemaan helpotuksesta ja hymyn huulille. Siellä se pikkuinen viestittää, että voi hyvin eikä syytä huoleen ole.

Uuden aika

Siivoan työhuonettani, järjestelen hyllyjä ja pakkaan henkilökohtaisia tavaroitani laatikkoon odottamaan paluutani. Tässäkö se nyt on, enkö tosiaan tule tänne viikkoon, kuukauteen, vuoteen, vuosiin? Olo on haikea mutta samalla innostunut uuden elämänvaiheen alkamisesta. Pariin kertaan olen kysellyt kollegoiltani, että mitä jos kyllästynkin kotona. He ovat nauraen todenneet, että vauva varmasti pitää huolta siitä, etten pääse tylsistymään. Ai niin, vauva. Edelleenkin pääsee unohtumaan, että harras toive on käymässä ihan oikeasti toteen. Tuntuu  vaan niin epätodelliselta, että jo 10 viikon päästä meillä voi olla pikkuinen talossa, tai ihan viimeistään 12 viikon kuluttua.

31. raskausviikko käynnissä ja kaikki on niin kuin pitääkin. Eilen neuvolassa tehtyjen mittauksien perusteella vauva olisikin ihan normaalikokoinen ja sf-mittakin asettui kauniisti keskikäyrän kylkeen. Hoitajan perusteli viime kertaisen neuvolalääkärin saamaa mittaeroa sillä, että jokaisella mittaajalla on yksilöllinen tapa mitata ja tämä saattaa aiheuttaa eroavaisuuksia. Turvotusta alkaa pikkuhiljaa olemaan, ei kauheasti mutta niin, että sormukset olen jo ottanut pois, sukat kiristävät nilkoista ja sormet puutuvat pitkin päivää. Ei kuulemma aihetta huoleen, pitää yrittää juoda mahdollisimman paljon, liikkua tilanteen mukaan ja välttää suolaisia herkkuja. Eilen samaisella neuvolakäynnillä alueemme perhetyöntekijä tuli esittäytymään ja kyselemään ajatuksiamme raskauden kulusta, vauvan syntymästä ja ensimmäisistä viikoista kotona. Mieheni oli maailman suloisin selittäessään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, sen mahdollisuudesta ja, että hänen täytyy pitää huolta minun jaksamisestani. <3

Isyyspakkaus on viimeistelyä vaille valmis. Huh, siinä onkin ollut väkertämistä mutta olen satavarma, että mieheni arvostaa sitä suunnattomasti. Hän tietää jotakin olevan tekeillä koska postipaketteja on saapunut sieltä ja täältä nettifirmoista ja minä olen kierrellyt ja kaarrellut niiden sisällöstä. Nyt pitäisi vielä ajankohta miettiä, että koska pakkauksen annan? Voi olla etten malta sitä enää pitkään pimittää...

rv 30+1

Neuvolalääkäri

Tänään oltiin neuvolalääkärissä. Ensiksi hoitajan kanssa tsekattiin perusmittaukset: hemppa on nousussa, nyt 115. Ei kuulemma vieläkään hurrattava mutta tyydyttävä. Verenpaine, paino ja turvotus ok, kuten myös olo ylipäätänsä. Lääkäri teki sisätutkimuksen, jonka mukaan kaikki on kunnossa. Vatsan päältä tunnusteltaessa sanoi, että vauva on isokokoinen viikkoihin nähden. Sanoi kyllä ettei ole mitään syytä huoleen, että on hyvä, että vauva kasvaa mutta että lähempänä synnytystä täytyy varmasti käydä äitipolilla tarkemmissa mittauksissa, jossa varmistetaan vauvan todennäköinen koko sekä arvioidaan synnytystapa (että mahtuuko alateitse tulemaan..).

Raskausajan diabeteksestä ei ole testien mukaan huolta. Toinen sokerirasitustesti takana ja arvot erinomaisia. Painoa on tullut raskauden alusta 6 kg. Löysin jonkin vanhan painonnousutaulukon vuodelta 2009, jota olisi kuulemma aikoinaan neuvolassa jaettu. Taulukko kertoo viitteellisesti painonnoususta viikko-viikolta:

RV:t

0-12 = 0-1kg

12-15 = 2kg

15-18 = 3kg

18-21 = 4kg

21-23 = 5kg

23-26 = 6kg

26-28 = 7kg

28-31 = 8kg

31-33 = 9kg

33-37 = 10kg

37-40 = 11kg

Mitenkään kiveen kirjoitettuja luvut ei varmastikaan ole. Painonnousuun vaikuttaa moni tekijä ja on siksikin niin yksilöllistä.

Lääkäri neuvoi tarkkailemaan ruokavaliota entistä enemmän, se on ainoa millä voin itse vaikuttaa tässä tilanteessa  Varmistaa, ettei vauva kasva turhasta sokerista... Kieltämättä herkkuja on nautittu luvattoman paljon viime aikoina ja nyt onkin aika ottaa itseään niskasta kiinni. Jos en nyt ihan ehdottomaan herkkulakkoon ryhdy niin ainakin täytyy kiinnittää huomiota herkkujen määrään ja sopia itseni kanssa tietystä päivästä, jolloin niitä saisi nauttia. Vaihtuu irtokarkit kirsikkatomaatteihin ja suklaat babyporkkanoihin! :)


PS. enää 99 päivää laskettuun aikaan!

Isyyspakkaus

Työkaverini palasi kahden viikon lomaltaan ja totesi, että sinä aikana minulle on kasvanut kunnon vauvamaha! Niin se kyllä taitaa ollakin. Enää tätä ei voi erehtyä luulemaan vain keskivartalolihavuudeksi... Ensimmäistä kertaa minulle tarjottiin jopa istumapaikkaa täpötäydessä julkisessa kulkuvälineessä. Häkellyin tästä niin, että kieltäydyin vaikka jalkoja pakottikin. Täytynee oppia ottamaan tällaiset armopalat vastaan tulevaisuudessa...:)

Muutin blogin ulkoasua vaaleansiniseksi Pikku-ukon mukaan. Pikkuinen pyörii ja hyörii kovasti, ihana tunne kun tietää, että kaikki on hyvin! Tällä viikolla mies tunsi ensimmäistä kertaa pikkuisen potkut ja liikkeetkin näkyvät jo päälle päin kun maha hytkyy pikkuisen potkujen tahdissa.

Isyyspakkausta olen suunnitellut miehelleni. Pitäisi saada itsensä tuonne nettiin pyörimään ja sieltä tilamaan kaikenlaista kivaa ja käytännöllistä. Tokihan pikkuiselle on saatava daddyn suosikkijalkapallojoukkueen paita tai body alkajaisiksi! Ehdotuksia hyväksi koetuista tavaroista / asioista toki otetaan vastaan. Tulen sitten kertomaan kun olen saanut paketin kasaan!

Ps. 25. viikolla jo!

Tavarapaljoutta!

Neuvolassa tuli käytyä ja liputja laput saatu mukaan Kelalle lähetettäväksi. Äitiyspakkausta jään odottelemaan innolla!

Hemoglobiini oli alhainen sormenpäästä mitattuna (96), joten hoitaja lähetti minut verikokeeseen, josta selviää tarkempi arvo sekä elimistön rautavarastot. Kehotti kuitenkiin jo aloittamaan lisäraudan, arvot kun ovat laskeneet joka neuvolakäynnillä. Soitti vielä perään, että suonesta otettu arvo on selvästi parempi (115) mutta silti suosituksien alarajoilla. Ehkäpä tässä on syy jatkuvaan väsymykseen, vaikkakin luulin sen vain kuuluvan raskauteen. Yllätyksenä tuli myös, että raudan puute aiheuttaa hengästymistä, jonka olen vain pistänyt huonon kunnon piikkiin... Nähtäväksi jää, että piristyykö olo tässä lähiviikkoina. Muuten voin erinomaisesti. Mieli ja ruumis voivat hyvin! Oli ihana kuulla eilen ystävältä, että näytän niin rauhalliselta, seesteiseltä ja onnelliselta. Kuulemma hehkun raskauden iloa. Siitä hehkumisesta en tiedä mutta muuten olen vain niin käsittämättömän onnellinen ja kiitollinen tilastani, varsinkin kun tietää, että toisinkin voisi olla....

Hankintoja pikkuista varten on tullut tehtyä jo paljonkin -tai lähinnä ystävät ja perheenjäsenet ovat tehneet niitä puolestamme! Vaatehuone on pikkuhiljaa alkanut täyttyä sitteristä, koliikkikeinusta, leikkimatosta, syöttötuolista, rintapumpusta, auton turvaistuimesta, vaatepussukoista ja mistähän kaikesta muusta? On jo pari kertaa pitänyt kohteliaasti kieltäytyä tarjotuista tavaroista ja leluista, ajatuksena itsellä kun on ollut, että ei sitä alkuun niin hirveästi tarvita...

Pinnasänky ja hoitopöytä saadaan lapsen tulevalta kummitädiltä, parhaalta ystävältäni, joka on ollut erinomainen apu näissä hankinnoissa. Hän on vinkannut minulle jos on löytänyt myynnissä olevan kätevän ja käytännöllisen tarvikkeen, jota varmasti tulee tarvitsemaan, ja sen olen sitten hankkinut.
On kyllä ollut helppoa, kun on ollut joku jonka puoleen kääntyä, kun on joutunut miettimään, että mitä kaikkea sitä tarvitseekaan hankkia. Hänellä on kokemusta kolmen lapsen hankinnoista ja täten myös vertailupohjaa eri merkkien ja ominaisuuksien kesken. Olen säästynyt paljolta pohtimiselta ja varmasti myös virheellisistä hankinnoista. Onnea on hyvät ystävät! Tuo samainen ihanuus tulee tänään auttamaan Kelahakemuksien ym. täyttämisessä. Mitä tekisinkään ilman häntä? :)

Kaikki tähän mennessä hankitut vaatteet olen lajitellut kasoihin koon mukaan ja ne odottavat pesua ja lipastoon laittoa. Alunperin olin ajatellut nämä askareet tehdä toukokuussa, kun loma alkaa, mutta sitten sinne alkoi kerääntyä kovasti kaikenlaista tekemistä: pesutupa (matot ja petivaatteet), aidan rakentaminen, makuuhuoneen uudelleen järjestäminen, kaappien siivous, ylimääräisistä kalusteista ja tavaroista eroon pääseminen ja, ja, ja... Lomastakin pitäisi nauttia! Niinpä olenkin aloitellut askareita jo nyt, niin ei sitten tule kiire...

Eli nyt jatkamaan siivousta, tai lähinnä kaappien järjestämistä, pikkuiselle on tehtävä tilaa!

rv22+5

Rakenneultra

Koittihan se päivä viimeinkin. Alkuun voin helpotuksekseni kertoa, että rakenteellisesti kaikki oli kunnossa. On se kyllä ihmeellistä mitä kaikkea voidaan nähdä jo tässä vaiheessa. Käytiin rakenteet läpi päästä alkaen ja vaikka kätilö selittikin mitä milloinkin oli mittaamassa, huomasin, että jossain vaiheessa luulin ruudulla tutkittavan päätä ja sitten kätilö ilmottikin sen olevan vauvan vatsa! :) Kätilö ilmoitti, että kaikki on niin kuin näinä viikkoina kuuluukin, eikä hänen silmissään mitään epätavallista löytynyt.

Pikkuinen potkaisi pari kertaa suoraan ultralaiteeseen ja kätilö kysyi, että tunsinko minä liikkeet. En tuntenut niitä sillä hetkellä mutta muuten olen alkanut niitä päivittäin tuntemaan. Sellaista pientä möyrimistä. :)

Entä pienokaisen sukupuoli? Selvisikö se? Selvisihän se. Mies seisoi ultran ajan näytön vieressä nähdäkseen kaiken mahdollisimman hyvin ja tarkasti. Mittauksien välissä näytölle ilmestyi tietoja ultrasta ja mieheni kääntyi minua päin ja huuhdahti, että hän tietää kumpi se on! Minä siihen, että kuinka hän voi sen tietää ja mies siihen, että se luki siinä näytöllä: female. Siinä samassa molemmat tajuttiin, että kyseessä oli minun sukupuoleni, ei vauvan! Kuullessaan, että toivoisimme saavamme tietävää kumpi on tulossa, kätilö hetken tutkittuan sanoi, että napanuora kulkee jälkojen välistä mutta on siellä jotain muutakin... Että jos meille tyttö syntyy, niin hän kyllä ihmettelee kovasti! Eli pientä poikaa odotetaan täällä(kin) innolla! <3

Voihan vauva sentään! Niin ihanaa ja huojentavaa! Jokohan sitä nyt alkaisi uskomaan, että tämä todella tapahtuu meille?

Vielä hetki...

Vielä pitäisi aamupäivä malttaa töissä kärvistellä, ja kuten näkyy, niin ei sitä paljoa pysty töihin keskittymään... Puolen päivän aikoihin lähden kotia kohti ja sieltä sairaalaan.

Jännitys kasvaa tunti tunnilta. Niinkään ei jännitä sukupuolen selviäminen kuin että onko kaikki kunnossa? Toki on kutkuttavaa ajatella, että sukupuolikin ehkä selviää. Sillä ei kyllä ole mitään väliä, kumpikin käy! :) Poikaa kuvittelen jostain syystä odottavani, mutta tähän ei ole kyllä mitään tieteellisiä perusteluja, mikä lie etiäinen. Katsotaan, pitääkö paikkansa...

Korkeammilta voimilta pyydän nyt, antakaa meidän olla niin onnekkaita, että pienellä olisi kaikki hyvin. <3

Vielä 43 tuntia...

Jännitys sen kun tiivistyy... Vielä pitäisi malttaa kaksi yötä nukkua ennen kuin saadaan vastaus mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Parina menneenä iltana olen uskaltautunut pienen sydänääniä kuuntelemaan kotidoplerilla ja hyvin olen ne saanut kuulumaan: siitä jyskeestä ei ole voinut erehtyä!

Viime yönä heräsin siihen, kun kylkeä kääntäessä alavatsalla tuntui kolme perättäistä "muljahdusta". Tunne oli niin erikoinen ja uusi, että ihan heräsin siihen ja mietin, että mahtoiko ne olla pikkuisen liikkeitä? Yritin siinä vielä pyöriä uudemman kerran suuntaan jos toiseenkin, josko olisin tuntenut ne uudelleen, mutta sitten uni vei voiton...:) Enää ei toivottavasti mene kauaa, kun voin tuntea pikkuisen liikkeet joka päivä..

Ihan mahaton

Rakenneultra on  e-n-s-i-  v-i-i-k-o-l-l-a! Ei voi aika kulua tarpeeksi nopeasti! Iänikuinen huolipeikko nostaa taas päätään, että onkohan kaikki hyvin...? Ihan salamana kirkkaalta taivaalta tuli pelko, että maha ei kasva tarpeeksi, ei ole tarpeeksi iso viikkoihin nähden. Onhan se vähän kasvanut mutta helposti vielä luultavissa, että olen vain lihonnut. Painoakaan ei ole tullut sen alun 3,5 kg jälkeen ja kohta häämöttää jo puoliväli. Onkohan tämä normaalia?

Kai sitä luuli, että kun oli mahaa jo ennestään ennen raskautta, niin sitten kun kohtu alkaa siellä alla kasvamaan niin se työntäisi mahan ulos kovinkin nopeasti ja painoa kertyisi entistä enemmän. Väärin.

Ystäväkin totesi, ettei osaa sanoa onko minulla raskausmahaa vielä, koska sitä ei näy päälle päin kun käytän väljiä vaatteita. Totta. En ole vielä valmis mahaa tuomaan esille varsinkin kun pelkään, ettei siellä mitään olekaan, ja siksi se ei kasva. Viikonloppuna sain vielä vanhat farkkuni jalkaan, ja vetskarin ja napinkin kiinni. -joskin farkkujen vyötärö rullaantui alaspäin...


Vau.fi -sivuilla käyn katselemassa Raskaus animaationa -videota, joka näyttää vatsan kasvamisen viikoittain, ja vertailen omaani siihen. Vaikka ei pitäisi vertailla, ei. Kaikki ollaan yksilöitä ja kaikilla se mahaa kasvaa yksilöllisesti, mutta silti se huolestuttaa.


Voi, miksi tämän pitää olla taas näin stressaavaa? Hetkeksi jo pääsin peloistani ja nyt ne ovat täällä taas!
Ehkäpä se on vaan se lähestyvä rakenneultra joka jännittää. Onko pienellä kaikki hyvin? Kasvaako hän normaalisti? Selviääkö sukupuoli? Näihin saamme vastauksen toivottavasti ensi viikolla.

Neuvolassa

Neuvolassa tuli käytyä loppuviikosta ja oli oikein onnistunut käynti! Sain mielenrauhan kun sydänäänet alkoivat heti kuulumaan kun anturi vatsaa kosketti. Kuulosti ihan hevosen laukalta, koppottikoppotikoppoti...:) Syke pienellä oli 150.

Sokerirasituksen tuloksetkin sain, eikä viitteitä raskausajan diabeteksestä ole. Hemoglobiini oli laskenut edellisen käynnin 136:sta 116:sta. Väsymyksen vuoksi hoitaja suositteli lisäraudan aloittamista. Tosin epäilen, että väsymys voi olla töistäkin johtuvaa...

Liikkeitä odotan tuntevani kovasti. Jotain kutitusta olen alavatsalla tuntenut, mutten lähtisi vannomaan, että asialla on pikkuinen... Vaikka voihan se ollakin! Eiköhän lähiviikkoina asia varmistu.

Mahakin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ja käy vaan hankalammaksi sitä yrittää peitellä... Ensimmäiset raskausarvetkin ovat jo ilmestyneet. Nice... Tätä menoa vatsanahka on  kirjava kuin papukaija raskauden päättyessä mutta se on pieni hinta siitä mitä on tulossa <3

Paino oli laskenut kilon edelliseen käyntiin verrattuna. Näin paino on noussut raskauden alusta 3,5kg. Kaikki tuo tuli ensimmäisten viikkojen aikaan kun nälkä kurni vatsassa koko ajan ja pahoinvointi pakotti puputtamaan jatkuvalla syötöllä jotakin. Onneksi makeanhimo on hellittänyt, vaa´an lukemat voisi muuten näyttää vallan jotain muuta... Tosin nyt makea taas maistuu mutta pitää olla varovainen, ettei ihan mahdottomaksi mene.

Kaikki hyvin valtakunnassa! Nyt lähden ihanan ystäväni kanssa viettämään lauantai-aamupäivää kirppistelyn ja kahvittelun merkeissä. Ihanaa lauantaita kaikille!

Hiljaiseloa

Todellista hiljaiseloa vietelty täällä blogin puolella. Toki olen käynyt muiden kuulumisia lukemassa ja toisinaan kommentoimassakin.

Itsellä ei tunnu asiaa kirjoitettavaksi riittävän. Ehkä syynä on se, että alun perinhän pistin tämän blogin pystyyn  purkaakseni tunteita ja pettymyksiä raskautumisen vaikeuksista, ja nyt kun raskaus on hyvässä vauhdissa, päämäärä on ikään kuin saavutettu. Toinen syy on, että saan puhua raskaudesta kyllästymiseen saakka (onko se edes mahdollista?) ystävien ja läheisteni kanssa. Vihdoinkin minullakin on sanottaavaa raskausoireista, tuntemuksista, peloista ja toiveista. Vihdoinkin tunnen kuuluvani tuohon joukkoon, josta niin pitkään vain haaveilin.

Missään nimessä en voi vieläkään, jos koskaan, huoahtaa helpotuksesta. Kyllä mielessä vaanii vaikka mitä mörköja mutta jotta tästä raskausajasta selviää suht selväjärkisenä, on ne möröt tungettava takaisin sinne mielen perukoille ja uskotella itselle, ettei mikään voi mennä pieleen. Neuvolassa hoitaja sen hyvin sanoi, että vaikka kuinka sitä yrittäisi valmistaa itseään siihen pahimpaan, niin ei se auta. Aivan yhtä järkyttävä kokemus se tulisi silti olemaan. Niinpä yritän pitää vaaleanpunaisia laseja silmilläni ja kuvitella, että kaikki tulee menemään enemmän kuin hyvin.

Ensi viikolla on neuvola ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Ensimmäiseksi sisään astuessa aion pyytää, että kuunnellaan sydänäänet. Vaikka sitä ei annakaan peloille valtaa, niin on ne silti olemassa... Ystäväni lainasi minulle koti-dobleria mutta en ole uskaltanut sitä itse vielä käyttää. Pelkään, etten löydä tai tunnista sydänääniä tai sekoitan ne omiini... Ehkä pyydän ystävääni viikonloppuna kylään, jospa hän useamman raskauden läpi käyneenä, löytäisi ne paremmin. Ja jos ei löydäkkään, niin eipähän tarvitsisi neuvolaa odottaa kovin kauaa... We´ll see!

Liikkeitä odotan kovasti tuntevani. Tiedän, että siihen saattaa kuulua vielä muutama viikko, mutta siitä huolimatta herkeämättä analysoin jokaista suolen mutkan muutosta, ilmavaivaa, kutitusta ja mitä niitä tuntemuksia kaikkea (muka) onkaan ollut. En usko, että mitään olen vielä oikeasti tuntenut mutta sitä odotellessa. Toivottavasti tuntisin pian, niin tämä jatkuva epäileminen, jossittelu ja sitkuttelu saisi luvan loppua.

Vatsa alkaa jo pikkuhiljaa kasvamaan. Vielä se on peiteltävissä löysillä paidoilla, mutta sellaisista paidoista alkaa olla pulaa. Suurin osa on jo sen verran vatsan kohdalta kireitä, ettei sitten voisi tilastani erehtyä. Itse en kuitenkaan ole ihan vielä niin sinut asian kanssa, että haluaisin vatsaani alkaa esittelemään. Varmasti senkin aika tulee, varsinkin jos rakenneultrassa kaikki on hyvin (rakenneultra 4 viikon päästä = pieni ikuisuus...).

Työpaikallani raskauteni on jo yleisesti tiedossa. Vaikka itse kerroin siitä vain omalle tiimilleni, on puskaradio toiminut hyvin.. Onnittelujen vastaanottaminen puolitutuilta ja toteamukset, kuten: no, kyllä se susta jo vähän näkyykin, saa tekohymyn piirtymään kasvoilleni. En vielä haluaisi jakaa tätä onnea kaikkien kanssa. Vasta sitten kun rakenneultrassa kaikki näyttää hyvälle, vatsa kasvaa ja viikot paukkuu. Tai ehkä vasta sitten, kun pienokainen on turvallisesti täällä minun sylissäni.

Uskomatonta, että juuri alkoi 5. raskauskuukausi (viikkojen mukaan). Olen siis viidennellä kuulla raskaana! Hohhoh!

Rv 16+3

Hormonimyskyjä

Yksi asia tässä raskaudessa on herättänyt ihmetystä, nimittäin kaikenlaisten hormonien ja tunteiden heittelyt, tai siis kun niitä ei ole ollut, ei minkäänlaisia! Päinvastoin koen, että olen rauhallisempi ja seesteisempi kuin ennen raskautta.

Luulen, että kun tämä vauvan alulle saanti -projekti kesti niinkin pitkään kuin kesti, niin varsinkin viimeisen vuoden aikana huomasin kuinka se kaikki alkoi vaikuttamaan mielialaani ja persoonaani. Kaikki ne pettymykset ja vastoinkäymiset nakersivat iloisuuttani ja onnellisuutta pala palalta. Taisin huomaamattani, tai välinpitämättömyyttäni, luisua jonkinasteiseen masennukseen tai alakuloon. Olin vihaisempi ilman varsinaista syytä ja usein sen mieheeni purin. Olin itkuisempi, saatoin yhtenä hetkenä olla onnellisempi kuin koskaan ja seuraavassa huutaa ja raivoa jostain ihan mitättömästä. Välinpitämättömyyteni näkyi myös liikunta- ja ruokailutavoissani. Tiesin,  että pitäisi kiinnittää huomiota liikuntaan ja vielä enemmän ravintoon, mutta en jaksanut tehdä asialle mitään. Söin suruuni ja palkitsin itseäni suklaalla ja kun kiloja kertyi, pahensi se ahdistusta entisestään.

Kaiken edellisen perusteella kuvittelin, että raskauden mukanaan tuomat hormonit tekisivät minusta ihan hirveän pirttihirmun. Varoittelin miestänikin jo alussa, että ihmeellisiä raivokohtauksia saattaa olla edessä ja, että koittaisi sitten ymmärtää.

Mutta ei mitään. Ei mitään negatiivisiä tunteita tai lieveilmiöitä havaittavissa. Pelkästään positiivista. Kuten miehenikin sanoi, raskauden alettua olen ollut säyseämpi, iloisempi ja yksinkertaisesti onnellisempi. -Ja onnellinen oon.




Ps. Makeanhimokin on hellittänyt niin paljon, että suklaa vähän jopa ällöttää. Miten tämä on edes mahdollista?! Vaikka hyvähän se vaan on ja toivon, että tämä normaalisuhtautuminen makeaan kestää jatkossakin.

Ensimmäisiä hankintoja

Taannoinen vierailu mieheni kotimaassa oli tarkoitus pitää sisällään myös hankintoja tulevaa varten. Varsinkin kun matkaa edeltäneessä ultrassa edelleen kaikki oli hyvin ja omaa mieltäni kummitellut aikarajakin jo ylitetty (8. vko, jolloin viimeksi kaikki päättyi).

Tulihan sitä shoppailtua ja kaupoissa kierreltyä. Kaikissa kaupoissa kävin lastenvaateosastolla kaikkea söpöä ihastelemassa ja näpertelemässä. Ja vaikka kuinka olin orientoitunut, että nyt voisin ostella jotain pientä molemmille sukupuolelle sopivaa, en kuitenkaan pystynyt. Ainoa vaatekappale, jota harkitsin tosissaan oli pienen pieni potkupuku, jonka rinnassa luki: Born in 2013! Sitä kannoin hetken jopa mukanani, aikomuksena se ostaa. Sitten jänistin ja vein sen takaisin paikoilleen ja poistuin liikkeestä.

Matkamme alkoi lähestyä jo loppuaan kun minua alkoi harmittamaan, etten ollut sitä pientä potkupukua ostanut. Kultainen mieheni kävi vielä katsomassa, josko sen olisi toisesta liikkeestä saanut, mutta niitä ei enää ollut ollut, joten mieheni päätyi hankkimaan alla olevan setin pienokaiselle. Aivan ihana, "Mummy and Daddy love me" -tekstillä varustettu pitkähihainen paita (joka kuvakulmasta johtuen näyttää jättiläiseltä) sekä pieni myssy ja sukat. Aaaawww! 

Rakas ystäväni, joka on ollut rinnallani, paitsi koko tämän vauvamatkan, niin myös koko aikuisikäni, on luonnollisesti puolestamme erittäin onnellinen. Kolmen lapsen äitinä hän rakastaa Polarn O. Pyretin vaatteita ja on jo pitkään puhunut, että ei malta odottaa, että saa ostaa meidän pikkuiselle jotain. No, nyt sitten np-ultran jälkeen hän oli rohkaistunut ostamaan alla olevan potkupuvun, joka on aivan ihana! Mielestäni sellaista kivaa retrotyyliä, joka sopii kummalle tahansa sukupuolelle. Tätä kääntelin ja vääntelin käsissäni ihastellen, että tosiaanko meille näitä tarvii alkaa kohta hankkimaan?

 

 

rv 13+5

Neuvolassa

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa neuvolassa. Joulukuun kiireet olivat siihen syynä, ettei aikaisemmin olla käyty. Alkuhaastattelu tehtiin aikaisemmin puhelimessa ja sen perusteella hoidettiin kaikki paperiasiat ja lähetteet kuntoon. Neuvolassa meidät otti vastaan erittäin ystävällinen ja mukava hoitaja. Hänen englanninkielen taito oli erittäin hyvä, joten kävimme keskustelun englanniksi, mikä mahdollisti myös mieheni osallistumisen tapaamiseen.

Suuria yllätyksiä ei tämä kerta tarjonut, kerkesinhän silloin ensimmäisen raskauden aikana käymään myös neuvolassa, jossa ensikäynnillä käytiin läpi kaikki samat asiat historiasta, ravinnosta, liikunnasta jne. Saimme kasan esitteitä ja papereita mukaan, joita voimme sitten iltasella lueskella.

Downin syndrooman seulontatulos oli normaali eikä lisääntynyttä riskiä todettu. Olimme tästä mieheni kanssa jo puhuneet, ettei tulos olisi vaikuttanut mihinkään, mutta toki, jos on mahdollista tilanteeseen valmistua, olisi se ollut hyvä tietää jo tässä vaiheessa. Onhan toki tapauksia, jotka eivät näissä seulonnoissa näy.

Sydänääniä ei yrityksistä huolimatta saatu kuulumaan, ja vaikka hoitaja varoitteli jo ennestään tästä, niin kyllä se sai taas aikaan ahdistusta. Onneksi ymmärtäväinen hoitaja sanoi, ettei halua lähettää meitä kotiin miettimään, onko kaikki hyvin, vaan kävimme neuvolalääkärin huoneessa ultralaitteella katsomassa, että kaikki oli kunnossa. Ja olihan siellä! Tämä oli nyt neljäs ultra tässä matkan varrella ja kyllä se nyt vaan on alettava uskomaan, että siellä kehitytään ja kasvetaan normaaliin tapaan.

Koska lähisuvussani on aikuisiän diabetesta, joudun käymään kahdesti sokerirasituskokeessa. Ensimmäisen kerran heti jo ensiviikolla ja sitten toisen kerran joskus viikolla 25+. Parempihan se on tietää heti jo alusta lähtien jos on raskausajan diabetes. Tosin itse olen luottavaisin mielin asian kanssa.

Täällä siis kaikki hyvin ja olo on luottavainen ja seesteinen. Alkuajan pahoinvointikin on jo aikaa sitten väistynyt ja, lukuunottamatta pitkään jatkunutta flunssaa, olo on mitä mainioin.

Töissäkin kerroin uutiset alkuviikosta ja vastaanotto oli, niin esimiehen kuin työtovereidenkin puolesta, lämmin.

On tämä vaan ihmeellistä. Edelleenkin sitä aika ajoin ihmettelee, että minäkö raskaana???

Kotiuduttu

Nyt on reissusta kotiuduttu ja ihana loma miehen kotimaisemissa vietetty. Matkalaukut jatkavat vielä reissuaan, toivottavasti ne kuitenkin löytävät tiensä pian kotiin, niihin kun on pakattu puolet elämästä!

Tänään olimme np-ultrassa. Jännitys oli jotain aivan hirveetä ja viime kerran kauhukokemukset olivat mielessä. Onneksemme ahdistus vaihtui iloon ja hämmennykseen siitä, että kaikki on hyvin. Kaikki, mitä on näillä viikoilla nähtävissä, näkyi normaalina: kallo, aivot, sydän, vatsapeitteet, mahalaukku, virtsarakko, ala- ja yläraajat. Myös niskaturvotus oli normaaliarvojen puitteissa.

Raskausviikkoja on tänään  12+3 ja sikiö vastaa 12+0. Tämä siitä syystä, että ovulaatio oli sen 3 päivää myöhässä. Laskettua aikaa ei kuitenkaan lähdetty muuttamaan, vaan se on edelleen viimeisten menkkojen mukaan 16.7.2013

Saimme mukaan muutaman ultrakuvan, joita en voi olla ihastelematta. Miten voikin jo näyttää ihan oikealta vauvalta, vaikka mittaa pienellä on reilut 5 cm?!


Nyt annan itselleni luvan alkaa luottamaan ja uskomaan, että meille tämä pieni ihme suodaan. On sanomattakin selvää, että olemme onnesta ymmyrkäisinä, samoin kaikki läheisemme. Tästä vuodesta ei voi tulla muuta kuin hyvä!

Ihanaa ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille! Kunpa vuosi 2013 toisi mahdollisimman monelle hyviä uutisia! <3