Rakenneultra

Koittihan se päivä viimeinkin. Alkuun voin helpotuksekseni kertoa, että rakenteellisesti kaikki oli kunnossa. On se kyllä ihmeellistä mitä kaikkea voidaan nähdä jo tässä vaiheessa. Käytiin rakenteet läpi päästä alkaen ja vaikka kätilö selittikin mitä milloinkin oli mittaamassa, huomasin, että jossain vaiheessa luulin ruudulla tutkittavan päätä ja sitten kätilö ilmottikin sen olevan vauvan vatsa! :) Kätilö ilmoitti, että kaikki on niin kuin näinä viikkoina kuuluukin, eikä hänen silmissään mitään epätavallista löytynyt.

Pikkuinen potkaisi pari kertaa suoraan ultralaiteeseen ja kätilö kysyi, että tunsinko minä liikkeet. En tuntenut niitä sillä hetkellä mutta muuten olen alkanut niitä päivittäin tuntemaan. Sellaista pientä möyrimistä. :)

Entä pienokaisen sukupuoli? Selvisikö se? Selvisihän se. Mies seisoi ultran ajan näytön vieressä nähdäkseen kaiken mahdollisimman hyvin ja tarkasti. Mittauksien välissä näytölle ilmestyi tietoja ultrasta ja mieheni kääntyi minua päin ja huuhdahti, että hän tietää kumpi se on! Minä siihen, että kuinka hän voi sen tietää ja mies siihen, että se luki siinä näytöllä: female. Siinä samassa molemmat tajuttiin, että kyseessä oli minun sukupuoleni, ei vauvan! Kuullessaan, että toivoisimme saavamme tietävää kumpi on tulossa, kätilö hetken tutkittuan sanoi, että napanuora kulkee jälkojen välistä mutta on siellä jotain muutakin... Että jos meille tyttö syntyy, niin hän kyllä ihmettelee kovasti! Eli pientä poikaa odotetaan täällä(kin) innolla! <3

Voihan vauva sentään! Niin ihanaa ja huojentavaa! Jokohan sitä nyt alkaisi uskomaan, että tämä todella tapahtuu meille?

Vielä hetki...

Vielä pitäisi aamupäivä malttaa töissä kärvistellä, ja kuten näkyy, niin ei sitä paljoa pysty töihin keskittymään... Puolen päivän aikoihin lähden kotia kohti ja sieltä sairaalaan.

Jännitys kasvaa tunti tunnilta. Niinkään ei jännitä sukupuolen selviäminen kuin että onko kaikki kunnossa? Toki on kutkuttavaa ajatella, että sukupuolikin ehkä selviää. Sillä ei kyllä ole mitään väliä, kumpikin käy! :) Poikaa kuvittelen jostain syystä odottavani, mutta tähän ei ole kyllä mitään tieteellisiä perusteluja, mikä lie etiäinen. Katsotaan, pitääkö paikkansa...

Korkeammilta voimilta pyydän nyt, antakaa meidän olla niin onnekkaita, että pienellä olisi kaikki hyvin. <3

Vielä 43 tuntia...

Jännitys sen kun tiivistyy... Vielä pitäisi malttaa kaksi yötä nukkua ennen kuin saadaan vastaus mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Parina menneenä iltana olen uskaltautunut pienen sydänääniä kuuntelemaan kotidoplerilla ja hyvin olen ne saanut kuulumaan: siitä jyskeestä ei ole voinut erehtyä!

Viime yönä heräsin siihen, kun kylkeä kääntäessä alavatsalla tuntui kolme perättäistä "muljahdusta". Tunne oli niin erikoinen ja uusi, että ihan heräsin siihen ja mietin, että mahtoiko ne olla pikkuisen liikkeitä? Yritin siinä vielä pyöriä uudemman kerran suuntaan jos toiseenkin, josko olisin tuntenut ne uudelleen, mutta sitten uni vei voiton...:) Enää ei toivottavasti mene kauaa, kun voin tuntea pikkuisen liikkeet joka päivä..

Ihan mahaton

Rakenneultra on  e-n-s-i-  v-i-i-k-o-l-l-a! Ei voi aika kulua tarpeeksi nopeasti! Iänikuinen huolipeikko nostaa taas päätään, että onkohan kaikki hyvin...? Ihan salamana kirkkaalta taivaalta tuli pelko, että maha ei kasva tarpeeksi, ei ole tarpeeksi iso viikkoihin nähden. Onhan se vähän kasvanut mutta helposti vielä luultavissa, että olen vain lihonnut. Painoakaan ei ole tullut sen alun 3,5 kg jälkeen ja kohta häämöttää jo puoliväli. Onkohan tämä normaalia?

Kai sitä luuli, että kun oli mahaa jo ennestään ennen raskautta, niin sitten kun kohtu alkaa siellä alla kasvamaan niin se työntäisi mahan ulos kovinkin nopeasti ja painoa kertyisi entistä enemmän. Väärin.

Ystäväkin totesi, ettei osaa sanoa onko minulla raskausmahaa vielä, koska sitä ei näy päälle päin kun käytän väljiä vaatteita. Totta. En ole vielä valmis mahaa tuomaan esille varsinkin kun pelkään, ettei siellä mitään olekaan, ja siksi se ei kasva. Viikonloppuna sain vielä vanhat farkkuni jalkaan, ja vetskarin ja napinkin kiinni. -joskin farkkujen vyötärö rullaantui alaspäin...


Vau.fi -sivuilla käyn katselemassa Raskaus animaationa -videota, joka näyttää vatsan kasvamisen viikoittain, ja vertailen omaani siihen. Vaikka ei pitäisi vertailla, ei. Kaikki ollaan yksilöitä ja kaikilla se mahaa kasvaa yksilöllisesti, mutta silti se huolestuttaa.


Voi, miksi tämän pitää olla taas näin stressaavaa? Hetkeksi jo pääsin peloistani ja nyt ne ovat täällä taas!
Ehkäpä se on vaan se lähestyvä rakenneultra joka jännittää. Onko pienellä kaikki hyvin? Kasvaako hän normaalisti? Selviääkö sukupuoli? Näihin saamme vastauksen toivottavasti ensi viikolla.

Neuvolassa

Neuvolassa tuli käytyä loppuviikosta ja oli oikein onnistunut käynti! Sain mielenrauhan kun sydänäänet alkoivat heti kuulumaan kun anturi vatsaa kosketti. Kuulosti ihan hevosen laukalta, koppottikoppotikoppoti...:) Syke pienellä oli 150.

Sokerirasituksen tuloksetkin sain, eikä viitteitä raskausajan diabeteksestä ole. Hemoglobiini oli laskenut edellisen käynnin 136:sta 116:sta. Väsymyksen vuoksi hoitaja suositteli lisäraudan aloittamista. Tosin epäilen, että väsymys voi olla töistäkin johtuvaa...

Liikkeitä odotan tuntevani kovasti. Jotain kutitusta olen alavatsalla tuntenut, mutten lähtisi vannomaan, että asialla on pikkuinen... Vaikka voihan se ollakin! Eiköhän lähiviikkoina asia varmistu.

Mahakin alkaa pikkuhiljaa kasvamaan ja käy vaan hankalammaksi sitä yrittää peitellä... Ensimmäiset raskausarvetkin ovat jo ilmestyneet. Nice... Tätä menoa vatsanahka on  kirjava kuin papukaija raskauden päättyessä mutta se on pieni hinta siitä mitä on tulossa <3

Paino oli laskenut kilon edelliseen käyntiin verrattuna. Näin paino on noussut raskauden alusta 3,5kg. Kaikki tuo tuli ensimmäisten viikkojen aikaan kun nälkä kurni vatsassa koko ajan ja pahoinvointi pakotti puputtamaan jatkuvalla syötöllä jotakin. Onneksi makeanhimo on hellittänyt, vaa´an lukemat voisi muuten näyttää vallan jotain muuta... Tosin nyt makea taas maistuu mutta pitää olla varovainen, ettei ihan mahdottomaksi mene.

Kaikki hyvin valtakunnassa! Nyt lähden ihanan ystäväni kanssa viettämään lauantai-aamupäivää kirppistelyn ja kahvittelun merkeissä. Ihanaa lauantaita kaikille!

Hiljaiseloa

Todellista hiljaiseloa vietelty täällä blogin puolella. Toki olen käynyt muiden kuulumisia lukemassa ja toisinaan kommentoimassakin.

Itsellä ei tunnu asiaa kirjoitettavaksi riittävän. Ehkä syynä on se, että alun perinhän pistin tämän blogin pystyyn  purkaakseni tunteita ja pettymyksiä raskautumisen vaikeuksista, ja nyt kun raskaus on hyvässä vauhdissa, päämäärä on ikään kuin saavutettu. Toinen syy on, että saan puhua raskaudesta kyllästymiseen saakka (onko se edes mahdollista?) ystävien ja läheisteni kanssa. Vihdoinkin minullakin on sanottaavaa raskausoireista, tuntemuksista, peloista ja toiveista. Vihdoinkin tunnen kuuluvani tuohon joukkoon, josta niin pitkään vain haaveilin.

Missään nimessä en voi vieläkään, jos koskaan, huoahtaa helpotuksesta. Kyllä mielessä vaanii vaikka mitä mörköja mutta jotta tästä raskausajasta selviää suht selväjärkisenä, on ne möröt tungettava takaisin sinne mielen perukoille ja uskotella itselle, ettei mikään voi mennä pieleen. Neuvolassa hoitaja sen hyvin sanoi, että vaikka kuinka sitä yrittäisi valmistaa itseään siihen pahimpaan, niin ei se auta. Aivan yhtä järkyttävä kokemus se tulisi silti olemaan. Niinpä yritän pitää vaaleanpunaisia laseja silmilläni ja kuvitella, että kaikki tulee menemään enemmän kuin hyvin.

Ensi viikolla on neuvola ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Ensimmäiseksi sisään astuessa aion pyytää, että kuunnellaan sydänäänet. Vaikka sitä ei annakaan peloille valtaa, niin on ne silti olemassa... Ystäväni lainasi minulle koti-dobleria mutta en ole uskaltanut sitä itse vielä käyttää. Pelkään, etten löydä tai tunnista sydänääniä tai sekoitan ne omiini... Ehkä pyydän ystävääni viikonloppuna kylään, jospa hän useamman raskauden läpi käyneenä, löytäisi ne paremmin. Ja jos ei löydäkkään, niin eipähän tarvitsisi neuvolaa odottaa kovin kauaa... We´ll see!

Liikkeitä odotan kovasti tuntevani. Tiedän, että siihen saattaa kuulua vielä muutama viikko, mutta siitä huolimatta herkeämättä analysoin jokaista suolen mutkan muutosta, ilmavaivaa, kutitusta ja mitä niitä tuntemuksia kaikkea (muka) onkaan ollut. En usko, että mitään olen vielä oikeasti tuntenut mutta sitä odotellessa. Toivottavasti tuntisin pian, niin tämä jatkuva epäileminen, jossittelu ja sitkuttelu saisi luvan loppua.

Vatsa alkaa jo pikkuhiljaa kasvamaan. Vielä se on peiteltävissä löysillä paidoilla, mutta sellaisista paidoista alkaa olla pulaa. Suurin osa on jo sen verran vatsan kohdalta kireitä, ettei sitten voisi tilastani erehtyä. Itse en kuitenkaan ole ihan vielä niin sinut asian kanssa, että haluaisin vatsaani alkaa esittelemään. Varmasti senkin aika tulee, varsinkin jos rakenneultrassa kaikki on hyvin (rakenneultra 4 viikon päästä = pieni ikuisuus...).

Työpaikallani raskauteni on jo yleisesti tiedossa. Vaikka itse kerroin siitä vain omalle tiimilleni, on puskaradio toiminut hyvin.. Onnittelujen vastaanottaminen puolitutuilta ja toteamukset, kuten: no, kyllä se susta jo vähän näkyykin, saa tekohymyn piirtymään kasvoilleni. En vielä haluaisi jakaa tätä onnea kaikkien kanssa. Vasta sitten kun rakenneultrassa kaikki näyttää hyvälle, vatsa kasvaa ja viikot paukkuu. Tai ehkä vasta sitten, kun pienokainen on turvallisesti täällä minun sylissäni.

Uskomatonta, että juuri alkoi 5. raskauskuukausi (viikkojen mukaan). Olen siis viidennellä kuulla raskaana! Hohhoh!

Rv 16+3